Oma väripalettini

Ulkona oli pimeää ja sateista, mutta sitä ei kukaan huomannut Oma väripalettini -taidetyöpajassa, jossa sukellettiin värien ja korujen kiehtovaan maailmaan. Opettajan, tekstiilitaiteilija Raija Rastaan, kurssi aloitettiin valitsemalla jokaiselle osallistujalle oma henkilökohtainen pukeutumisen värikartta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 ”Värien valitseminen itselleni ja muille kurssilaisille oli avartavaa ja mielenkiintoista.”

        ”Oli kivaa seurata kun toisille valittiin värejä”.

Oman väripaletin avulla onkin helppo etsiä tai ommella itselleen sopivan värisiä vaatteita, koruja ja muita asusteita. Tämän kurssin aikana suunniteltiin ja valmistettiin omaan pukeutumistyyliin ja omiin väreihin sopivia koruja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi tutustuimme opettajan tekemiin mallikoruihin ja niissä käytettäviin monipuolisiin tekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Työpajaviikonloppuna materiaaleista ei ollut pulaa! Jokainen oli käynyt omat varastonsa läpi ja hankkinut tarpeen mukaan uusiakin korutarvikkeita. Materiaaleja vaihdettiin myös keskenään. Se mikä on toiselle tarpeeton, löysi paikkansa kurssikaverin korussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Yhdessä tekeminen on kivaa! Kurssilla oppii paitsi opettajalta myös toisilta kurssilaisilta. Useinhan kurssille tulevat samasta aihepiiristä kiinnostuneet”.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Sain paljon hyviä ideoita ja materiaalivinkkejä opettajalta.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Korujen tekeminen on inspiroivaa. Olen oppinut paljon uusia tekniikoita.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 ”Meillä oli oikein kiva porukka – ihan kuin olisimme vanhat tutut!”

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Kurssilla on erityisen tärkeää ja hienoa yhteisöllisyys. On todella mukavaa tehdä yhdessä!”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 ”Oli kiva tulla tälle kurssille. Täällä sai kaikenlaista uutta tietoa. Opetus oli asiantuntevaa. ”

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Olen koonnut lappipukua, jota käytän keskiaikatapahtumissa. Kerään  siihen erilaisia osia ja minulla oli haave, että saisin kurssilla valmiiksi käädyn pukuuni. Koru valmistui! Tein myös korun, jossa on kartta itselleni tärkeästä  paikasta Hangon saaristossa.”

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jännittävää oli se kuinka kierrätetyistä materiaaleista kuten kankaista tai vaikkapa vanhoista merikartoista voi valmistaa koruja. Vain mielikuvitus on rajana!

Raija Rastas, tuntiopettaja
Omnia, Espoon työväenopisto

Oma väripalettini – taidetyöpaja on Espoon työväenopiston kurssi ohjelmassa myös keväällä 2017. Lisätietoa kurssista löytyy Ilmonetista

 

Suomen kielen kurssilla on mukavaa

kuva-1-blogitekstiin

Suomen kielen opiskeleminen on hauskaa yhdessä.

Ryhmässä opiskeleminen motivoi meitä kaikkia opiskelemaan paremmin. Opiskelemme ahkerasti, jotta voimme kommunikoida suomeksi ja kehittää suomen kielen taitoamme.

Opiskeleminen kansainvälisessä luokassa antaa mahdollisuuden tutustua toisiin kulttuureihin nimenomaan suomen kielellä, koska ainoastaan suomen kieli on meille yhteinen kieli. Kurssin tärkein anti onkin saada elinikäisiä ystäviä uudessa kotimaassa.

kuva-1

kuva-2-kaan

Näin hyvin opiskelijat osaavat itse kirjoittaa 10 viikon opiskelun jälkeen:

”Nyt osaamme jo vähän puhua suomea. Ennen me emme puhuneet suomea, mutta nyt me osaamme jo vähän. Esimerkiksi, kun me menemme kirjastoon, kauppaan, lääkäriin ja matkustamme junalla, me osaamme vähän suomea. Kun me tarvitsemme apua, me osaamme kysyä sitä. Me puhumme puhelimessa ja myös vastaamme puhelimeen suomeksi.”

kuva-4-blogitekstiin

Kurssi säästää aikaa kotona.

