¡Kielillä puhumista ”pyhiinvaelluksella”!

Suosituin reitti (paksu keltainen) on Camino francés, joka kulkee 800 km Pyreneiltä sisämaan kautta Santiagoon. Tänä kesänä itse kuljin pohjoisen caminon (punainen). Tekstissä mainitun kuninkaan pyhiinvaellus kulki paksua lilaa pitkin.

Espanjan pyhiinvaellusreitit kohti Santiago de Compostelan kaupunkia ovat tulleet tutuiksi myös meillä. Mutta mistä kaikki sai alkunsa ja miksi Espoon työväenopiston kielenopiskelijankin kannattaa lähteä pyhiinvaeltamaan?

No, uskotaan että Jeesuksen opetuslapsi Pyhä Jaakob vanhempikin (esp. Santiago el Mayor) kohtasi ristiinnaulitun kohtalon Jerusalemissa. Erään legendan mukaan hänen ruumiinsa laskettiin veneeseen, joka sitten pyhässä johdatuksessa päätyi Iberian niemimaan luoteisrannikolle. Eläessään hän oli ilmeisesti levittänyt evankeliumia suunnilleen siellä päin.

Asia oli unohduksissa muutaman sata vuotta, kunnes erakko Pelayo läheisillä vuorilla näki Jaakobin haudasta näyn, mistä asiasta hän oitis ilmoitti astuurien kuninkaalle. Tämä puolestaan vaelsi kiiruhtaen haudalle ja aloitti hetimiten kirkon rakentamisen sen kohdalle. Tänä päivänä paikalla kohoaa henkeäsalpaava Santiagon katedraali.

Maurivalloituksen kourissa kamppaileville niemimaan kristityille löytö tuli kreivin aikaan. Jaakobin kerrotaankin ilmestyneen auttamaan kristittyjä ratkaisevassa taistelussa. Hänestä tehtiin koko Espanjan suojeluspyhimys.

Jerusalemin ja Rooman ohella Santiagosta tuli katolisen kirkon tärkeä pyhiinvaelluskohde. Satojen vuosien aikana kirkkoja ja luostareita on noussut joka ilmansuunnasta Santiagoon johtavien teiden varrelle. Katolisesta Ruotsi-Suomestakin lähdettiin matkaan. Ja kyse on muuten samasta Jaakosta, joka meillä edelleen heittelee kylmiä kiviä järviin.

1900-luvun lähetessä loppuaan pyhiinvaellusreittejä alettiin Espanjassa elvyttää ja majatalot sekä palvelut ovat lisääntyneet maailman joka kolkasta tulevien pyhiinvaeltajien ottaessa reitit omikseen.

Reitit on hyvin merkitty keltaisin nuolin ja/tai simpukoin.

Reitille voi hypätä mistä vaan, milloin vaan ja kävellä (tai pyöräillä) minkä tahansa mittaisen pätkän. Keskimäärin kävellen päivässä edetään parin-kolmenkymmenen kilometrin verran. Matkantekoa dokumentoidaan ”pyhiinvaelluspassiin” kerättävillä leimoilla. Passin saa ainakin lähtöpaikan kirkon virastosta ja varmasti monesta muustakin paikasta. Mitä matkakassaan tulee, 30 eurolla päivässä pärjää.

No mitä vaatimuksia nykyajan pyhiinvaeltajalle voi asettaa? Täytyy tykätä kävelemisestä luonnossa ja ihmisistä yleensä. Ja kestää vähän kolotusta, kuumotusta ja kuorsausta. Moni lähtee liikkeelle uskonnollisesta tai hengellisestä ponnikkeesta ja yhtä moni viettämään hieman erilaista lomaa ja tutustumaan maahan ja sen kulttuuriin. Ja tosiaan niihin muihin pyhiinvaeltajiin. Pyhiinvaeltajat ovat mukavaa ja vaatimatonta porukkaa, jotka jakavat saman päämäärän sekä samankaltaiset matkanteon ilot ja ongelmat. Se, jos mikä yhdistää ja lähentää, huolimatta iästä, ammatista tai alkuperästä.

Tästä pääsemme kielillä puhumiseen. Kaikki espanjan opiskelijat saavat tietenkin harjoitella sydämensä kyllyydestä. Mutta niin saavat saksan, englannin, ranskan ja italiankin opiskelijat. Lisäksi mm. kreikkaa, puolaa, afrikaansia, koreaa ja/tai turkkia pääsee myös kertailemaan tai opiskelemaan.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että selässä kantaa reppua, joka painaa enintään 10% itse pyhiinvaeltajan painosta.

Ilokseen huomaa, että kaikesta oppimasta on hyötyä, unohdettuja sanoja virtaa mieleen ja uuttakin oppii. Tärkeintähän on, pyhiinvaelluksellakin, että todella haluaa ymmärtää toista ja tulla ymmärretyksi.

 

¡¡Buen camino, peregrinos!!

