Unelmat muuttuivat kursseiksi

Espoon työväenopisto otti harppauksen uuteen vuosirytmiin: Julkaisimme tulevan syksyn kurssit ilmonet.fi-verkkopalvelussa ensimmäistä kertaa jo keväällä, ja ilmoittautuminen alkaa 23.5. (Katso tarkemmat ilmoittautumisohjeet)

Uuden toimintamallin mukaan kursseja suunnitellaan pitkin vuotta ja niille voi ilmoittautua jatkuvasti. Näin voimme vastata entistä joustavammin kysyntään. Haasteena on kehittää tapoja, joilla asiakkaiden ääni saadaan kuuluviin. Yksi väline kuulemiseen on työväenopiston nettisivuilla oleva Ideanurkka.

Ideanurkan kautta asiakkaat ovat kevään aikana voineet ehdottaa unelmakurssejaan. Ehdotuksia tuli lähes sata 49 ihmiseltä. Idean lähettäneiden kesken arvottiin 60 euron arvoinen kurssilahjakortti, josta voittajalle ilmoitettiin sähköpostilla.

Toteutuneita toiveita

Ideanurkan anti näkyy esimerkiksi seuraavissa sisällöissä:

  • ravitsemukseen liittyvät kurssit ja luennot, joilla käsitellään paastoa, kasvis- ja vegaaniruokaa sekä detox-ruokavaliota
  • rennot kehonhuoltokurssit
  • jooga- ja sirkuskurssit, joille vanhemmat voivat osallistua vauvan tai taaperon kanssa
  • taiji-kurssit (kiinalainen taistelulaji)
  • valokuvakirjan tekeminen
  • ikebana- ja muut floristiikkakurssit (kukkien asettelu)
  • huonekalujen entisöinti ja verhoilu
  • sisustus
  • pelin tekemiseen liittyvät kurssit
  • yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, bloggaamiseen ja journalistiikkaan liittyvät kurssit

Pannaan korvan taakse

Kaikki toiveet eivät johda heti kurssitoteutuksiin, mutta Ideanurkka tuottaa tietoa, josta on toiminnan suunnittelussa hyötyä:

  • Osa asiakkaista kaipaa rentoa yhdessä tekemistä harrastepiireissä, ei niinkään opiskelua.
  • Pitkiin kursseihin sisältyviä aiheita kannattaisi tarjota vaihtuvina erikoiskursseina, kuten keramiikan tekniikoita tai sukututkimukseen kuuluvaa vanhojen käsialojen tulkintaa.
  • Lyhyiden kurssien aihepiirejä voisi laventaa, esimerkiksi asumisen erityisaiheiden lisäksi kysyntää voi olla omakotiasumisen peruskurssille.
  • Tuttuja sisältöjä toivotaan tiettyihin kellonaikoihin ja tiettyihin paikkoihin. (Pst, tulossa italian alkeet Espoon keskukseen!)

Ideoimaan!

Ideoita talven 2018–2019 kursseiksi haetaan nyt. Jos unelmakurssisi ei löydy ilmonet.fi-osoitteesta, käy heittämässä ideasi Ideanurkkaan! Vuoden lopussa arvomme kaikkien idean lähettäneiden kesken lahjakortin vapaavalintaiselle kurssille.

 

Heli Mäkeläinen, Taija Rahikkala ja Jaro Uosukainen, koulutusvastaavat
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Kirjoittaja lukee, lukija kirjoittaa

Ohjaan runoryhmää työväenopistolla. Koska ryhmä on suuri, kurssilaisilla on  monia syitä kirjoittaa. Joku tekee runoja päiväkirjan asemesta, joku tallentaa muistoja, joku tähtää kirjan julkaisemiseen, jotakuta kiinnostaa kieli sävyineen, sanomisen hiljaiset taskut. Otaksun, että moni kurssille tuleva nauttii nimenomaan ryhmäprosessista, tekstien altistamisesta toisten katseille. Muutamat käyvät lyriikkapiirissä vuosi toisensa perään. Ohjaajana pääsen seuraamaan kirjoittamisen kehittymistä, ihmiset tulevat tutuiksi.

