Räsyjä riekaleiksi – vanhasta uusi matto

Teksti Jaana Murrosvuo, Leppävaaran kudonta-aseman asiakas

Ajatus siitä, että vanhasta lempipaidasta ei tarvitse luopua kun se ei ole enää käyttökunnossa, eivätkä kuluneet lakanat ole jätettä, on minulle luonteva. Mukana on kiertotalouden ajatus. Samalla matonkutominen on rentouttava harrastus, joka lähtee liikkeelle kuteiden repimisestä tai leikkaamisesta ja maton suunnittelemisesta vähin erin siinä samalla. Tarvitaan vähän aikaa ja kaksi kättä. Materiaalia löytyy omista ja kavereiden kaapeista ja lisää juuri sopivan värisiä raitoja saa vaikkapa kierrätyskeskuslöydöistä. Tärkeintä on, että mikään ei värjää ja kolmella kudottaessa joka kolmannen kuteen tulee olla trikoota, jotta matosta tulee napakka. Monesti mattoon pääsee sellaisia kankaita, joka ei kirjavuudessaan tai muuten sävynsä puolesta tullut koskaan ommelluksi. Eikä kankaan vahvuuden kanssakaan ole niin tarkkaa, ohuemmasta kankaasta voi leikata leveämpää kudetta ja toisin päin.

Mummoni lauloi joskus riepumattolaulua, jossa sanotaan: ”paljon vanhaa, hiukan uutta, monen muiston kirjavuutta yhteen riepumattoon kätkeytyä voi”. Ehkäpä hän ajatteli samalla tavalla kuin minäkin, että kutoessa ja kuteita leikatessa voi joko muistella tai keskittyä ajattelemaan tai antaa käsien tehdä ja lepuuttaa mieltä. Itselläni on ollut tapana pitää kutoessa miniloma viikonlopun kahta puolta ja joskus olen myös aloittanut lomani kutomalla.

Maton kutominen on helppoa. On muutamia jokaisen opittavissa olevia peruskikkoja, jolla varmistetaan se, että reunasta tulee siisti ja matosta napakka. Kudonta-asemalle voi vaan kävellä ja siellä ohjataan tarvittaessa. Omasta osaamisestaan ei tarvitse olla huolissaan: siellä ollaan oppimassa ja kokeilemassa ja myös jakamassa kokemusta käsillä tekemisestä. Tärkeintä matonkutojalle on hitunen kärsivällisyyttä ja kohtuulliset käsivoimat. Oma niksini on se, että jaan aina kaiken kuteen vähintään kahteen kerään ja huolehdin siitä, että räsymaton molemmissa päissä on yhtä paljon molempia. Olen myös kehitellyt merkkaussysteemin maalarinteipillä sekä roomalaisilla ja arabialaisilla numeroilla. Näin saa mattoon yhdenmukaisia raitoja, vaikka tarkkoja rantuja ja yhdenmukaisuutta en mattoihini haekaan. Myös kännykän kamera on maton tekemisessä hyvä muistiinpanoväline. Tapoja on kuitenkin yhtä monta kun on tekijöitäkin ja käsityön kuuluu olla tekijänsä näköinen.

 

 

Paras räsymaton ominaisuus on minusta se, että se on helppo pestä ja huoleton pitää. Räsymatosta saa vanhoista kutomalla myös kevyen, mikä lisää ison maton käyttömukavuutta. Tärkein ominaisuus ja syy siihen miksi minä kudon, on kuitenkin räsymaton kodikkuus.

Jaana Murrosvuo

 

Työssäoppijana kudonta-asemalla

Teksti ja kuvat Merja Saviranta

Opiskelen ensimmäistä vuotta vaatetusartesaaniksi Omnian ammattiopistossa ja suoritin alkuvuonna opintoihini kuuluvan kahden ja puolen kuukauden mittaisen työssäoppimisjakson Leppävaaran kudonta-asemalla.

Minulla oli vain vähän aiempaa kokemusta kudonnasta, ja edellisestä kerrastakin oli vierähtänyt yli 15 vuotta. Silloin kudoin käsityökeskuksessa valmiiseen loimeen muutamia trikoomattoja. Kudonnan opettelu oli kuitenkin alkanut kangastella mielessäni, ja ajattelin, että se olisi hyvä ja hyödyllinen lisä vaatetusopintoihin. Vaatimattomasta kokemuksestani huolimatta kudonnanopettaja Jaana Saha päätti ennakkoluulottomasti ottaa minut oppiinsa.