Luokassa me teemme harjoituksia helpommin ja nopeammin kuin kotona. Me voimme puhua toistemme kanssa, vaihtaa ideoita ja mielipiteitä. Opettaja korjaa meidän virheemme oppitunnilla ja me ymmärrämme opiskeltavat asiat paremmin. Opettaja katsoo, että me kirjoitamme oikein, ja hän selittää vaikeat asiat syvällisesti. Jos en ymmärrä jotakin, voin aina kysyä myös kaverilta.

Tämän blogitekstin on kirjoittanut suomen kielen opettaja Soili Heino ja hänen kotoutumiskoulutuksensa opiskelijat. Kaikki tekstin mielipiteet kuuluvat opiskelijoille. 

 

Positiivisia katseita tuntiopettajuuteen

Tuntiopettaja on vierailija. Hän tulee opiskelijoiden pariin esimerkiksi omaehtoisen suunnittelun pohjalta tai kutsuttuna tiettyyn, määräaikaiseen työtehtävään. Hän jakaa usein työpäivänsä ja ammattitaitonsa usean toimipisteen kesken, joten hänellä on kokemusta ja vertailukohtia erilaisista työympäristöistä ja -tavoista. Tämän myötä tuntiopettaja oppii joustavaksi ja mukautuvaksi, vierailijana hän toimii kussakin ”maassa” sen tavoilla. Tuntiopettajan lähestymistapaa voitaisiin verrata myös turistin katseeseen, sillä sitä eivät rutiinit ja tottumukset ole vielä pehmentäneet. Tuntiopettaja näkee tarkasti vieraillessaan kouluissa, oppilaitoksissa ja yliopistoissa.

Ihminen toimii aina tietyssä tilanteessa ja suhteessa ympäröivään (Houessou 2010). Jos ympäristö on ennalta tuttu, olemme jo oppineet, kuinka siinä toimitaan. Tällöin emme enää kiinnitä huomiota esimerkiksi käytävän kapeaan kohtaan, keskimääräisestä poikkeavaan puhetapaan tai turhan monimutkaiseen työsuoritteeseen. Uudessa ympäristössä ihminen ei taas voi suorittaa, tehdä niin kuin aina ennenkin. Tuoreessa tilanteessa on oltava koko ajan hereillä, jotta tavoitteellinen toiminta onnistuu.

Uuden ympäristön ruokkimasta tarkasta havainnoinnista on kuvataiteen alalla muodostunut perinteinen työtapa, jota on hyödynnetty esimerkiksi residenssityöskentelyssä (Kantokorpi 2005). Olen pyrkinyt tuomaan tätä työtapaa kuvataiteen taiteen perusopetukseen (TPO) Espoon työväenopistossa (ks. lisää). Tavoitteenamme on toimia mahdollisimman paljon tutun ja turvallisen luokkatilan ulkopuolella vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa.  Avoimessa oppimisympäristössä kohtaamme myös toisia visuaaliseen harrastukseensa intohimoisesti suhtautuvia sekä taiteen ammattilaisia. Nämä kohtaamiset ovat poikineet vastavuoroista mutta ennalta-arvaamatonta yhteistyötä.

lintu
E

Espoon työväenopiston kuvataiteen taiteen perusopiskelija kiinnitti ympäristötaiteen kurssilla ensi kertaa huomionsa arkisen kävelyreittinsä vaarapaikkoihin, esimerkiksi puiston kulkureittien metallisiin tukirakenteisiin, jotka pistävät vaarallisesti ylös hiekkatien pinnasta. Kurssilla hän merkitsi nämä viivat maisemassa esiin kirkkailla väreillä. Valokuva: Carita Dahlberg

Esimerkiksi TPO:n ympäristötaiteen opintokokonaisuudessa siirryimme työskentelemään Tapiolan puistomaiseen kaupunkiympäristöön. Tarkoituksenamme oli nostaa kyseisestä ympäristöstä esille merkityksellisiä paikkoja esteettisin keinoin. Tämä tapahtui esimerkiksi järjestelemällä tai alleviivaamalla olemassa olevaa paikkaa ja materiaalia siellä tai lisäämällä siihen jotakin. Osalle opiskelijoista Tapiolan ympäristö oli arjesta tuttua, ja ympäristötaiteen kurssilla opettelimme katsomaan sitä kuin uusin silmin. Toisille opiskelijoille ympäristö oli aivan uutta, joten he hyödynsivät turistin katsettaan.  Ryhmätyössä ja erilaisten havaintojen vuoropuhelussa molempien kokemukset rikastuivat.

lintu2
z
lintu3
z

Ympäristötaiteen opiskelija työsti ympäriltä löytyneestä muovijätteestä linnun, jota hän kuvasi Tapiolan kaupunkiympäristössä. Erilaiset kuvauspaikat ja -ympäristöt toivat esiin monenlaisia merkityksiä ympäristöistä, luonnosta ja ympäristöystävällisyydestä. Valokuvat: Paula Karilas.