Olen itsekin osallistunut erilaisiin kirjoittaja- ja kasvuryhmiin ja tunnen ryhmän voiman. Keskusteleva, keskittyvä porukka ihmisiä on aina enemmän kuin osiensa summa, ja ajan mittaan ryhmän dynamiikka muuttuu ja elää. Se on loputtoman kiinnostavaa, monitasoista kuin hyvä runous.

Kun oma teksti altistuu toisten katseille, se etääntyy itsestä, näkyy hetken “toisin silmin”. Tämä voi jännittää tai hävettää, mutta estojen yli kannattaa kavuta: tässä ollaan kaikki samassa keikkuvassa veneessä, usein keskeneräisten ja vielä hauraidenkin runojen kanssa. Runo on usein syntynyt yksityisestä tuntemuksesta ja kohdasta, mutta toisten tekstejä kohdatessa voi tajuta, miten paljon meissä on yhteistä.

“Älä väheksy pienintäkään mahdollisuutta saada tekstillesi julkisuutta”, sanoi eräs kirjallisuusterapeutti. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on perustarve. Tekstin antaminen luettavaksi tuo myös kirjoittamiseen uuden kerroksen. Kirjoittaja joutuu pohtimaan, mitä tapahtuu, jos toinen ei ymmärrä runoa. Usein muun ryhmän tulkinnat yllättävät. Joku löytää runosta sellaista, mitä tekijä ei ole huomannutkaan sinne laittaneensa. Ja melkein joka kerta vähän väitellään. Ei kai sentään! No niin mä sen luin!

Kirjoittaminen on aina myös lukemista. Sanojennälkäinen kirjoittaja haalii kirjoja luettavakseen ja kauhoo niistä materiaalia ja sytykkeitä omiin teksteihinsä. Lukiessa kirjoittaja reflektoi tekstiä aina myös suhteessa siihen, miten se ravitsee omaa tekemistä, millä tavoin sen kanssa pystyy keskustelemaan. Kun edessä on runo, jonka kirjoittaja istuu viiden metrin päässä, kohtaaminen on konkreettista. Minä olen runopiirin ohjaajana monta kertaa kokenut, miten kollektiivinen alitajunta tekee työtään ja ryhmäläisten tekstit keskustelevat jännittävästi toistensa kanssa. Tapaamme ja tavailemme toisiamme runon maaperällä, mielen sisässä.

Vaikka runoryhmä ei ole kirjallisuusterapiaa, se toimii joskus samalla tavoin voimaannuttavasti. “Taas tuntuu, että elämä virtaa”, huikkasi yksi ryhmäläiseni viimeksi kotiin lähtiessään. Niin tuntui! Oli syvennytty, ihmetelty ja kyseenalaistettu. Oli kritisoitu ja innostuttu. Naurettu. Luettu, puhuttu. Nyt oli aika mennä taas omaan arkeen, etsiä hiljainen kohta jossa kirjoittaa rauhassa. Ja tuoda sitten taas ryhmään näytille omat, syntyneet sanat. Pari riviä tai monta liuskaa, mitä milloinkin.


Johanna Venho, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

Seikkailu luovuuden ihmemaassa – liikkeen avulla kohti uutta

Onnellisuuden haussa ovat monet suorittamisesta ja kiireisestä arjesta lepoa kaipaavat ihmiset. Usealla unohtuvat oman kehon tarpeet koneiden ja kännyköiden äärellä tai vastaavasti mennään toiseen ääripäähän: oleminen oman itsen ja kehon kanssa on kovin extremeä; haetaan suorituskyvyn äärirajoja. Myös toisenlaiselle liikkeelle olisi hyvä antaa mahdollisuus.