Aloitimme kankaan rakentamisen perusasioista, kuten loimen luomisesta, sen kiertämisestä tukille, niisimisestä, alkusolmujen tekemisestä ja sidonnasta. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka kangas löysi muotonsa lankojen siirtyessä vyyhdeiltä tai rullilta luomapuille, luomapuilta palmikolle, palmikolta loimitukille, loimitukilta käärinpirtaan ja siitä niidensilmien ja pirran läpi kutojan eteen.

 

Loimi palmikolla
Alkusolmut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusia asioita, termejä ja muuta muistettavaa tuli etenkin aluksi aivan valtavasti, ja välillä tuntui, että uuteen työvaiheeseen keskittyminen pyyhki muistista pois aiemmin opittuja asioita. Huomasin hyvin pian kudonnan taitojen vaativan useita toistoja ja harjoituskertoja painuakseen mieleen, ja toistoja tulikin luontevasti, kun asiakkaiden töitä valmistui ja loimia loppui. Otin töitä pois puista ja tein uusia alkusolmuja ja pääsin luomaan niin matto-, poppana-, huopa-, huivi- kuin pyyheloimiakin. Kudonta-asemalla alkoi työssäoppimisjaksoni kanssa sopivasti samoihin aikoihin kudonnan peruskurssi, jota pääsin seuraamaan. Sen myötä sain jälleen lisää tietoa aiheesta ja pääsin samalla kertaamaan joitakin alkujakson aikana harjoiteltuja asioita.

 

Rakennettu loimi

Jokaiseen työssäoppimisjaksoon kuuluu näyttötyö, jossa mitataan jakson aikana opittujen asioiden omaksumista. Minun näyttötyöni oli vaatetuskankaan koeloimen rakentaminen ja kutominen. Olin kiinnostunut vaatetuskankaan kutomisesta, ja ajattelimme tällaisen kokeilun tuottavan käyttökelpoista tietoa myös kudonta-asemalle tulevia vaatetuskangasprojekteja silmällä pitäen.

Koeloimesta oli tarkoitus selvittää ohuehkoon vaatetuskankaaseen sopiva tiheys ja sidos. Loimen pituudeksi tuli 3 metriä ja leveydeksi 15 senttimetriä, ja langaksi valikoitui ohut vaaleansiniharmaa puuvillalanka. Aluksi kudoin lyhyitä pätkiä eri sidoksia ja hain sopivaa kuteen tiheyttä. Kun sopiva yhdistelmä löytyi, kudoin kaksi samanpituista pätkää, jotka mitattiin tarkasti kiinni kangaspuissa sekä puista irrotuksen jälkeen, kasteltiin ja annettiin kuivua, jotta saatiin selville kutistuminen ja kankaan lopullinen rakenne. Tämän operaation perusteella harvensin hieman loimen tiheyttä kankaan laskeutuvuuden parantamiseksi ja kudoin uudet tilkut, jotka kokivat saman kohtelun kuin edellisetkin. Kuivaneet tilkut vaikuttivat sopivilta tarkoitukseensa, joten varsinainen vaatetuskangas päätettiin toteuttaa koeloimesta saatujen tietojen pohjalta.

Koetilkkuja ja muistiinpanoja

Työssäoppimisjakson kahdella viimeisellä viikolla ahkeroin varsinaisen kankaan rakentamisen ja kutomisen parissa ja sain kuin sainkin valmiiksi kolmisen metriä kangasta, josta suunnittelen ompelevani kaftaanin. Kangasprojekti oli melko työläs mutta erittäin palkitseva ja opettavainen. Oli hienoa huomata omaksuneensa jakson aikana paljon uusia taitoja ja osaavansa rakentaa oman loimen, vaikka toki monessa kohtaa tarvitsinkin opettajan neuvoja. Projektin aikana heräsi myös uusia ideoita, joita toivottavasti pääsen myöhemmin toteuttamaan.

 

Oma kangas valmistuu

 

Kaiken kaikkiaan työssäoppimisjakso oli erittäin antoisa, eikä kudontainnostusta suinkaan ammennettu tyhjiin. Jakson jälkeen oppiminen jatkuu kudonta-asemalla järjestettävällä Suunnittele oma loimi -kurssilla.

Kudonnan maailma on niin monipuolinen ja laaja, että muutamassa kuukaudessa siihen ei ehdi perehtyä vielä valtavan syvällisesti, mutta kudonta-aseman rennossa ja oppimiseen ja kokeiluun kannustavassa ilmapiirissä saamani tiedot ja kokemukset ovat vankka perusta uudelle taidolle.