 

Maria Jompero, tuntiopettaja, FM, espanjan ope ja pyhiinvaeltaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Italiaa – opi perusasiat ja uusi maailma avautuu!

Nimeni on Lia Gasbarra ja olen opettanut italian kieltä ja kulttuuria Espoon työväenopistossa noin kahdeksan vuotta. Siitä alkaen, kun muutin ikuisesta kaupungista Roomasta Espooseen. Näinä vuosina olen opettanut sekä alkavia että edistyneempiä opiskelijioita. Tällä hetkellä ohjaan keskustelukursseja ja opetan verkkokurssina kirjallista italiaa, joka on muuten erittäin suosittu.

Olen suorittanut filosofian maisterin tutkinnot saksan ja englannin kielistä ja kirjallisuudesta sekä kielitieteestä Rooman yliopistossa ”La Sapienza”. Vuonna 2016  valmistuin HAMK:in opettajankoulutusohjelmasta. Töitä olen tehnyt myös Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston kirjastoissa.

Italian kieli oli maailman neljänneksi luetuin kieli vuosina 2014-2015. Sama trendi jatkuu etenkin Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Kiinassa ja Itävallassa. Miksi niin moni ihminen opiskelee italiaa ympäri maailmaa? Miksi Suomessa pitäisi opiskella italiaa?

Princetonin yliopisto on listannut hyviä syitä. Italiassa on eniten Unescon maailman kulttuuriperintökohteita maata kohden: 48 kulttuurikohdetta ja 5 luonnon ja maiseman kohdetta. Italian kieli on peräisin latinasta, joten sen avulla voidaan ymmärtää lukemattomia sanoja muista romaanisista kielistä ja myös englannin kielestä (60 % englannin sanastosta on peräisin latinasta). Italian kulttuuriperintö vaikuttaa monipuolisesti länsimaisiin kulttuureihin ruoan, musiikin, teatterin, viinin, muodin, teollisuuden, muotoilun ja teknologian kautta.

Italian kielen ääntäminen ei ole vaikeaa suomalaiselle, koska melkein jokainen äänne esiintyy suomen kielessä. Ja kielioppi – no, kielioppi ei ole ihan helppoa. Mutta vakuutan teille, että kun käytte Italiassa, onnistutte hyvin puhumaan ja ymmärtämään myös vähäisemmällä kieliopin osaamisella. Italialaiset tulevat olemaan erittäin iloisia siitä, että olette panostaneet heidän kielensä oppimiseen ja ovat ymmärtäväisiä ja avuliaita. Italian matka on hyvä tilaisuus parantaa kielitaitoa ja lisätä motivaatiota.

Yksi erityinen ”luonnonvara”, jota ei useinkaan mainita vetovoimatekijänä, on Italian ihmiset. Olen tavannut suomalaisia, kiinalaisia, saksalaisia ja monia muita, jotka ovat asuneet Italiassa jonkin aikaa, jopa muutamia kuukausia tai vuosia. Kun tapaan heitä, jokainen innostuu ja kysyy minulta hehku silmissään: ”Olet italialainen? Kaipaan Italiaa ja italialaisia! Voitko olla kosketuksessa italialaiseen kulttuuriin myös Suomessa?” He ovat niin iloisia, kun puhuvat minulle italiaksi. Oikeastaan puhuvat todella hyvin, vaikka useimmat ovat asuneet siellä vain vähän aikaa.​​ En tarkoita, että italialaiset olisivat parempia ihmisiä, stereotyypit eivät pidä paikkaansa. Tarkoitan vain, että Italia on sekä ainutlaatuinen maa että sydämen paikka, joka helposti tarjoaa mielekkäitä kokemuksia: kauneus ja sydämellisyys ovat konkreettisia.

Kieli ei ole kieliopillisten sääntöjen yhdistelmä, vaan se on kokonainen elämänkatsomus.

Suosittelen lämpimästi, että opiskelet italian kielen alkeita ja sitten matkustat Italiaan tavoittaaksesi tuon hehkun!

A presto! (Nähdään pian!)


Lia Gasbarra, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

Krokotiilin venytyksiä ja kenguruhyppyjä – kurkistus liikunta- ja hyvinvointitiimin opettajan viikkoon

Maanantai 

En herää lotusasennosta tai spagaatista, vaikka päiväsaikaan ohjaankin joogaa ja tanssia vauvasta vaariin. Aamutoimieni jälkeen alan kuitenkin itse harjoittelemaan näitä ja muita iloisia solmuja. Minulle tärkeintä on se tunne, jonka joogan tai tanssin harjoittaminen synnyttävät minussa. Tunne vaikuttaa siihen, kuinka kohtaan toisia ihmisiä, miten hyviä valintoja teen ja kuinka luottavaisin sekä rennoin mielin koen elämän. Ohjaan ja opetan, koska tunnen itse sen hyvän olon, joka näistä rakastamistani lajeista voi tulla ja välittyä.