Myös TPO:n Näyttelykierrokset-valinnaiskurssin ideana oli lähteä ulos luokkahuoneesta, nyt tutustumaan kuvataidekenttään ja toisenlaisiin tapoihin tehdä kuvia. Vierailimme gallerioissa, museoissa ja taiteilijoiden työhuoneilla, joten sopeuduimme jopa kahvitunneillakin muihin toimijoihin uusissa ympäristöissä. Tämä vaati niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin uudenlaista, aktiivisempaa roolia oppimisen suhteen. Myös opiskelijoiden vertaisoppiminen korostui, koska opettaja ei voinut joka tilanteessa niin sanotusti johtaa joukkoaan ennakoidusti edestä. Tilaa ei uudessa ja vaihtuvassa ympäristössä saattanut ollakaan yhtä aikaa koko ryhmälle, tai opettajien äänet sekoittuivat jaetussa tilassa, jos samaan paikkaan sattui yhtä aikaa toinenkin innokas opetusryhmä. Sekä opettaja että oppilaat olivat kirjaimellisesti vierailijoita. Luokkaan palatessamme hyödynsimme uusien ympäristöjen virittämiä kokemuksia. Taidekäsityksemme avartui ja kuvataiteellinen työskentelymme monipuolistui.

lintu4

Näyttelykierrokset-valinnaiskurssin opiskelijat tutustumassa taidemaalari Kristiina Uusitalon työhuoneeseen, työskentelyyn ja taiteeseen. Valokuva: Riikka Mäkikoskela.

Tuntiopettajat ovat nykyään usean oppilaitoksen, myös kansalais- ja työväenopistojen, suurin henkilöstöryhmä. Heillä on monien alojen laajaa asiantuntijuutta ja he tekevät työtään pääasiassa opiskelijoiden parissa. Lisäksi vieraileva tuntiopettaja voi olla positiivisella tavalla sekä ulko- että sisäpuolinen työyhteisössä. Tätä vierailijan katsetta on ryhdytty rohkeasti ja ennakkoluulottomasti hyödyntämään Espoon työväenopistossa kutsumalla tuntiopettajia mukaan Pedagogisen kehittämisen työryhmään, jonka tavoitteena on myös viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen. Työryhmässä päätoimisten opettajien, hallintohenkilöstön ja tuntiopettajien erilaiset kokemukset vauhdittavat kehitystyötä. On mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa, miten tuntiopettajan katseen huomioon ottaminen tulee muuttamaan Espoon työväenopiston toimintatapoja.

Kirjallisuus:

Houessou, Jaana. 2010. Teoksen synty. Kuvataiteellista prosessia sanallistamassa. Helsinki: Aalto-yliopisto, Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja A 108.
Kantokorpi, Otso. 2005. Kuvia ja vastakuvia. Kolmekymmentäkuusi suomalaista nykytaiteilijaa ja yksi taiteenkeräilijä. Helsinki: Taide.

Riikka Mäkikoskela
www.riikkamakikoskela.fi

Tuntiopettaja, Taiteet-tiimi
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Luomisen tuska ja hurma

image-1

Ideat hukassa

Opettaminen on nastaa. Yhdessä oppiminen on vielä makeampaa; se tunne, kun toimitaan yhdessä yhteistä tavoitetta kohti – luodaan jotain uutta!

Syksyn kaamoksessa alkaa opettajallakin olla takki tyhjä. Mitä tehdä, kun epävarmuus hiipii ihon alle, osaanko enää mitään, onko minulla mitään annettavaa? Edessäni on luokallinen oppilaita kuin linnunpoikaset kevättä ja lentoon lähtöä odottaen.

Mitä luovuus on ja voiko sitä ruokkia?

Luovuudelle on monenlaisia määritelmiä. Yhteisenä nimittäjänä luovuudelle on uuden syntyminen, usein koottuna vanhoista tutuista elementeistä. Luovuutta kuvataan myös itsensä toteuttamiseksi tai tietoisten ja tiedostamattomien voimien antoisaksi vuorovaikutukseksi.

