Seikkailu luovuuden ihmemaassa – liikkeen avulla kohti uutta

Onnellisuuden haussa ovat monet suorittamisesta ja kiireisestä arjesta lepoa kaipaavat ihmiset. Usealla unohtuvat oman kehon tarpeet koneiden ja kännyköiden äärellä tai vastaavasti mennään toiseen ääripäähän: oleminen oman itsen ja kehon kanssa on kovin extremeä; haetaan suorituskyvyn äärirajoja. Myös toisenlaiselle liikkeelle olisi hyvä antaa mahdollisuus.

Ohjaan tanssin ja kehollisen ilmaisun terapeuttisia kursseja. Pyrin mahdollistamaan sen, että ihminen tekisi itsestään oivaltavia havaintoja. Silloin hänen on helpompi tunnistaa omat tarpeensa ja löytää ajan myötä pysyvämpiä keinoja muutokseen. Metodit ovat enimmäkseen liikkeellisiä, mutta myös musiikki, kuvan tekeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä roolissa. Kun keho liikahtaa, myös mielessä tapahtuu liikettä. Mielikuvat johdattavat liikkeelliselle mielikuvitusmatkalle, missä kaikki on mahdollista ja uudenlaista olemista ja tekemistä voi rauhassa tunnustella.

Minulla on tanssijan ja tanssinopettajan tausta. Myöhemmin kiinnostuin yhä enemmän kehon ja mielen yhteydestä ja käytin luovia menetelmiä oman elämäni taitekohdissa. Niistä saadun avun myötä minussa syntyi kiinnostus opiskella alaa, mikä johti neljän vuoden tanssi-liiketerapian opintoihin Taideyliopistossa. Koulutuksessa keskeistä oli psykoterapeuttinen lähestymistapa liikkeeseen ja kehollisuuteen sekä niiden vaikutuksiin ihmisen mieleen.

Vuonna 2016 Kelan rahoittamassa tutkimuksessa todettiin, että tanssi- ja liiketerapian myönteiset terveyspsykologiset vaikutukset olivat kontrolliryhmiä parempia. Asiakkaiden itsearvostus lisääntyi ja taidot säädellä sairauden fyysisiä tai psyykkisiä oireita tai stressiä vahvistuivat. Myös uusi tutkimushanke ryhmämuotoisesta toiminnasta masennusasiakkaille on käynnistynyt viime vuonna. Se toteutetaan yhteistyössä Kelan, Jyväskylän yliopiston Psykologian laitoksen ja Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n kanssa.

Isoin ilo työssäni on nähdä, kuinka ihmiset, jotka eivät ole tottuneet tällaiseen työskentelyyn, pääsevät nopeastikin käsiksi omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Liikkeen avulla asioita pääsee kokemaan konkreettisemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin vain pään sisällä miettimällä. Kehotietoisuutta lisäämällä on helpompi löytää myös keinoja oman hyvinvoinnin parantamiseen. Eri ihmisille keinot ovat erilaisia: yksi voi löytää avun rauhallisesta liikkeestä tai hengittämisestä, toinen itsensä silittelystä, kolmas hyvältä tuntuvasta liikkeestä.

Yhtenä ilahduttavana asiana kursseillani näen myös ihmisten itseensä ja toisiinsa kohdistaman hyväksynnän ja armollisuuden. Somemaailmassa voidaan kasvokkain kohtaamatta olla hyvinkin julmia. On ihana nähdä, miten ymmärtäväisesti kurssilaiset puhuvat toisilleen. Jokainen meistä pohtii samanlaisia teemoja kuin kanssaihmisetkin. Vertaistuesta saa lohdutusta, myötätuntoa ja toivoa.

 

Taija Kuula, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Pedagogit yhteisellä asialla

standread

Kollega Tuula vinkkasi, että kannattaa lukea Maarit Korhosen blogia aiheesta uusi perusopetuksen opetussuunnitelma. Sanoin, että ei se ehkä meitä aikuiskasvatuksen toimijoita välttämättä niin kovasti kutita, eikä varsinkaan täällä vapaassa sivistystyössä, jossa ei ole koskaan toimittu jäykästi valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti – koska niitä ei ole. Koulutustarjonta suunnitellaan suoraan ajankohtaisiin tarpeisiin ja opetus toteutetaan kohderyhmille parhaimmin soveltuvilla menetelmillä, rinnalla kulkien, oppimista tukien.

Mutta sitten ajattelin asiaa uudelleen, kun luin Korhosen blogikirjoitukset. Ensinnäkin, tämän päivän koululaiset ovat toivottavasti muutamien vuosien kuluttua meidän aikuisia kurssilaisia, uudenlaisine oppimiskäsityksineen. Kansalaisopistot ovat silloin vastaamassa niihin tarpeisiin, joita näillä tulevilla aikuisilla on, myös oppimisen strategioita ajatellen: mitä ja miten opin. Niin, toivottavasti ovat vastaamassa – se on itsestämme kiinni.