Päivän ensimmäinen ohjaus alkaa jokeltelulla. Sali täyttyy kaikkein superkuntoisimmista joogan harrastajista eli alle 1-vuotiaista äitiensä kanssa. Minua koskettaa se, kuinka äiti on voinut lähteä joogatunnille vain kahden tunnin yöunien jälkeen. Ihan vain siksi, että joogasta tulee hyvä olo ja koska pienikin liike on useimmissa tapauksissa parempi kuin liikkumattomuus. Äitien lempeän ohjaamisen rinnalla ihastelen ja pyrin joka kerta oppimaan pieniltä superjoogaajilta lisää kehon luonnollisista liikeradoista. Usein vauvat tekevät todella edistyneitä jooga-asentoja aivan itsestään.

Seuraavaksi saliin saapuvat kehonhuollon konkarit eli aina niin hyväntuuliset seniorit.  Keskittynyt tunnelma 25:n varttuneemman venyttelijän tunnilla keskeytyykin välillä vain naurunryöpsähdyksiin. Nauru on muuten yksi parhaimmista vatsalihasharjoitteista!

Klo 13.45  on lounaan ja hapenoton aika. Menen usein termospulloni kanssa pihalle syömään. Tapiolan toimipisteen lähiasukkaat ovatkin jo ehkä tottuneet siihen, että heidän lähimetsässään on maanantaisin yksi verkkarihousuinen venyttelijä aterioimassa.

Klo 16:45 valmistellaan Vindvändvägenin liikuntasali joogatilaksi.  Aikuisten ohjaaminen kestää klo 21 asti, jonka jälkeen aloitan kotimatkan nauttien joogan jälkeisestä rauhasta ja jaetuista kohtaamisista päivän monien opiskelijoiden kanssa. Saan työssäni kohdata aivan ihania ihmisiä, joilla on kiinnostus samoihin asioihin kuin minulla sekä lisäksi motivaatio oppia. Voiko opettajan työ olla inspiroivampaa?

Tiistai 

Aamu alkaa hengitysharjoituksilla. Aamupäivä lounaaseen saaakka kuluu toisessa kaupungissa tanssi-improvisaatiota ohjatessa. Iltapäiväksi suuntaan Espoon Soukkaan uusien vauvojen ja äitien luo. Vaikka voisi kuvitella, että kyse on samanlaisesta tunnista kuin eilen, niin näin ei välttämättä ole. Niin äideillä kuin vauvoilla saattaa olla hyvin erilaisia tarpeita eri ryhmissä.

Soukasta kävelen illan viimeiseen ohjauspaikkaan Puistokartanolle ohjaamaan hathajoogaa, joka kestää 90 minuuttia. Tunnin jälkeen yksi osallistuja tokaisi, että kylläpä teki taas hyvää. On kiva kuulla, että osallistujat ovat tyytyväisiä.

Keskiviikko 

Keskiviikko alkaa useimmiten kokkailulla, koska syön päivän lounaan toimipisteiden vaihdon aikana. Ohjaus alkaa klo 9.00 lempeillä krokotiilin venytyksillä seniorijoogassa. Seuraavaksi sisään saapuvat tarvitsevat kuitenkin enemmän kenguruhyppyjä. Kyseessä on aikuinen & lapsi -tanssijoiden ryhmä. Aamupäivän kolmas tunti on aikuinen ja vauva -joogaa, jossa usein myös hiukan tanssimme. Iltapäiväksi suuntaan vielä Kauklahteen kahdelle senioreiden kehonhuoltotunnille. Näilläkin tunneilla käy äiti & tytär -pari, mutta nyt he ovat 64- ja 84- vuotiaat! “Sano niille sun aikuinen & lapsi -tanssijoille, että tässä on harrastamiskaaren tavoite!” nauroi tämä pari iloisesti. On todella hienoa, että monet jooga-, tanssi- ja kehonhuoltotuntini ovat myös perheiden, pariskuntien, sisarusten tai ystävien yhteinen harrastus. Parijoogatunneille voi hyvin tulla myös ystävän tai yli 16-vuotiaan lapsen kanssa.

Teen töitä muinakin päivinä. Ammatinkyselijöille sanonkin usein olevani liikenainen. Ainoa mitä olen työnkuvassani kaivannut, on luonnossa liikkuminen. Mutta nyt sekin asia on korjaantunut, kun olen aloittanut Metsäjooga-työpajojen sekä Luonnossa liikkuen -kurssien ohjaamisen eri ikäryhmille. Lämpimästi tervetuloa keväällä mukaan. Olen todella kiitollinen, että saamme opistolla mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa monipuolisemmiksi sekä kehittää opettajuuttamme yhdessä opiskelijoiden kanssa matkaa jatkaen.

 

Jenna Rignell, päätoiminen tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Harmaat voimat

Allekirjoittanut Louvressa

Ystäväni oli käynyt Lontoossa maalausnäyttelyssä ja pitänyt siitä. Eräs asia oli jäänyt vaivaamaan häntä, ja se liittyi yleisön ikärakenteeseen – siellä oli ollut pääosin vanhempaa väkeä ja nuoret loistivat poissaolollaan. Hän pohti, järjestetäänkö tulevaisuudessa enää samanlaisia tapahtumia, sillä ilman nuorten kiinnostusta ja kun vanhat ovat poissa, vastaavia laajoja maalausnäyttelyitä ei varmaankaan tehtäisi.

