Luomisen tuska ja hurma

image-1

Ideat hukassa

Opettaminen on nastaa. Yhdessä oppiminen on vielä makeampaa; se tunne, kun toimitaan yhdessä yhteistä tavoitetta kohti – luodaan jotain uutta!

Syksyn kaamoksessa alkaa opettajallakin olla takki tyhjä. Mitä tehdä, kun epävarmuus hiipii ihon alle, osaanko enää mitään, onko minulla mitään annettavaa? Edessäni on luokallinen oppilaita kuin linnunpoikaset kevättä ja lentoon lähtöä odottaen.

Mitä luovuus on ja voiko sitä ruokkia?

Luovuudelle on monenlaisia määritelmiä. Yhteisenä nimittäjänä luovuudelle on uuden syntyminen, usein koottuna vanhoista tutuista elementeistä. Luovuutta kuvataan myös itsensä toteuttamiseksi tai tietoisten ja tiedostamattomien voimien antoisaksi vuorovaikutukseksi.

Luomisvoimaa ruokkii itsensä altistaminen uusille kokemuksille, avoimuus erilaisille virikkeille, uteliaisuus ympäristöä kohtaan, hengittämisen vapaus ja vastaanottavaisuus. Rock-musiikin kuuntelu voi innoittaa maisemamaalaukseen tai metsässä samoilu keksimään uuden tavan opettaa kehon kannatusta.

Tuskasta hurmaan

Luomisprosessi saa usein aikaan intensiivisiä onnen ja ilon tunteita, jopa optimaalisia tai flow-kokemuksia. Näille kokemuksille yhteistä on vahva ja luottavainen tunne siitä, että taidot riittävät kohtaamaan haasteet. Tärkeää on, että tekeminen on tavoitteellista ja siitä saa palautetta. Haasteiden pitää myös kasvaa kun taidot kasvavat. Flowssa toiminta on itsetarkoituksellista. Flow on myös houkutin ja sen saavuttamiseen voi pyrkiä.

Jotta flow-tilan voi saavuttaa, pitää haastaa ja ylittää itsensä. Voiko luominen olla myös muuta kuin tunteiden myrskyä? Voiko flow-kokemus saada aikaan myös mielenrauhaa?

Levollinen mieli

Luovuus liittyy identiteettiin, itsetuntemukseen ja mahdollisuuksien kokemuksiin: miten elämä kulkee. Parhaimmillaan, kun erilaiset lähestymiskulmat ja tavat katsoa samoja asioita tuovat uudenlaisia ideoita joukossa, puhutaan ryhmä-flowsta. Jos uskoo ihmisen olevan sosiaalisen rakenteensa osa, tämä on flown korkein ulottuvuus. Vasta yhteydessä muihin ja yhteistä hyvää rakentaen, ihminen saavuttaa ykseytensä.

Yhdessä oppiminen tuo tunteen osallisuudesta, kuulumisesta johonkin. Siitä puhuu myös ikääntyvä opiskelija:

[E]läkkeelle siirtymiseni jälkeen, kun urani oli ohi, mieheni kuollut, perheeni muuttanut pois kotoa, silti on olemassa tulevaisuus, niin paljon opittavaa ja tehtävää ja uusia mahdollisuuksia saatavilla. En tule käyttämään suorittamaani tutkintoa mihinkään konkreettiseen. Se ei merkitse suurempia tuloja eikä statusta. Mutta suorittamani opinnot ovat tehneet minusta uuden ihmisen, ajattelutavoiltani kypsemmän ja varmemman suhteessa muihin ihmisiin, myös valmiimman ymmärtämään kuinka vähän itse asiassa tiedänkään sekä kuuntelemaan muiden mielipiteitä. (Kelly 1992, 1, suom. HO)

Lainaus Hanna Ojalan väitöskirjasta: ”Opiskelemassa tavallaan, vanhat naiset ikäihmisten yliopistossa”

Annukka Honkonen, tuntiopettaja
Liikunta, terveys ja hyvinvointi -tiimi
Omnia, Espoon työväenopisto

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *