Kirjaston vuosittainen asiakaskysely

Omnian kirjasto on kysellyt asiakkaidensa mielipiteitä ja tyytyväisyyttä jo vuodesta 2010 lähtien netissä täytettävän asiakaskyselyn muodossa. Ensimmäisenä vuonna kyselyyn käytettiin Webropol-nimistä palvelua, nyt olemme siirtyneet Surveypalin käyttäjiksi. Vastaajamäärä on kasvanut lähes joka vuosi, ensimmäiseen kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä ja viime vuonna vastaajia oli jo 441.

Kysymysten runko on pysynyt hyvin samana alusta saakka, mutta teknologian kehittyminen näkyy myös meidän kyselyssämme ja tämä on tuonut uudenlaisia kysymyksiä. Muitakin ajankohtaisia teemoja on lisätty vuosien varrella ja näin kysely on saanut lisää pituutta. Jokainen kysymys on kuitenkin tärkeä meille, sillä haluamme saada mahdollisimman kattavan tiedon siitä, miten olemme
onnistuneet jokaisella työhömme liittyvällä osa-alueella.

Kun kysely on päättynyt, käymme läpi kaikki vastaukset ja luemme varsinkin sanalliset palautteet hyvin tarkkaan. Näistä on joka vuosi saatu hyviä ideoita, joista mahdollisimman moni on pyritty myös toteuttamaan. Olemme mm. muokanneet laina-aikoja, laittaneet lehdet lainattaviksi, parantaneet viihtyvyyttä sohvilla sekä tuoleilla ja kasvattaneet tietokoneiden määrää niin paljon kuin tilojen puitteissa on ollut mahdollista.

Jokainen vastaus on meillä yhtä tärkeä, oli se sitten positiivinen, negatiivinen tai siltä väliltä. Tärkeintä on saada rehellistä palautetta toiminnastamme, joten jos et ole vielä vastannut kyselyymme, tee se nyt! 🙂

Linkki kyselyyn löytyy kirjaston nettisivuilta, Facebookista ja nyt myös täältä blogista: https://my.surveypal.com/Kirjaston-kysely-2015