Kävin itsekin katsomassa saman näyttelyn, joka sisälsi monella eri tekniikalla tehtyjä maalauksia ja piirroksia kahdeksankymppisen David Hockneyn nuoruuden maisemista. Panin myös merkille saman asian kuin ystäväni jonottaessani täyden tunnin sisään museoon – olin keski-ikäisenä nuorempi kuin useimmat ympärilläni innokkaasti keskustelevat harmaahiuksiset.

Maalaustaidetta on mielestäni oivaltavasti kutsuttu ”hitaaksi taiteeksi”, koska se aukeaa ja paljastaa katsojalle herkkunsa vain, jos katsoja on valmis seisomaan sen edessä ja tutkimaan näkemäänsä. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi moni potentiaalinen nuori katsoja jättää tulematta näyttelyihin. Aikamme elämän rytmi on nopea ja internetin maailma houkutuksineen avautuu sellaisella helppoudella, että maalauksen avaamiseen ei riitä pinna, eikä ehkä kiinnostuskaan. Vanhemmilla on enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa, vaikka heistäkin monet käyttävät nettiä luontevasti.

Piirustus- ja maalausryhmissäni suurin osa opiskelijoista on viimeisiä työvuosiaan tekeviä tai eläkeläisiä, eli niitä samoja harmaahiuksisia kuin Lontoossa, jotka jaksavat seurata aktiivisesti kulttuuria. Heitä kiinnostaa luonnollisesti maalaustaide ja käsin tehty. He ymmärtävät pitkään taidetta harrastaneina kuvan tekemisen vaikeuden, haasteet ja hienoudet. Seuraava väite voi tuntua hieman liioittelulta, mutta minä uskon, että ilman heitä Suomen kulttuurielämä olisi paljon köyhempi: ei kannattaisi järjestää esimerkiksi maalausnäyttelyitä, barokki- tai urkuviikkoja, klassisia konsertteja. Kaikki olisi nuorille rajattua, kuten elokuvateattereissamme – niissä näytetään harvoin vakavia aikuisten filmejä tai muuta kuin Hollywood-fantasiaa.

Ystäväni ja minä, molemmat opettajia ja taiteilijoita, voimme lohduttautua sillä faktalla, että me kaikki vanhenemme – tämän päivän nuoret ovat tulevaisuuden vanhoja. Toivottavasti heissä on siihen mennessä herännyt uteliaisuus käsintehtyä kohtaan ja heillä on vihdoinkin aikaa ”hitaille taiteille” ja harrastuksille.

 

Heikki Portaankorva, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

Rennossa ja avoimessa ilmapiirissä luovuus virtaa ja sanajumi aukeaa

Osallistuin aikanaan lukuisille kirjoittajakursseille. Koin ne monin tavoin hyödyllisiksi. Yksi asia niissä kuitenkin oli, josta en pitänyt, eivätkä pitäneet muutkaan kurssien opiskelijat. Se oli kurssien liian arvokas, turhan tärkeä ja pelottava ilmapiiri, joka kipsasi meidät kursseille osallistujat.

Kurssien opettajat jakelivat ylhäältä päin tiukkaan sävyynsä ohjeita, eikä kukaan opiskelija uskaltanut puhua kursseilla juuri mitään. Tauoilla meidän kaikkien suut kyllä kävivät vilkkaasti, mutta kun palasimme tunneille, istuimme kaikki taas hiiren hiljaa kuin kirkossa. Jähmettyneinä hissukoina emme tietenkään saaneet lähellekään parastamme esiin kursseilla tehdyissä kirjoitusharjoituksissa. Mietin silloin, että jos minä ohjaisin kirjoittamista, ohjaisin sitä toisin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, että tulen tulevaisuudessa tekemään kirjoittamisohjaajan työtä.

Myöhemmin opiskeltuani alaa yliopistossa minulle sitten tarjoutui tilaisuus ohjata kirjoittamista eri oppilaitoksissa. Laadin silloin jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä opetustehtäviäni oman opetusfilosofiani. Päätin, että en ole kursseillani muiden yläpuolella oleva auktoriteetti ja että pyrin luomaan tunneille mahdollisimman vapaan ilmapiirin, jossa mikään ei kahlitse luovuutta. Turha pönötys pois ja rennolla otteella, irrottelulla ja huumorilla tarinat vapaaseen liitoon. Mietin paljon myös palautteen antamiseen liittyviä asioita. Päädyin siihen, että uskon myönteisyyden voimaan. Ankara kritiikki on hyväksi hyvin harvoille kirjoittajille, jos kenellekään, pahimmillaan se voi jopa sammuttaa kirjoittamisen kipinän. Tuon palautteessani toki esiin tekstin ansioiden lisäksi myös tekstin puutteet, mutta nekin kannustavassa hengessä.