Ohjaan tanssin ja kehollisen ilmaisun terapeuttisia kursseja. Pyrin mahdollistamaan sen, että ihminen tekisi itsestään oivaltavia havaintoja. Silloin hänen on helpompi tunnistaa omat tarpeensa ja löytää ajan myötä pysyvämpiä keinoja muutokseen. Metodit ovat enimmäkseen liikkeellisiä, mutta myös musiikki, kuvan tekeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä roolissa. Kun keho liikahtaa, myös mielessä tapahtuu liikettä. Mielikuvat johdattavat liikkeelliselle mielikuvitusmatkalle, missä kaikki on mahdollista ja uudenlaista olemista ja tekemistä voi rauhassa tunnustella.

Minulla on tanssijan ja tanssinopettajan tausta. Myöhemmin kiinnostuin yhä enemmän kehon ja mielen yhteydestä ja käytin luovia menetelmiä oman elämäni taitekohdissa. Niistä saadun avun myötä minussa syntyi kiinnostus opiskella alaa, mikä johti neljän vuoden tanssi-liiketerapian opintoihin Taideyliopistossa. Koulutuksessa keskeistä oli psykoterapeuttinen lähestymistapa liikkeeseen ja kehollisuuteen sekä niiden vaikutuksiin ihmisen mieleen.

Vuonna 2016 Kelan rahoittamassa tutkimuksessa todettiin, että tanssi- ja liiketerapian myönteiset terveyspsykologiset vaikutukset olivat kontrolliryhmiä parempia. Asiakkaiden itsearvostus lisääntyi ja taidot säädellä sairauden fyysisiä tai psyykkisiä oireita tai stressiä vahvistuivat. Myös uusi tutkimushanke ryhmämuotoisesta toiminnasta masennusasiakkaille on käynnistynyt viime vuonna. Se toteutetaan yhteistyössä Kelan, Jyväskylän yliopiston Psykologian laitoksen ja Suomen Tanssiterapiayhdistys ry:n kanssa.

Isoin ilo työssäni on nähdä, kuinka ihmiset, jotka eivät ole tottuneet tällaiseen työskentelyyn, pääsevät nopeastikin käsiksi omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Liikkeen avulla asioita pääsee kokemaan konkreettisemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin vain pään sisällä miettimällä. Kehotietoisuutta lisäämällä on helpompi löytää myös keinoja oman hyvinvoinnin parantamiseen. Eri ihmisille keinot ovat erilaisia: yksi voi löytää avun rauhallisesta liikkeestä tai hengittämisestä, toinen itsensä silittelystä, kolmas hyvältä tuntuvasta liikkeestä.

Yhtenä ilahduttavana asiana kursseillani näen myös ihmisten itseensä ja toisiinsa kohdistaman hyväksynnän ja armollisuuden. Somemaailmassa voidaan kasvokkain kohtaamatta olla hyvinkin julmia. On ihana nähdä, miten ymmärtäväisesti kurssilaiset puhuvat toisilleen. Jokainen meistä pohtii samanlaisia teemoja kuin kanssaihmisetkin. Vertaistuesta saa lohdutusta, myötätuntoa ja toivoa.

 

Taija Kuula, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Hetkiä Educassa

Hei, hola ja olá!

Olen Petra Gustafsson, espanjan ja portugalin opettaja ja tulkki. Toimin mm.  Espoon työväenopistossa tuntiopettajana. Olen myös muusikko.

Kävin tuulettamassa ajatuksia ja etsimässä inspiraatioita tunneille Educa 2018 -messuilla Messukeskuksessa tammikuussa.

Viihdyin mm. e-Oppi Oyn ja Sukolin ständeillä, rakensin unelmieni koulun ja kiikuin innovatiivisessa kokoustilassa.

—-

Metalligrafiikan kurssilla tapahtuu

Mitä ovat monotypia, syväpaino, akvatinta ja etsaus? Entä mitä ovat vedosmerkinnät ja mezzotinta?