On todella hyvä tietää ja olla mukana vaikuttamassa siihen, millaiseksi tulevien aikuisten käsitys oppimisesta muodostuu; sitä kokemusta tehdään nyt, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissakin vielä. Tiedämme hyvin, että jopa ammattikasvattajina joudumme itse usein tarkistamaan peilistä, mihin omat ratkaisut oppimisessa perustuvat. Puhumattakaan muun alan aikuisesta, joka ei välttämättä tiedosta lainkaan, millaista itselle sopivin oppiminen voisi olla, ainakaan ilman vuoropuhelun sytykettä.

Toinen iso asia on sivistystarpeen syttyminen, minkä pohdinta alkaa jo varhaiskasvatuksessa. Sivistys on laaja ja monimerkityksinen termi, arkipuheessa mahtipontinenkin. Siellä oppimisen alkupäässä voisi puhua arkisemmin uteliaisuuden vahvistamisesta, tiedon ja taitojen janosta, uuden oppimisen ilosta, asioiden tutkimisesta ja kokeilusta, erehdyksestä ja oivalluksesta – siitä mahtavasta onneen vivahtavasta tunteesta, kun asiat loksahtavat paikalleen, huomaa ymmärtävänsä, mistä on kyse, tuntee suurta halua jakaa ajatuksensa toisten kanssa. Näistä voi puhua myös täällä elinikäisen oppimisen kaaren toisessa päässä!color

Meillä pitää itsellämme olla yhteinen käsitys siitä, mikä on se iso asia, jonka vuoksi olemme olemassa oppimisyhteisönä. Miksi pitkin elinkaarta kannattaa laittaa yhteistä aikaa ja rahaa siihen, että tarjoamme paitsi bensaa sivistystarpeen syttymiseen niin vielä mahdollisuuden tyydyttää se tarve? Miksi juuri aikuisten kohdalla, miksi juuri vapaa-aikana ja omaehtoisesti, miksi juuri täällä työväenopistossa ja Espoossa? Miksi juuri näille kohderyhmille, näitä sisältöjä, näillä menetelmin!

Vapaassa sivistystyössä on hyvä pöhinä pedagogisen kehittämisen ja ulospäin suuntautuvan vuoropuhelun näkökulmasta! Kansalaisopistoissa on selvästi uudella tapaa innostuttu kehittämisestä ja verkostoiduttu muiden kasvattajien, aikuiskasvattajien, tutkijoiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien suuntaan. Yhteinen edunvalvonta tekee näkyvää ja vaikuttavaa työtä myös kehittämisen näkökulmasta.

Uudenlainen, vielä tiukemmin tavoitteinen, tutkittuun tietoon ja strategisiin valintoihin perustuva pedagoginen kehittäminen ei ole vain mukava mahdollisuus, vaan tietenkin myös välttämättömyys. Ne ensi vuonnakin niukkenevat resurssit saadaan kohdennettua parhaalla mahdollisella tavalla tuon ison asian, sivistystehtävän toteutumiseksi. Tällainen pieni sivupotku kehittämistyölle ei tee pahaa – kunhan potku vain ei ole niin kova, että toimintakyky salpautuu!

Meillä Espoon Omniassa tarjotaan uudenlaisia kehittämisen ja kehittymisen mahdollisuuksia pedagogeille nyt suorastaan hopeatarjottimella. Samassa oppilaitoksessa on kollegoja aikuislukiossa, ammatillisessa nuorten ja aikuisten koulutuksessa, kansalaisopisto-opetuksessa, avoimessa yliopistossa, on InnoOmniaa, työelämäkehittäjää, oppisopimusta, nuorten pajoja… Aivan mahtavaa olla työyhteisössä, jossa kehittymistä ja kehittämistä tuetaan ja jossa olemme kaikki samalla asialla!

Tervetuloa mukaan myös sinä uusi asiantuntija, pedagogi, kehittäjä, verkostokumppani – nähdään, kuullaan, puhutaan ja tehdään yhdessä! Tutki lisää Omnian yhteisen pedagogisen kehittämisen sivustolta http://oppiva.omnia.fi/. Uusi alusta, jolla omaa osaamista voi jakaa ja josta löytyy monia yhteisen pedagogisen kehittämisen tuloksia!

Katso myös:

http://www.opetoppii.fi/

https://www.omnia.fi/ Ilo oppia ja opettaa. Vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet

Annukka Wiikinkoski, vs. rehtori
Omnia, Espoon työväenopisto