Meillä kaikilla kirjoittajilla on luovuus välillä hiukan piilossa. Se johtuu usein siitä, että suhtaudumme kirjoittamiseemme liian ryppyotsaisesti ja vaadimme heti valmista. Luovuutta täytyy houkutella esiin. Auttaa paljon, kun annamme itsellemme luvan kirjoittaa kontrollista vapaata raakatekstiä kielioppisäännöistä ja muokkausasioista välittämättä. Lyhyessä ajassa tehtävät tajunnanvirranomaiset kirjoitusharjoitukset sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Paljon syntyy höttöä, mutta joukkoon tulee myös kultahippusia, joita ei keksisi, jos heti yrittäisi saada mahdollisimman valmista tekstiä. Kontrollin aika on myöhemmin, sitten kun tekstiä muokataan. Hyviä konsteja luovuuden luukkujen avaamiseen ovat myös kielellä ilakointi ja kaukana toisistaan olevien asioiden törmäyttäminen keskenään. Erikoiset ideat voivat ensin tuntua oudoilta, absurdeiltakin, mutta ne toimivat, kun niistä luo maailman.

Kaikille kirjoittajille tulee välillä kirjoittamisen jumi. Siitä käytetään myös nimitystä kirjoitustukkeuma. Tekstin tuottaminen vain kerta kaikkiaan tyrehtyy. Silloinkin lyhyet kirjoitusharjoitukset, 5-10 minuutin tajunnanvirtaharjoitukset, voivat olla suureksi hyödyksi, ne voivat avata jumin. Luovuus elää vapaudessa.

Kuvissa allekirjoittanut ja Espoon työväenopiston Heitetään pois kaikki kahleet ja aidat -kirjoittajakurssin opiskelijoita demonstroimassa sitä, miten kirjoittamisessa käytettävät välineet ovat ajan saatossa kehittyneet.

Heino Ylikoski, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

Heino Ylikoski on opettanut eri oppilaitoksissa ympäri Suomea kymmenen vuotta, Espoon työväenopistossa hänellä on menossa seitsemäs lukuvuosi.

Kuvat: Riitta Happonen

 

Sevillanas – tanssi flamencoon tutustuttajana

 

Sevillanas on neljästä samanmittaisesta ja -rakenteisesta säkeistöstä koostuva kappale, jonka koreografia toimii esittelynä flamencon tekniikkaan ja tyyliin. Tyypillisesti jokainen säkeistö koostuu alkusoitosta, alkulaulusta, ja kolmeen osaan jakautuvasta säkeistöstä. Viimeinen osa on usein tyyliltään kertosäettä muistuttava. Sevillanas-kappaleita on paljon ja niiden esityksiä vielä enemmän. Siksi lähes jokaiselle säännölle löytyy myös poikkeus. Silti käytännöllisesti katsoen kaikki sevillanas-kappaleet voidaan myös tanssia. Koska rytmin kehittäjät ovat enimmäkseen olleet musiikin teoriasta tietämättömiä, sen laskentatapoja on monia. Joku laskee rytmiä kolmeen alkaen ykkösestä, toinen huomioi kohotahdin ja aloittaa laskut kolmosesta. Teoreettisesti kyseessä on 6/8-tahtilaji, joka alkaa kohotahdilla. Se lasketaan siis 6-1-2-3-4-5, painottaen ensimmäistä ja neljättä iskua (6 ja 3). Monikollinen muoto sevillanas johtuu siitä, että nelisäkeistöinen kappale voidaan koostaa mistä tahansa säkeistöistä, joiden melodia, sävellaji ja aihepiiri eivät välttämättä liity toisiinsa mitenkään.

Flamencon sisällä on syntynyt tapa ryhmitellä eri rytmejä niiden iän, alkuperän, esitystilanteiden, rytmisen rakenteen ja vakavuuden/keveyden mukaan. Ryhmittely sisältää myös arvovarauksen, joka kuitenkin nykypäivänä alkaa horjua. Niinpä sevillanaskin, joka vielä muutamia vuosikymmeniä sitten luokiteltiin kepeäksi kansanmusiikiksi, alkaa löytää paikkaansa flamencon kentässä.

Aloittelevalle tanssinopiskelijalle sevillanas on täydellinen tapa tutustua flamencon tekniikan perusteisiin. Se on ainoa tanssi, jota voi tanssia tuntemattoman kanssa tai itselle vieraaseen musiikkiin. Vaikka koreografiasta esiintyy paljon variaatioita, se noudattaa kuitenkin aina samaa perusrakennetta. Tanssiteknisesti se sisältää piruetteja, koputuksia, ranteiden pyörityksiä, hameen käyttöä ja erilaisia askeltyyppejä. Siksi sevillanas on usein ensimmäinen tanssi, joka flamencotunneilla opitaan. Tanssi on myös erinomainen esityskappale, jonka hiominen jatkuu läpi koko tanssiuran. Siitä voi helposti muokata niin soolotanssin kuin ryhmämuodostelmankin. Tanssiin sopivat kaikki flamencossa käytetyt välineet laahushameesta viuhkaan ja kastanjeteista huiviin.