 

Kudonta mahtaa olla nyt in

lankoja

Kudonta-asemien tarjoamat kurssit ovat täynnä ja kiinnostus kudontaa kohtaan on ihan toista kuin vielä muutama vuosi sitten.

Kutojien ikärakennekin on muuttunut: Innostus kantoliinojen kutomiseen on tuonut kangaspuiden ääreen nuoret äidit, jotka eivät kavahda ohuita lankoja ja työlästä niisintää. Ja kun on kutonut yhden kantoliinan, tekee ehkä mieli kutoa toinenkin, kolmas…

Jos kudonnan opettaja Jaana Sahalta kysyy, on tekniikan arvonnousu ansaittua.

”Kudontahan on kaikkien tekstiilitekniikoiden kuningatar monipuolisuudessaan”, kehaisee Jaana.

Ja tottahan se on, sillä kangaspuilla saa tehtyä monenmoista tukevasta matosta hienoon silkkihuiviin asti. Ja sitä paitsi kutominen on rentouttavaa ja kudonta-asemilla on mukavaa porukkaa. Uskokaa pois, kokemusta on.

Tällä hetkellä Leppävaaran kudonta-asemalla ovat pinnalla solmuttomat ryijyt. Infoiltanakin pöydänympärys oli täynnä tekniikasta kiinnostuneita naisia.

ryijymatskua
Solmuttomaan ryijyyn voi kokeilla monenlaisia materiaaleja.

 

Leppävaarassa kudottiin solmuttomia ryijyjä nelisen vuotta sitten ja sitten tuli tauko. Nyt ne innostavat taas.

”Puskaradio oli tiedottanut, että täällä niitä on tehty ja kyselyitä alkoi tulla. Niinpä solmuton ryijy otettiin taas ohjelmaan ja kudonta-asemalla on kaksi erilevyistä lointa, 40 senttimetriä ja 88 senttimetriä. Ja jos loimet kudotaan loppuun, tehdään uudet”, lupaa Jaana infoillassa.

Loimet suunnitellaan muutenkin asiakkaiden kanssa tai asiakkaiden toiveiden mukaan. Sitä tehdään, mitä kutojat toivovat.

Jokainen ryijyä kangaspuilla kutonut tietää, että homma on varsin hidasta. Solmutonta ryijyä aloittelijakin saa kudottua päivässä pitkän pätkän.

Solmuttomaan ryijyyn ei pysty suunnittelemaan kuvioita, vaan siinä pelataan väreillä ja materiaalien yhdistelyllä. Voi tehdä pelkistettyä tai oikeaa väri-iloittelua, ihan oman maun mukaan.

solmutonryijykollaasi
Valkoista vai värillistä? Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin kutojiakin.

 

jaana-nayttaa
Jaana Saha näyttää, miten solmuton ryijy saadaan alkuun.

Kaikuisassa tilassa solmuton ryijy toimii hyvin. Se on myös lankahamsterin unelmatekstiili, sillä siihen voi upottaa langanjämät.

ensimmaisen-lenkkirivi
Tässä on kudottu ensimmäinen nukkarivi.
kaksi-lenkkirivia
Tässä nukkarivejä on jo kaksi.
pitempaa-nukkaa
Jos haluaa pidempää nukkaa, jätetään kude löysille lenkeille.
lyhytta-nukkaa-leikattuna
Tässä on lyhyempää nukkaa…
pidempaa-nukkaa-leikattuna
…ja tässä vähän pidempää.

Paperi  on vähän konstikkaampi materiaali, mutta kiinnostava.

paperinarua
Nukkalenkit tekeillä, materiaalina paperi.
paperinauhanukkaa
Tällaista nukkaa syntyy paperista.

Ennen muinoin kangaspuut olivat maalaistaloissa tuiki tavallinen ja tarpeellinen työkalu. Nykykoteihin niitä voi olla vaikea mahduttaa, vaikka pieniäkin malleja on kyllä tarjolla. Siksi on arvokasta, että on olemassa paikkoja, joissa voi kutoa. Ja joissa saa opastusta.

”Tänne voi tulla kutomaan ilman arkailua. Mitään ei tarvitse osata ennakkoon, täällä neuvotaan.”

Katselen kotona kaihoisasti omia kangaspuitani. Jospa tässä vähitellen ehtisi niiden ääreen kutomaan. Jotenkin solmuton ryijy alkoi kiinnostaa kovasti. Niitä jämälankojakin on kertynyt aika tavalla…