Luomisvoimaa ruokkii itsensä altistaminen uusille kokemuksille, avoimuus erilaisille virikkeille, uteliaisuus ympäristöä kohtaan, hengittämisen vapaus ja vastaanottavaisuus. Rock-musiikin kuuntelu voi innoittaa maisemamaalaukseen tai metsässä samoilu keksimään uuden tavan opettaa kehon kannatusta.

Tuskasta hurmaan

Luomisprosessi saa usein aikaan intensiivisiä onnen ja ilon tunteita, jopa optimaalisia tai flow-kokemuksia. Näille kokemuksille yhteistä on vahva ja luottavainen tunne siitä, että taidot riittävät kohtaamaan haasteet. Tärkeää on, että tekeminen on tavoitteellista ja siitä saa palautetta. Haasteiden pitää myös kasvaa kun taidot kasvavat. Flowssa toiminta on itsetarkoituksellista. Flow on myös houkutin ja sen saavuttamiseen voi pyrkiä.

Jotta flow-tilan voi saavuttaa, pitää haastaa ja ylittää itsensä. Voiko luominen olla myös muuta kuin tunteiden myrskyä? Voiko flow-kokemus saada aikaan myös mielenrauhaa?

Levollinen mieli

Luovuus liittyy identiteettiin, itsetuntemukseen ja mahdollisuuksien kokemuksiin: miten elämä kulkee. Parhaimmillaan, kun erilaiset lähestymiskulmat ja tavat katsoa samoja asioita tuovat uudenlaisia ideoita joukossa, puhutaan ryhmä-flowsta. Jos uskoo ihmisen olevan sosiaalisen rakenteensa osa, tämä on flown korkein ulottuvuus. Vasta yhteydessä muihin ja yhteistä hyvää rakentaen, ihminen saavuttaa ykseytensä.

Yhdessä oppiminen tuo tunteen osallisuudesta, kuulumisesta johonkin. Siitä puhuu myös ikääntyvä opiskelija:

[E]läkkeelle siirtymiseni jälkeen, kun urani oli ohi, mieheni kuollut, perheeni muuttanut pois kotoa, silti on olemassa tulevaisuus, niin paljon opittavaa ja tehtävää ja uusia mahdollisuuksia saatavilla. En tule käyttämään suorittamaani tutkintoa mihinkään konkreettiseen. Se ei merkitse suurempia tuloja eikä statusta. Mutta suorittamani opinnot ovat tehneet minusta uuden ihmisen, ajattelutavoiltani kypsemmän ja varmemman suhteessa muihin ihmisiin, myös valmiimman ymmärtämään kuinka vähän itse asiassa tiedänkään sekä kuuntelemaan muiden mielipiteitä. (Kelly 1992, 1, suom. HO)

Lainaus Hanna Ojalan väitöskirjasta: ”Opiskelemassa tavallaan, vanhat naiset ikäihmisten yliopistossa”

Annukka Honkonen, tuntiopettaja
Liikunta, terveys ja hyvinvointi -tiimi
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Millainen on unelmien tuntiopettajakokous?

watercolour-1631419_1920

Espoon työväenopistossa on yli 600 tuntiopettajaa. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tuntiopettajakokous toimii välineenä tämän suuren tuntiopettajajoukon tavoittamiseksi, ja on kohtaamispaikka tärkeistä ja ajankohtaisista asioista keskustelulle. Kokous ei usein kuitenkaan tavoita tuntiopettajia halutussa laajuudessa.  Päätimmekin kysyä suoraan tuntiopettajilta, millainen heidän unelmien tuntiopettajakokouksensa olisi. Kuusi tuntiopettajaa työväenopistosta  ideoivat yhdessä unelmien tuntiopettajakokouksen, jossa yhdistyvät tekemisen ilo, uuden oppiminen ja verkostoitumismahdollisuudet.

Unelmien tuntiopettajakokouksessa…

…tehdään yhteistyötä muiden tuntiopettajien ja tiimien kanssa

Tutustuminen muihin tuntiopettajiin on tärkeää ja innostavaa. Tilaisuuden tulisi tukea yhteistyötä ja monialaisuutta kurssien suunnittelussa ja toteutuksessa. Siellä voitaisiin aloittaa yhteistyö eri tiimien opettajien kanssa, tutustua heihin ja tehdä jotain yhdessä. Opettajia eri tiimeistä voisi esimerkiksi ohjatusti yhdistää ja antaa heille jokin tehtävä, esimerkiksi ”suunnitelkaa yhteinen kurssi parin edustaman tiimin kesken”. Näin syntyy uusia tuttavuuksia oman tiimin ulkopuolelta.