 

Irja Kajander-Vierkens, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Arvaa mitä tarkoittaa…

Joskus ennen vanhaan väitetään kieltenopettajan tokaisseen oppilaalle: ”Et saa arvata, sinun pitää tietää!” Kaikki kunnia menneiden aikojen pioneereille kieltenopetuksessa, mutta tuon typerämpää neuvoa ei vierasta kieltä opiskelevalle oikeastaan voi antaa. Kun aloittaa uuden kielen opiskelun, on alkuvaiheessa tietenkin pitkä vaihe, jolloin suurin osa sanoista on ihan uppo-outoja. Silloin pitää vain arvata niin paljon kuin suinkin kykenee!

Maailman kielet eivät ole syntyneet irrallaan ja erillään toisistaan. Siksi niissä on paljon yhteistä ainesta auttamassa rohkeaa arvaajaa. Tehkää vaikka vallankumous Euroopan kielillä: révolution, revolution, revolución, rivoluzione, revolução, revolutsioon tai jotain sinne päin tulee vastaan useimmissa kielissä. Aikuisella oppijalla on yleensä jo jotain kielitaitoa taustalla, ja lisäksi paljon muuta tietoa ja kokemusta, jota kannattaa hyödyntää kieliä opiskellessa. Noiden tietojen herättely ja aktivointi on työväenopiston kursseilla paikoillaan.

Itse opetan ranskaa ja espanjaa, ja romaanisten kielten opettajalla kielten sukulaisuus tulee tunneilla puheeksi ihan spontaanistikin. Kaikkihan me esimerkiksi tiedämme aika monta italian sanaa, vaikka emme olisi kieltä koskaan opiskelleetkaan. Vaikka en ehkä suosittelisi aloittamaan espanjan ja italian alkeiskurssia samana syksynä, niin yleisesti ottaen mielestäni pelätään aivan liikaa sitä, että kielet jotenkin menisivät sekaisin. Eihän se nyt ole kovinkaan vaarallista, kunhan saa viestin välitetyksi, ja sitä paitsi sellainen kyllä karsiutuu itsestään pois, kun jatkaa opintoja hieman pidemmälle. Sekaantumisen haitat ovat joka tapauksessa huomattavasti pienempiä kuin ne edut, joita sukulaiskielten toisilleen tarjoama tuki antaa. Sanaston oppiminen on varsinkin aikuisopiskelijalle se kovin työ, ja kaikki oikotiet onneen kannattaa käyttää ja hyödyntää arvaustaitoa, jonka muiden kielten tuntemus tuo.

Ihan uuden kielen oppiminen on aina hyvää älyllistä voimistelua, ja voi myös avartaa maailmankuvaa. Ainakin oppija joutuu kyseenalaistamaan monia asioita, joita voi äidinkielensä perusteella pitää itsestäänselvyyksinä. Muistan hyvin, kuinka opiskeluaikoinani kävin japanin kurssilla ja olin järkyttynyt siitä, ettei kielessä ole monikkoa. Mutta hyvin japanilaiset tuntuvat selviävän, eikä japani ole edes tuossa asiassa ainutlaatuinen. Pienempiä ahaa-elämyksiä tulee vastaan tutummissakin kielissä. Työväenopiston laajasta kielivalikoimasta löytyy kokeiltavaa, kun vain rohkaisee mielensä. Sieltä voi aueta kokonainen uusi maailma.

Kieltenopiskelun kiehtovuus on myös siinä, että opiskelija huomaa, kuinka huonosti sanat eri kielissä loppujen lopuksi vastaavat toisiaan. Kysymykseen ”mitä on X sillä kielellä?” on melkein aina vastauksena ”riippuu asiayhteydestä”. Sellaista yksi-yhteen-vastaavuutta on aika hankala löytää, ja sen tähden tietokoneet ovat edelleen aika onnettomia kielenkääntäjiä. Juuri sen vuoksi kieltenopiskelu onkin niin kiehtovaa. Siinä ollaan inhimillisen toiminnan ytimessä. Arvataan ja yhdistellään tietoja – ja viesti aukeaa!

 

Olli Rantala, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Jaettu elämänkokemus syventää kurssia


Viime kesän Kesäteatteri-kurssilla päätimme ryhmän kanssa tehdä valmiin näytelmätekstin sijaan oman näytelmän ryhmälähtöisesti. Esityksen mahdollisista aiheista puhuttiin yhteisesti ja päädyimme käsittelemään ikäkriisejä ja naiseutta. Kaikki kurssilaiset olivat naisia eri elämäntilanteissa. Osalla oli jokin ikäkriisi ajankohtainen, toiset nauttivat siitä, että lapset olivat jo isoja ja aikaa omille harrastuksille taas löytyi.