Espoon työväenopiston metalligrafiikan ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran joulutauon jälkeen ja sain mahdollisuuden olla mukana. Iltaryhmä kokoontuu Tapiolassa Itätuulentiellä hienoissa, jopa ammattilaiskäyttöön soveltuvissa tiloissa. Varsinkin töissä käytettävä prässi on todella upea.

Grafiikka-nimitys tulee kreikan kielestä, ja tarkoittaa kaivertaa, piirustaa, kirjoittaa. Grafiikan eri menetelmiä käytti jo 1500-luvulla Albrecht Dürer ja myöhemmin mm. William Blake, Paul Gauguin ja Pablo Picasso.

Levymateriaalina käytetään kuparia. Etsaamalla, yleensä puhutaan viivasyövytyksestä, saadaan tehtyä ääriviivat meneillään olevaan työhön. Tätä käytetään myös ihan itsenäisen teoksen menetelmänä, jolloin teos muodostuu eri vahvuisista viivoista. Akvatinta-menetelmää käytetään pintojen tekemiseen. Syövyttämiseen käytetään rautakloridia (ferrikloridi), jota käytetään myös piirilevyjen valmistuksessa. Se on vahva suola, joka ei kaasuunnu huoneenlämmössä eikä vetokaappia tarvita. Monotypia, kuivaneula, carborundum ja mezzotinta ovat menetelmiä, jossa levyä ei syövytetä, vaan sitä työstetään mekaanisesti esimerkiksi piirtämällä, maalaamalla tai rouhimalla.

Metalligrafiikan kurssilla käydään erilaiset menetelmät läpi, osallistujat voivat kokeilla ja löytää itselleen sopivan menetelmän.

Monet tulevat kurssille suoraan töistä, ehkä väsyneenäkin. Hitaasti käsillä tekeminen rentouttaa ja luova prosessi voimaannuttaa. Illan päättyessä olo on energinen.

Ryhmässä on tekemisen meininki, jokainen keskittyy omaan työhönsä, ja grafiikan opettaja Susanna Suikkarilta voi aina kysyä neuvoa. ”Meillä on täällä todella hyvä fiilis tehdä yhdessä töitä ja autamme toinen toisiamme”, kertovat innostuneet opiskelijat. Intensiivinen ja iloinen tunnelma on selvästi aistittavissa. Kysyessäni Susannalta, mikä häntä kiinnosti grafiikassa, kertoi hän grafiikan teknisyyden ja mahdollisuuden kokeiluihin kiehtoneen häntä alusta asti. Grafiikan tekeminen onkin monivaiheinen prosessi, joka sisältää paljon teknistä osaamista ja ymmärrystä. Metalligrafiikan tekeminen vaatii myös tarkkuutta ja suunnittelua. Mukana on myös aina vähän taikuutta, joka yllättää välillä tekijänsäkin.

Hyvin elävän vaikutuksen teki opiskelijan piirros ja siitä kuparille tehty työ soutuveneestä järven hiljaisilla laineilla. Melkein kuuli laineiden liplatuksen ja airojen äänet.

Opiskelijat hankkivat itse kuparilaatat ja syväpainopaperit, työväenopistolta tulevat värit ja työkalut.

Metalligrafiikan ryhmä osallistui keväällä 2017 Espoon kulttuurikeskuksessa järjestettyyn työväenopiston kuvataiteen kevätnäyttelyyn, jonka teema oli Yhdessä! Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

 

Kristiina Santala
Tiedottaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Liikkumisen taito on ILOA!

