Talvilomaviikko kirjastossa

Viime viikolla ammattiopisto vietti talvilomaa ja iso osa Omnian opiskelijoista sekä henkilökunnasta oli ainakin osan viikosta poissa työmaalta. Kirjastohenkilökunnalta kysytään usein näiden

ammattiopiston lomien alla, että olemmeko mekin lomailemassa. Vastaus on hyvin usein, että emme. Joskus olemme auki ainakin osan päivistä palvellaksemme aikuisopiston henkilöstöä ja opiskelijoita, jotka eivät näitä lomia juurikaan vietä. Toisinaan olemme kokonaan kiinni, mutta silti töissä. Käytämme tällaiset hetket hyödyksemme tekemällä asioita, joita emme voi tehdä kirjaston ollessa auki. Kirjastotyö ei koostu pelkästään lainaamisesta, palauttamisesta ja hyllyttämisestä. Taustalla tapahtuu paljon muutakin, ja tämä osa työstä jää usein monelta huomaamatta.

 

 

Tällä kertaa meidän talvilomaviikkoomme kuului mm. seuraavia työtehtäviä: aikakauslehtikaappien siivous (säilytysaikansa päätökseen tulleet lehdet pois/varastoon),  video-opastusten suunnittelu ja toteutus, Internetissä olevan aineistohaun siirtäminen uudelle serverille (siirron suoritti Omnian IT-palvelut, me testasimme uuden serverin toimivuuden), tulevan asiakaskyselyn suunnittelu ja muokkaus, uusien iPadien valmistaminen lainakuntoon, hyllyjärjestyksen muuttaminen ja niin edelleen. Tekemistä riitti viikon jokaiselle päivälle.

 

 

 

Kerran vuodessa järjestettävä asiakaskyselymme starttaa tällä kertaa 2.3. ja jälleen kerran teillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Omnian kirjasto- ja tietopalveluja viedään.