…aikaa jää myös tiimin sisäiselle pohdinnalle

Yhteisten osuuksien lisäksi tiimien sisäisille tapaamisille on annettava aikaa, sillä myös ne lisäävät vuorovaikutusta, tiedonkulkua sekä yhteishenkeä. Syksyn kokous voisikin keskittyä enemmän oman tiimin ympärille ja kevään kokous tiimien väliseen kokoontumiseen. Tilaisuudesta tulisi saada uutta tietoa, josta on selkeää ja konkreettista hyötyä omaan opetukseen.

… tilaisuuden teema ja yhteinen tavoite on selkeä

Tilaisuudella on oltava kokoava teema sekä selkeä tavoite. Jokaisen tulisi myös valmistautua tilaisuuteen jollain pienimuotoisella ja ohjatulla tavalla. Se sitouttaisi ja innostaisi osallistumaan.

…esiintyy hyvä ja inspiroiva esiintyjä

Hyvä ja inspiroiva, uudesta näkökulmasta ajankohtaisia teemoja käsittelevä esiintyjä virkistää omaa ajatusmaailmaa ja jää mieleen.

…uudet tuntiopettajat perehdytetään yhdessä

Uudet tuntiopettajat tulisi perehdyttää yhdessä, tiimistä riippumatta. On varmistettava, että heille tarjotaan mahdollisuus keskinäisiin kokoontumisiin, ajatusten vaihtoon, ideointiin ja yhteistyöhön. Tiimissä he voivat kysellä omaan ainealueeseen liittyviä erityisasioita.

…on mahdollisuus tutustua muiden opetukseen

Tuntiopettajilla tulisi olla mahdollisuus omien kurssien esittelyyn ja esimerkiksi mainosten jakamiseen. Näin kaikki opettajat voivat markkinoida toistensa kursseja ja innostua osallistumaan myös itse.

naturewalked

… on paikaltaan toiminnallinen ja elämyksellinen

Tilaisuuden tulisi olla tutkivan ja toiminnallisen oppimisen mukainen, siellä voitaisiin tehdä ja kokea yhdessä. Jo kokouspaikka itsessään voisi tarjota uudenlaisen elämyksen, joka osoittaisi tuntiopettajien tärkeyden työnantajalle. Espoo on täynnä upeita paikkoja, kuten Nuuksio, Hvitträsk, Gallen-Gallelan museo, Haltia, Weegee, Kulttuurikeskus, uudenlaiset koulutilat sekä liikunta- ja jäähallit, joissa on mahdollisuus osallistua ohjattuun tuntiin. Mieleen painuvia elämyksiä voivat olla luontopolut, joogatunti tai vaikkapa kurkkulaulanta. Tilaisuus voisi olla myös messujen tapainen, jossa on erilaisia pisteitä: esitelmiä, yhdessä tekemistä, oppikirjaesittelyitä, ATK-opetusta ja jonkun uuden pedagogisen jutun yhdessä kokeilemista. Jokainen voisi itse valita, mihin aktiviteettiin osallistuu, eikä kaikkeen välttämättä tarvitse osallistua.

… ruokatarjoilu on järjestetty kekseliäästi

Perinteisen juustosämpylän sijaan tilaisuuteen osallistumisesta palkkioksi olisi tarjolla kekseliäästi järjestetty ruokatarjoilu. Ruokailla voisi esimerkiksi Omnian oppilasravintolassa ja syödä tasokkaasti toteutetun ateriakokonaisuuden, tai tarjoilut voitaisiin yhdistää toiminnalliseen kokoukseen niin, että esimerkiksi kotitalous-tiimi esittelisi toimintaansa valmistamalla tarjoilut kokoukseen osallistujien kanssa. Ruokatarjoilussa olisi mietitty paikallisuutta ja ympäristöä.

Unelmien tuntiopettajakokouksessa elämyksellinen kokouspaikka ja ohjelma, sekä kokemuksellinen yhdessä tekeminen kasvattavat yhteishenkeä. Kokoukseen on ilo tulla, sillä sieltä saa uutta ajattelemisen aihetta, kokemuksia, elämyksiä, iloa ja kohtaamisia. Siellä pääsee itse tekemään ja kokemaan, ja sinne haluaa ilman muuta osallistua, oli sitten uusi tai pitkäaikaisempi tuntiopettaja. Tässäpä haaste työväenopiston henkilökunnalle, kuinka lähdemme tekemään näistä unelmista totta?