Vain runsas kymmenesosa työikäisistä täyttää terveysliikunnan suositukset kokonaisuudessaan. Noin puolet työikäisistä liikkuu terveyskunnon kannalta riittävästi. Lihaskuntosuosituksiin yltää vain murto-osa. Nämä tulokset käyvät ilmi Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010 -raportista. Lisäksi liikkumattomuus on kiinnittänyt tutkijoiden huomion. 25-64-vuotiaat istuvat keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Eniten istuvat nuoret miehet (Liikunta ja Tiede, 2-3/2011). Jo näiden tietojen valossa säännöllisen liikuntaharrastuksen löytäminen arkiliikunnan lisäksi on lihaskunnon ja toimintakyvyn kannalta tärkeää kaikissa ikäluokissa.

Lähde: Liikuntasuositukset 18-64-vuotiaille, UKK-instituutti.

Kunto- ja terveysliikunnan kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa. Perinteiset lajit kuten vesiliikunta, aerobic ja jooga ovat liikkujien kestosuosikkeja. Lisäksi suosiotaan kasvattavat luontoliikunta, erilaiset kehonhuoltotunnit sekä taitolajien laaja kirjo. Yhdessä perheen kanssa liikkuminen koetaan myös tärkeäksi. Espoon työväenopistossa on tarjolla kaikkea tätä, mutta miten saataisiin yhä useampi kiinnostumaan liikkumisesta ja löytämään oma lajinsa? Mitä taitoja opettajalla tulee olla, jotta liikunnan ilo tavoittaisi mahdollisimman monen?

Innostaminen

Opettajan tulee olla innostava ja kannustava mitä tulee liikunnan aloittamiseen tai siinä kehittymiseen. Monille liikuntaharrastus alkaa eri lähtökohdista ja opettajan tulee tunnistaa haastavat tilanteet ennen kuin opiskelijan into liikkumiseen lopahtaa. Näitä tekijöitä ovat muun muassa vaihteleva harjoittelu, turvallisuuden korostaminen sekä sopivalla tasolla liikkuminen.

Luovuus

Monille liikkuminen on kuitenkin osa arkea ja ohjatuilta tunneilta oppilaat kaipaavat uusia haasteita. Luova opettaja on valmis kuuntelemaan oppilaiden toiveita ja kehittämään osaamistaan tarvittavaan suuntaan monipuolisen tunnin luomiseksi. Liikunnan opetuksessa on monia liikkuvia osia oppilaiden lisäksi, jonka vuoksi luovuutta tarvitaan musiikin, välineiden ja tilaan liittyvien asioiden kanssa.

Osaaminen

Liikuntaan innostaminen vaatii monenlaista osaamista kuten useiden eri lajien hallintaa, soveltamista sekä oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Espoon työväenopistossa ideoidaan uusia tunteja jatkuvasti ja päivitetään opettajien osaamista pitkin kautta.

Armollisuus

Liikunnan ei tarvitse olla tärkeintä elämässä vaan osa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös lepo, ravinto ja sosiaaliset suhteet. Jossain elämänvaiheessa liikunta ei aina mahdu kolmen tärkeimmän joukkoon. Silloin ruuvia tulee löysätä ja valita liikkumismuoto, joka ei kuormita kohtuuttomasti ja on ajallisesti sovitettavissa muuhun elämään.

Opettajan tulee myös itse muistaa tämä liikkuessaan lähes päivittäin tunneilla. Liikunta hyödyttää eniten, kun se on tasapainossa muiden elämän osa-alueiden kanssa.

 

Liikunnallisin terveisin,
Laura Aaltonen, kunto-ja terveysliikunnan tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Rennossa ja avoimessa ilmapiirissä luovuus virtaa ja sanajumi aukeaa

Osallistuin aikanaan lukuisille kirjoittajakursseille. Koin ne monin tavoin hyödyllisiksi. Yksi asia niissä kuitenkin oli, josta en pitänyt, eivätkä pitäneet muutkaan kurssien opiskelijat. Se oli kurssien liian arvokas, turhan tärkeä ja pelottava ilmapiiri, joka kipsasi meidät kursseille osallistujat.