Ideoita kohtauksiin ja hahmoihin etsittiin keskusteluista (esim. miettimällä millaisia tyyppejä työyhteisöistä löytyy) ja ryhmäläiset tekivät kurssikerroilla pieniä kohtauksia annetuista aiheista (esimerkkinä äidin ja tyttären suhde). Kun kasassa oli paljon hahmoja ja kohtausten pohjia, tuli eräältä ryhmäläiseltä idea, miten kaikki voisi nivoutua yhteen. Paljon hahmoja ja kohtauksia jätettiin käyttämättä, mutta myös uusia luotiin tarinan tarpeisiin. Lopputulokseen kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ja luomamme hahmot jäivät hyvin todentuntuisina elämään mieliin. Hahmoissa on välähdyksiä ryhmäläisistä ja heidän läheisistään: erään mummin elämänasenne, toisen äidin lausahdus, kolmannen omakohtainen kokemus.

Kun materiaali kurssin näytelmää varten oli paljon ihmisten omien elämänkokemusten varassa, jakoivat kurssilaiset paljon itsestään. Ketään ei siihen pakotettu, asioista saattoi myös keskustella yleisemmällä tasolla. Toiset jakoivat enemmän itsestään, toiset vähemmän. Erilaisten ja eri ikäisten ryhmäläisten kokemukset täydensivät toinen toisiaan ja lisäsivät kurssilla oppimista. Joku ymmärsi työkaveriaan paremmin ryhmässä käydyn keskustelun takia, toinen oivalsi itsestään ja omista toimintatavoistaan tärkeitä piirteitä. Opettajana pyrin tiedostamaan tämän puolen merkityksen muillakin kursseillani.

Teatterikurssit, silloinkin kun näytelmää ei synnytetä itse, sivuavat usein elävää elämää. Kun kurssi on toiminnallista ja leikkisää tulee helposti jutusteltua muutenkin, ehkä enemmän kuin luentokursseilla. Vaikka harjoiteltava näytelmä sijoittuisi sadan vuoden taaksekin, tulee ryhmässä peilattua näytelmän henkilöiden elämää nykyajan elämään. Kun näytelmä vielä tuotetaan itse, on se vielä lähempänä tekijöitään. On luonnollista jakaa hetkiä omasta elämästään. Pikku hiljaa vieraista ihmisistä tulee läheisiä ja  vielä kurssin jälkeenkin he jakavat hauskoja (tai vakavampiakin) kuvia elämänsä hetkistä, jotka liittyvät yhdessä tehdyn näytelmän maailmaan.

Teatterin opiskelu on oiva väylä ihmisenä olon tutkailemiseen, vaikka mistään terapiakurssista ei missään nimessä olekaan kyse. Arkielämän kiireissä ei aina tule leikittyä ja siinä ohessa pohdittua vuorovaikutusta tai ihmisen käyttäytymistapoja ja elämäntarinoita. Sellaisesta saa kurssin oppisisällön lisäksi eväitä ja rikkautta muuhunkin elämään. Oivalluksia asioista, joita muuten ei tule opiskeltua.

 

Anita Dahlström, teatteriopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

 

 

Liike on nähtävää musiikkia

Minä rakastan musiikkia, etenkin jumppamusiikkia. Siitä saakka kun valmistuin jumppaohjaajaksi kaksikymmentä vuotta sitten, minua on kiehtonut musiikin ja liikkeen välinen suhde. ”Musiikin tulee tukea liikettä” kouluttajani ja työnohjaajani sanoivat minulle toistuvasti. Mutta kukaan ei kertonut asiasta sen enempää. Minkälainen musiikki tukee esimerkiksi polven nostoa, mietin yksikseni. Entä pään kallistusta sivulle? Kyykkyä?

Ryhdyin tutkailemaan asiaa ensin oman kehoni kautta. Kokeilin ensin yksin olohuoneessani miltä tuntui tehdä eri liikkeitä musiikkiin. Toimiviksi havaitut yhdistelmät otin mukaan tunneilleni testatakseni niiden toimivuuden jumppaajilla. Näin kasvatin tietämystäni siitä, miten musiikki tukee liikkeen tekemistä. Siitä syntyi kehollinen tietämys siitä, mitkä liikkeet tulee valita, jotta ne sopivat musiikkiin.

Vasta kymmenen vuotta sitten kuulin, että tälle asialle on olemassa nimikin: Patterned Sensory Enchancement (PSE). PSE on joukko tekniikoita, jotka hyödyntävät musiikin rytmisiä, melodisia, harmonisia ja dynaamisakustisia ominaisuuksia liikkeiden valinnan pohjana. Musiikin elementit antavat temporaalisia, spatiaalisia ja dynaamisia vihjeitä liikkeiden tekemiseen. Musiikki ikäänkuin kannattelee liikettä. Kun liikkeet on valittu sopimaan yhteen musiikin elementtien kanssa, musiikki ja liike muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Silloin liikkujalle tulee tunne, että todella liikutaan musiikin mukaan ja liikkeiden tekeminen helpottuu. Tämä oli minulle suuri helpotus, koska olin jo pitkään kuunnellut voimakasta sisäistä ääntäni ja tehnyt ohjelmieni liikevalinnat oman kehollisen tuntemukseni pohjalta, joka oli ollut PSE:n oppien mukainen.

