Brändillä on väliä

”Brändi ei voi olla merkityksellinen asiakkaille, ennen kuin se on sitä omille työntekijöille ja toimijoille.”

Marttojen brändi sisältää selkeän määrittelyn kohderyhmistä, avainviesteistä, martatsininentunnusasiakaslupauksesta ja brändi-ideasta. Systemaattisella brändityöllään Martat ovat onnistuneet sitouttamaan henkilökuntansa yhtenäiseen toimintaan. Martat näkyvät yhä enemmän julkisuudessa ja jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti.  Mitä me työväenopistossa voimme oppia Martoilta? Kutsuimme Marttojen kehitysjohtaja Marjahelena Salosen kertomaan meille Marttojen brändistä.

Brändi-keskustelu kiteytyi erityisesti seuraavien kolmen asian ympärille:

  1. Avainviestit: Kerrommeko kaikki samaa tarinaa? Ilman yhtenäistä tarinaa on vaikea saavuttaa yhteisiä päämääriä
  2. Henkilöstön sitoutuminen: Onko koko henkilöstö (tuntiopettajatkin) ollut kehittämässä brändiä? Jokaisen tulisi kokea brändi omakseen
  3. Arvot: Ymmärrämmekö kaikki opiston arvot samalla lailla? Arvot ohjaavat ja tukevat arjen työssä

Olipa mielenkiintoista kuulla Marttojen brändityöstä ja huomata, että samat periaatteet sopivat hyvin työväenopistollekin.

Marjahelena kehoittaa miettimään, miten vakiintuneet käytännöt voi tehdä toisin.
Marjahelena kehoittaa miettimään, miten vakiintuneet käytännöt voi tehdä toisin.

Omniassa viestintäyksikkö Vimma on parhaillaan tekemässä koko organisaatiota koskevaa brändiuudistusta. Työväenopistona tuomme vapaan sivistystyön näkökulmaa brändityöhön isossa koulutuskuntayhtymässä (VIPU-hanke). Odotammekin innolla, millaisena vapaa sivistystyö jatkossa näyttäytyy Omnian monipuolisessa koulutuskokonaisuudessa. Omnian uusi brändi julkaistaan syyskuussa.

 

Tuula Alanko, projektipäällikkö
Katri Nousiainen, hankeassistentti

VIPU, Viestinnän prosessin uudistaminen -hanke
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Himmelit heiluvat mutta eivät saa hajota

Hallintohimmelit heiluvat koulutuspoliittisissa keskusteluissa. Karsiminen ja keventäminen kuulostaa petollisen helpolta. Oppilaitoksissa hallinto ei kuitenkaan ole tarpeeton ja toiminnasta irrallinen häkkyrä.

vankat rakenteet suojaavat vapaan sivistystyön pedagogiikan ydintä

Osallistun usein keskusteluihin siitä, mikä on vapaan sivistystyön tehtävä. Kiinnostava aihe! Mutta – oletetaanpa, että tehtävä on selvä – siitä nousee jatkokysymys: kuka sitä tehtävää suorittaa tai mikä sen toteutumisen takaa?

Työssäni Opet oppii -hankkeen projektikoordinaattorina huomaan, että pedagogisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan opettajien lisäksi myös muuta sitoutunutta henkilöstöä sekä yhteiskunnan ja organisaatioiden vankkoja puitteita.

Kansalaisopistojen henkilöstörakenne on laaja mutta hento. Esimerkiksi Espoon työväenopiston opetuksesta noin 90 prosenttia hoidetaan tuntiopettajien työnä. Kuusi-, seitsemänsataa eri alojen ammattilaista on opistolle elintärkeä resurssi, mutta suuri osa heistä ei ole koulutukseltaan opettajia eikä vapaan sivistystyön asiantuntijoita. Osaamisen johtamisen kannalta se on haastavaa.

Helsingin työväenopiston rehtori Taina Saarinen pohtii tuntiopettajan sitoutumista oppilaitoksensa kehittämiseen artikkelissaan Oppilaitos ja tuntiopettaja. Kurkistus rakenteisiin (Ilo oppia ja opettaa – Vapaan sivistystyön puhurit ja myötätuulet, 2016). ”Oma kokemukseni on, että opettaja ajattelee ensisijaisesti opetustaan, opiskelijoita, kurssia ja oppitunteja”, Saarinen sanoo. Hän miettii, onko tuntiopettaja yleensäkään kiinnostunut oppilaitoksesta ja miten oppilaitos voisi tulla tuntiopettajalle tutummaksi.

Tuntiopettajat rekrytoidaan yhdeksi opetuskaudeksi kerrallaan, joten heillä on tyypillisesti vaihtuvat työnantajat ja useita samanaikaisia työsuhteita. Yhteys työnantajaan jää ohueksi eivätkä tuntiopettajat juurikaan osallistu oppilaitoksensa pedagogiseen keskusteluun. Varsinkaan uran alussa harva on perehtynyt vapaan sivistystyön tehtäviin tai työnantajansa pedagogisiin linjauksiin.

Miten vapaan sivistystyön tehtävä sitten voi laisinkaan toteutua? Koulutustehtävän toteutumista suojaavat Suomen vahvat koulutuksen rakenteet, lait, julkisen rahoituksen käytön säännöt ja toiminnan edellyttämät luvat. Sitä suojaa myös vakituinen, sitoutunut ja osaava henkilöstö, johon tuntiopettajatkin voivat kiinnittyä.

Pedagogiikkaa ei tehdä vain oppitunneilla ja opettajien johdolla. Pedagogiikkaa tehdään valtakunnan ylimmällä tasolla ja kunnissa ja kaupungeissa, kun päätetään toiminnan rahoituksesta. Pedagogiikkaa tehdään oppilaitosten johdossa, kun linjataan, mitä opetetaan ja kenelle.

Entä muut ratkaisut esimerkiksi tilasuunnittelussa, hinnoittelussa ja viestinnässä? Saavuttaako tieto opiston toiminnasta kaikki asiakasryhmät? Pääseekö kurssille, jos ei osaa käyttää internetiä? Eihän hinta muodosta estettä? Voiko autoton käydä kurssilla?

Koulutustehtävä voi toteutua vankoissa puitteissa, joissa pedagoginen osaaminen läpäisee opiston koko toiminnan.

Heli Mäkeläinen, projektikoordinaattori
Omnia, Espoon työväenopisto