Kurssien opettajat jakelivat ylhäältä päin tiukkaan sävyynsä ohjeita, eikä kukaan opiskelija uskaltanut puhua kursseilla juuri mitään. Tauoilla meidän kaikkien suut kyllä kävivät vilkkaasti, mutta kun palasimme tunneille, istuimme kaikki taas hiiren hiljaa kuin kirkossa. Jähmettyneinä hissukoina emme tietenkään saaneet lähellekään parastamme esiin kursseilla tehdyissä kirjoitusharjoituksissa. Mietin silloin, että jos minä ohjaisin kirjoittamista, ohjaisin sitä toisin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, että tulen tulevaisuudessa tekemään kirjoittamisohjaajan työtä.

Myöhemmin opiskeltuani alaa yliopistossa minulle sitten tarjoutui tilaisuus ohjata kirjoittamista eri oppilaitoksissa. Laadin silloin jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä opetustehtäviäni oman opetusfilosofiani. Päätin, että en ole kursseillani muiden yläpuolella oleva auktoriteetti ja että pyrin luomaan tunneille mahdollisimman vapaan ilmapiirin, jossa mikään ei kahlitse luovuutta. Turha pönötys pois ja rennolla otteella, irrottelulla ja huumorilla tarinat vapaaseen liitoon. Mietin paljon myös palautteen antamiseen liittyviä asioita. Päädyin siihen, että uskon myönteisyyden voimaan. Ankara kritiikki on hyväksi hyvin harvoille kirjoittajille, jos kenellekään, pahimmillaan se voi jopa sammuttaa kirjoittamisen kipinän. Tuon palautteessani toki esiin tekstin ansioiden lisäksi myös tekstin puutteet, mutta nekin kannustavassa hengessä.

Meillä kaikilla kirjoittajilla on luovuus välillä hiukan piilossa. Se johtuu usein siitä, että suhtaudumme kirjoittamiseemme liian ryppyotsaisesti ja vaadimme heti valmista. Luovuutta täytyy houkutella esiin. Auttaa paljon, kun annamme itsellemme luvan kirjoittaa kontrollista vapaata raakatekstiä kielioppisäännöistä ja muokkausasioista välittämättä. Lyhyessä ajassa tehtävät tajunnanvirranomaiset kirjoitusharjoitukset sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Paljon syntyy höttöä, mutta joukkoon tulee myös kultahippusia, joita ei keksisi, jos heti yrittäisi saada mahdollisimman valmista tekstiä. Kontrollin aika on myöhemmin, sitten kun tekstiä muokataan. Hyviä konsteja luovuuden luukkujen avaamiseen ovat myös kielellä ilakointi ja kaukana toisistaan olevien asioiden törmäyttäminen keskenään. Erikoiset ideat voivat ensin tuntua oudoilta, absurdeiltakin, mutta ne toimivat, kun niistä luo maailman.

Kaikille kirjoittajille tulee välillä kirjoittamisen jumi. Siitä käytetään myös nimitystä kirjoitustukkeuma. Tekstin tuottaminen vain kerta kaikkiaan tyrehtyy. Silloinkin lyhyet kirjoitusharjoitukset, 5-10 minuutin tajunnanvirtaharjoitukset, voivat olla suureksi hyödyksi, ne voivat avata jumin. Luovuus elää vapaudessa.

Kuvissa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Heitetään pois kaikki kahleet ja aidat -kirjoittajakurssin opiskelijoita demonstroimassa sitä, miten kirjoittamisessa käytettävät välineet ovat ajan saatossa kehittyneet.

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Heino Ylikoski on opettanut eri oppilaitoksissa ympäri Suomea kymmenen vuotta, Espoon työväenopistossa hänellä on menossa seitsemäs lukuvuosi.

Kuvat: Riitta Happonen

Luomisen tuska ja hurma

image-1

Ideat hukassa

Opettaminen on nastaa. Yhdessä oppiminen on vielä makeampaa; se tunne, kun toimitaan yhdessä yhteistä tavoitetta kohti – luodaan jotain uutta!