Äänenvoimakkuuden ja liikkeen suhde PSE:n mukaan.

Jumppaajien riemun näkeminen heidän liikkuessaan PSE:n mukaan vahvistaa entisestään uskoani siihen, että PSE on oikea tapa valita liikkeet musiikkiin. Ja että musiikki jumpassa ei ole merkityksetöntä taustaa, vaan tärkeä osa kokonaiskokemusta. Saamissani asiakaspalautteissa toistuu sama: huolella valittu musiikki ja musiikkiin sopivat, kivat ja vaihtelevat liikkeet tekevät jumpasta viikon kohokohdan.

Minulta kysytään usein, miten keksit aina musiikkiin sopivat liikkeet. Vastaan: En itse keksi mitään. Musiikki kertoo, mitä liikkeitä siihen tulee laittaa.

 

Paula Vehmanen, tuntiopettaja
Omnia Koulutus, Espoon työväenopisto

 

Tule mukaan, andiamo in Italia

Ciao! Miten kesäsi sujui? Kaikki hyvin? Onko sinulla jo ikävä niitä leppoisia kesäpäiviä, jolloin aurinko paistoi ja linnut lauloivat? Nämä päivät ja kesäloma tuntuvat jo kaukaisilta muistoilta ja mieltä painaa ajatus pitkästä ja pimeästä syksystä. Älä kuitenkaan huolestu, sillä voit aina varata matkan lämpöön, mikä on nyt aina vain helpompaa ja halvempaa. Tarvitaan vain muutama klikkaus ja olet lomalla. Ongelmanasi saattaa olla vain se, että olet kuluttanut kaikki lomasi ja rahasi. Lisäksi sinua arveluttaa matkustaminen maailman tapahtumien johdosta. Tähän kaikkeen on kuitenkin ratkaisu, joka on lisäksi halvempi, helpompi ja nopeampi. Saat lisäksi matkalle mukaan paikallisen oppaan.

Lähdetään yhdessä kurssimatkalle kohti Italiaa!

Marraskuussa lähdemme mielikuvitusmatkalle kohti Italian sydäntä. Kurssilla tutustumme Keski-Italian kauniisiin ja vähemmän tunnettuihin maisemiin ja kulttuuriin. Matkustamme mielenkiintoisiin kohteisiin muun muassa läpi Marchen, Abruzzon ja Umbrian maakuntien ja tutustumme niiden ruokakulttuurin sekä taiteen ja luonnon erikoisuuksiin. Istu mukavasti tuoliisi ja valmistaudu matkaan!  https://ilmonet.fi/#!code=E172334

Jos olet luonteeltasi utelias ja seikkailunhaluinen ja haluat tutustua tarkemmin Etelä-Italiaan et voi missään tapauksessa jättää väliin ilmaiskierrosta yhdessä minulle tutuimmista paikoista. Mielikuvitusmatka Napoliin starttaa marraskuussa. Matkalla ”Vedi Napoli e poi muori” näemme kaikki Napolin mielenkiintoisimmat paikat ja tutustumme kaupungin ja sen ihmisten erikoisiin perinteisiin. https://ilmonet.fi/#!code=E172079

Etkö vielä kuitenkaan puhu italiaa? Miten se on mahdollista? Mamma mia?! Italia on maailman kaunein kieli, jonka kuunteleminen on musiikkia korville. Ei hätää, sinulla on kuitenkin aina mahdollisuus aloittaa kielen opiskelu työväenopistossa, jossa sinulla on laaja valikoima kursseja tarjolla. Jos olet aloittelija, voit aina liittyä alkeisryhmääni tiistaisin. Tule mukaan! https://ilmonet.fi/#!code=E172991

Nämä ovat minun ehdotuksiani teille seuraavaa lomaa varten. Italia on maa, joka tarjoaa paljon ja kaikille jotakin. Haluan tutustuttaa teidät italialaiseen kulttuuriin. Italian kielen ja kulttuurin opetus ei ole minulle vain työtä, vaan se on jotain, joka tulee sydämestäni. Tavoitteeni ei olekaan vain opettaa, vaan antaa teille uusia elämyksiä. Kunnianhimoinen tavoite sanoisin:) Kertominen omasta kielestäni, kulttuuristani, Italian kaikista ihmeellisistä paikoista ja miksei myös sen ongelmista, luo väistämättä sanoinkuvaamattomia tunteita minulle ja toivon mukaan myös teille kanssamatkustajille.

Lähdetään yhdessä matkaan!

Enrico Di Nardo, tuntiopettaja
Omnia, Espoon työväenopisto