 

Tuntiopettajat Riikka Mäkikoskela, Raija Rastas, Mervi Rännälä, Kati Lindfors, Soili Heino ja Annukka Honkonen

Tekstin koostaneet Katri Nousiainen ja Tuula Alanko

Omnia, Espoon työväenopisto

 

 

Pedagoginen keskustelu tuotava lähelle opettajaa

Pedagogiikka lähelle opettajia

Opetus- ja kulttuuriministeriön seitsenvuotinen, opettajien ammatillista kehittymistä tukeva jättiohjelma Osaava on kallistumassa lopuilleen. Rahoitus jatkuu vielä vuoden päivät, kesään 2017 asti. Ohjelman kautta on koulutettu tuhansia opettajia lastentarhoista lukioihin ja alakouluista ammattikouluihin ja kansalaisopistoihin.

Toiminnan tulevaisuutta on suunniteltu pitkin matkaa, mutta tuleva muuttuu pian nykyisyydeksi. Osaamisen kehittäminen pitäisi saada rullaamaan ilman hankerahoitusta. Onneksi hankkeen aikana on syntynyt vahvoja alueellisia ja koulutusalakohtaisia oppilaitosverkostoja, joiden varassa opettajien osaamisen kehittäminen varmasti jatkuu.

Espoon työväenopiston hallinnoima Opet oppii -hanke on ollut mukana Osaavassa vuodesta 2013. Kausi on ollut sen verran pitkä, kiitos fiksujen päättäjien, että sen aikana on ehtinyt kokeilla yhtä sun toista ja myös tarkistaa suuntaa, jos jokin toimintatapa on osoittautunut huonoksi. Kaikkia haasteita ei ole suinkaan ratkaistu, mutta niistä on muodostunut hyvä kuva. Se auttaa, kun haasteiden kanssa pitää elää.

Vaikka Osaava-verkostot ovat toimineet eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein, niiden kohtaamat haasteet ovat olleet samantapaisia. Kansalaisopistoissa suurin haaste on sama kuin suurin toive: tuntiopettajien mukaan saaminen. Heitä on tavoitettu enemmän kuin koskaan ennen, mutta tuntiopettajien määrätkin ovat suuria. Miksi tätä ryhmää ei ole niin helppoa saada mukaan? Tässä karkein vedoin päällimmäisiä syitä:

  1. Työaikojen sirpaleisuus

Tuntiopettajilla voi olla tunteja aamulla, päivällä, illalla, arkena ja viikonloppuna eri kaupunginosissa, kaupungeissa, oppilaitoksissa. Koskaan ei käy niin, että kaikki joita koulutus kiinnostaa, ehtisivät siihen samaan aikaan. Vielä harvempi voi sitoutua, jos koulutus koostuu useasta tapaamisesta.

Tähän on ratkaisu tarjolla: täydennyskoulutusten järjestäminen alueellisessa yhteistyössä, jolloin osallistujia saadaan useammasta opistosta. Opistoilta tämä vaatii yhteistä suunnittelua, kaikkien panostusta ja samansuuntaisia ajatuksia koulutusten tavoitteista.

  1. Kannustimien puuttuminen

Työnantaja ei voi velvoittaa tuntiopettajaa osallistumaan täydennyskoulutuksiin, vaan he osallistuvat vapaaehtoisesti ja omalla ajallaan. Osallistuminen ei takaa työn jatkuvuutta eikä myöskään tuo palkkaan lisää. Koulutukset ja verkostoituminen kiinnostavat opettajia, mutta ne kilpailevat opetustyön, opetuksen suunnittelun ja vaikkapa perheelle pyhitetyn ajan kanssa.

Olisi hienoa, jos työnantajan järjestämällä koulutuksella voitaisiin tasoittaa tietä opettajankoulutukseen, joka antaisi pedagogisen pätevyyden. Se motivoisi, koska pätevyys nostaa palkkaa. Opettajankoulutukseen pääsystä kilpaillaan, joten koulutuspaikkojen lisääminen helpottaisi tilannetta.