Syksyn kaamoksessa alkaa opettajallakin olla takki tyhjä. Mitä tehdä, kun epävarmuus hiipii ihon alle, osaanko enää mitään, onko minulla mitään annettavaa? Edessäni on luokallinen oppilaita kuin linnunpoikaset kevättä ja lentoon lähtöä odottaen.

Mitä luovuus on ja voiko sitä ruokkia?

Luovuudelle on monenlaisia määritelmiä. Yhteisenä nimittäjänä luovuudelle on uuden syntyminen, usein koottuna vanhoista tutuista elementeistä. Luovuutta kuvataan myös itsensä toteuttamiseksi tai tietoisten ja tiedostamattomien voimien antoisaksi vuorovaikutukseksi.

Luomisvoimaa ruokkii itsensä altistaminen uusille kokemuksille, avoimuus erilaisille virikkeille, uteliaisuus ympäristöä kohtaan, hengittämisen vapaus ja vastaanottavaisuus. Rock-musiikin kuuntelu voi innoittaa maisemamaalaukseen tai metsässä samoilu keksimään uuden tavan opettaa kehon kannatusta.

Tuskasta hurmaan

Luomisprosessi saa usein aikaan intensiivisiä onnen ja ilon tunteita, jopa optimaalisia tai flow-kokemuksia. Näille kokemuksille yhteistä on vahva ja luottavainen tunne siitä, että taidot riittävät kohtaamaan haasteet. Tärkeää on, että tekeminen on tavoitteellista ja siitä saa palautetta. Haasteiden pitää myös kasvaa kun taidot kasvavat. Flowssa toiminta on itsetarkoituksellista. Flow on myös houkutin ja sen saavuttamiseen voi pyrkiä.

Jotta flow-tilan voi saavuttaa, pitää haastaa ja ylittää itsensä. Voiko luominen olla myös muuta kuin tunteiden myrskyä? Voiko flow-kokemus saada aikaan myös mielenrauhaa?

Levollinen mieli

Luovuus liittyy identiteettiin, itsetuntemukseen ja mahdollisuuksien kokemuksiin: miten elämä kulkee. Parhaimmillaan, kun erilaiset lähestymiskulmat ja tavat katsoa samoja asioita tuovat uudenlaisia ideoita joukossa, puhutaan ryhmä-flowsta. Jos uskoo ihmisen olevan sosiaalisen rakenteensa osa, tämä on flown korkein ulottuvuus. Vasta yhteydessä muihin ja yhteistä hyvää rakentaen, ihminen saavuttaa ykseytensä.

Yhdessä oppiminen tuo tunteen osallisuudesta, kuulumisesta johonkin. Siitä puhuu myös ikääntyvä opiskelija:

[E]läkkeelle siirtymiseni jälkeen, kun urani oli ohi, mieheni kuollut, perheeni muuttanut pois kotoa, silti on olemassa tulevaisuus, niin paljon opittavaa ja tehtävää ja uusia mahdollisuuksia saatavilla. En tule käyttämään suorittamaani tutkintoa mihinkään konkreettiseen. Se ei merkitse suurempia tuloja eikä statusta. Mutta suorittamani opinnot ovat tehneet minusta uuden ihmisen, ajattelutavoiltani kypsemmän ja varmemman suhteessa muihin ihmisiin, myös valmiimman ymmärtämään kuinka vähän itse asiassa tiedänkään sekä kuuntelemaan muiden mielipiteitä. (Kelly 1992, 1, suom. HO)

Lainaus Hanna Ojalan väitöskirjasta: ”Opiskelemassa tavallaan, vanhat naiset ikäihmisten yliopistossa”

Annukka Honkonen, tuntiopettaja
Liikunta, terveys ja hyvinvointi -tiimi
Omnia, Espoon työväenopisto