  1. Osaamistarpeiden heikko tunnistaminen

Opet oppii -hanke linjasi alkuvaiheessa, että opettajille ei järjestetä koulutusta heidän oman oppiaineensa alalta vaan keskitytään aikuispedagogiikkaan, jota opettajien tulisi tuntea opetusaineen lisäksi. Opettajalla voi kuitenkin olla eri käsitys siitä, millaista koulutusta hän tarvitsee. Suuri osa tuntiopettajista ei ole saanut pedagogista koulutusta eikä heidän ammatillinen identiteettinsä rakennu opettajuudelle vaan oman oppiaineen asiantuntijuudelle. Pedagogiikka voi olla sen verran vierasta, että siihen liittyviä oppimisen tarpeita ei hahmoteta eikä opettaja siksi hakeudu sen sisältöiseen koulutukseen.

Pedagogiikka on kuitenkin opettajan osaamisen ydintä, ja jos se tuntuu opettajasta etäiseltä, sitä vahvemmin työnantajan on pidettävä pedagogisia kysymyksiä esillä. Opistojen pedagogisille asiantuntijoille haaste on tämä: pedagogiikasta on kyettävä puhumaan sellaisella kielellä, että se ei kuulosta ylimieliseltä ja ulos sulkevalta sellaiselle, joka ei tunne kasvatustieteen teorioita mutta jolla on kuitenkin paljon käytännön kautta tullutta kokemusta ja osaamista.

Lisäksi: puhe ei riitä. Opettajankaan oppimisessa ei ole kyse pelkästään tiedon omaksumisesta vaan osallistumisesta sellaisiin yhteisöllisiin prosesseihin, joissa voi peilata omaa kokemusta ja ajattelua muihin. Se voi johtaa todelliseen oppimiseen, syvälliseen muutokseen ajattelussa.

Pedagogisten aiheiden avauksia Opet oppii -hankkeessa julkaistussa artikkelikokoelmassa Ilo oppia ja opettaa − Vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet (toim. Anna-Maija Iskanius).

Heli Mäkeläinen, projektikoordinaattori
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Tavoitteena tyytyväinen opiskelija

Työväenopistossa tuntiopettajilla on keskeinen rooli. He kohtaavat päivittäin opiston asiakkaita ja tekevät työtä heidän kanssaan. Monet tuntiopettajat ovat jo jääneet ansaitulle kesätauolle, mutta keväällä saimme upean joukon tuntiopettajia mukaan opiston kehittämistyöhön.

Mikä on tärkeintä opetuksessa?
Mikä on tärkeintä opetuksessa?

Vipinä-hankkeen tavoitteiden mukaisesti pyysimme kymmenen tuntiopettajaa kehittämään kanssamme työväenopiston pedagogiikkaa ja oppimisympäristöjä. Järjestimme työpajan, jossa Haaga-Helian yliopettaja Katri Aaltosen johdolla määriteltiin Espoon työväenopiston pedagogiset periaatteet.

Näitä asioita työväenopiston opettajat pitävät tärkeinä opetuksessaan:

  1. kannustetaan oppijaa omien vahvuuksien löytämisessä
  2. oppiminen perustuu oppijan omille tarpeille
  3. opettajan rooli ja persoona ovat tärkeitä oppimisen edellytysten luomisessa
  4. tavoitteellisuus luo pohjan onnistuneelle oppimiskokemukselle
  5. luodaan turvallinen oppimisympäristö
  6. luodaan opiskelijaryhmään avoimen vuorovaikutuksen ilmapiiriä
  7. annetaan opiskelijoille mahdollisuus osallistua ja olla osallinen
  8. tarjotaan vuorovaikutteista opetusta ja monipuolisia menetelmiä
  9. suunnitellaan laadukas kurssikokonaisuus ja valmistellaan opetus huolella
  10. tavoitteena tyytyväinen opiskelija, joka jatkaa elinikäisen oppimisen polulla
Ryhmätyöt tuottivat luovia ratkaisuja.
Ryhmätyöt tuottivat luovia ratkaisuja.

Espoon työväenopistossa on yli 600 tuntiopettajaa hyvin eripituisissa työsuhteissa. Ammattilaisina ja asiantuntijoina tuntiopettajat ovat korvaamaton resurssi, jota ei valitettavasti päästä juurikaan käyttämään opetuksen lisäksi muuhun kehittämiseen. Hankerahoituksilla tämä on kuitenkin mahdollista. Syksyllä taas saamme tuntiopettajia mukaan kehittämään opiston viestintää ja markkinointia sekä asiakkaiden että tuntiopettajien suuntaan! Kerromme lisää yhteisestä kehittämistyöstä syksyn blogipäivityksissä.

 

Tuula Alanko, projektipäällikkö
Katri Nousiainen, hankeassistentti

Vapaan sivistystyön innovatiivinen toimintamalli, Vipinä -hanke
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Himmelit heiluvat mutta eivät saa hajota

Hallintohimmelit heiluvat koulutuspoliittisissa keskusteluissa. Karsiminen ja keventäminen kuulostaa petollisen helpolta. Oppilaitoksissa hallinto ei kuitenkaan ole tarpeeton ja toiminnasta irrallinen häkkyrä.

vankat rakenteet suojaavat vapaan sivistystyön pedagogiikan ydintä

Osallistun usein keskusteluihin siitä, mikä on vapaan sivistystyön tehtävä. Kiinnostava aihe! Mutta – oletetaanpa, että tehtävä on selvä – siitä nousee jatkokysymys: kuka sitä tehtävää suorittaa tai mikä sen toteutumisen takaa?

Työssäni Opet oppii -hankkeen projektikoordinaattorina huomaan, että pedagogisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien lisäksi myös muuta sitoutunutta henkilöstöä sekä yhteiskunnan ja organisaatioiden vankkoja puitteita.

Kansalaisopistojen henkilöstörakenne on laaja mutta hento. Esimerkiksi Espoon työväenopiston opetuksesta noin 90 prosenttia hoidetaan tuntiopettajien työnä. Kuusi-, seitsemänsataa eri alojen ammattilaista on opistolle elintärkeä resurssi, mutta suuri osa heistä ei ole koulutukseltaan opettajia eikä vapaan sivistystyön asiantuntijoita. Osaamisen johtamisen kannalta se on haastavaa.

Helsingin työväenopiston rehtori Taina Saarinen pohtii tuntiopettajan sitoutumista oppilaitoksensa kehittämiseen artikkelissaan Oppilaitos ja tuntiopettaja. Kurkistus rakenteisiin (Ilo oppia ja opettaa – Vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet, 2016). ”Oma kokemukseni on, että opettaja ajattelee ensisijaisesti opetustaan, opiskelijoita, kurssia ja oppitunteja”, Saarinen sanoo. Hän miettii, onko tuntiopettaja yleensäkään kiinnostunut oppilaitoksesta ja miten oppilaitos voisi tulla tuntiopettajalle tutummaksi.

Tuntiopettajat rekrytoidaan yhdeksi opetuskaudeksi kerrallaan, joten heillä on tyypillisesti vaihtuvat työnantajat ja useita samanaikaisia työsuhteita. Yhteys työnantajaan jää ohueksi eivätkä tuntiopettajat juurikaan osallistu oppilaitoksensa pedagogiseen keskusteluun. Varsinkaan uran alussa harva on perehtynyt vapaan sivistystyön tehtäviin tai työnantajansa pedagogisiin linjauksiin.

Miten vapaan sivistystyön tehtävä sitten voi laisinkaan toteutua? Koulutustehtävän toteutumista suojaavat Suomen vahvat koulutuksen rakenteet, lait, julkisen rahoituksen käytön säännöt ja toiminnan edellyttämät luvat. Sitä suojaa myös vakituinen, sitoutunut ja osaava henkilöstö, johon tuntiopettajatkin voivat kiinnittyä.

Pedagogiikkaa ei tehdä vain oppitunneilla ja opettajien johdolla. Pedagogiikkaa tehdään valtakunnan ylimmällä tasolla ja kunnissa ja kaupungeissa, kun päätetään toiminnan rahoituksesta. Pedagogiikkaa tehdään oppilaitosten johdossa, kun linjataan, mitä opetetaan ja kenelle.

Entä muut ratkaisut esimerkiksi tilasuunnittelussa, hinnoittelussa ja viestinnässä? Saavuttaako tieto opiston toiminnasta kaikki asiakasryhmät? Pääseekö kurssille, jos ei osaa käyttää internetiä? Eihän hinta muodosta estettä? Voiko autoton käydä kurssilla?

Koulutustehtävä voi toteutua vankoissa puitteissa, joissa pedagoginen osaaminen läpäisee opiston koko toiminnan.

Heli Mäkeläinen, projektikoordinaattori
Omnia, Espoon työväenopisto