Kun Tellervo vaatteet sai

Tellervo

Helsingin Dianapuistoa komistaa veistos Tellervo, Tapion tytär. Tellervo on vailla vaatteita, mutta pian asiaan tulee muutos.

Helsinki Design Weekin installaatiosarjaan kuuluu PEFC Wood Worksin ja muotitaiteilija Justus K:n projekti: Tellervo saa käsinkudotut vaatteet, joiden raaka-aineena on sertifioitu paperinaru.

Tellervo saa vielä tovin odotella vaatteitaan, sillä h-hetki on perjantaina kello 18. Puistossa on kuitenkin toimintaa koko viikon ajan, sillä siellä pääsee kutomaan kangaspuilla ja tekemään erilaisia punoksia (materiaalina tietenkin paperi). Työpajaa pyörittää Espoon työväenopiston kudonta-asemien väki.

Ritva kangaspuilla
Ritva Kurittu-Kalaja kangaspuiden ääressä.

”Jo maanantaina täällä kävi satakunta ihmistä tutustumassa kudontaan”, kertoo Ritva Kurittu-Kalaja.

”Ja iso osa heistä oli aasialaisia”, lisää Marjukka Vuorisalo.

Moni kävijä on malttanut jäädä kokeilemaan kudontaa tai punontaa: keskelle arkea tuodut tapahtumat kiinnostavat. Kun oman reitin varrella on jotain kiinnostavaa, on helppo poiketa paikalle.

Justus
Justus K mallailee naamiota.

Tiistai-iltapäivällä puoli neljän aikaan kävijämäärä oli jo kahdeksankymmenen nurkilla, ja kiinnostuneita kävijöitä piipahti paikalle tuon tuostakin.

Paperinauhan punominen on näppärä tapa tutustua paperiin materiaalina.
Punominen on näppärä tapa tutustua paperiin materiaalina.
Paperinauha taipuu mainiosti myös pirralla kudottavaksi.
Paperinauha taipuu mainiosti myös pirralla kudottavaksi.

Kudontatyöpaja pyörii koko Helsinki Design Weekin ajan Dianapuistossa ke – to klo 12 – 18, pe – la klo 12 – 19 ja su klo 12 -17.

***

Hypätäänpä Tellervon vaatteista kurssiasioihin.

Monet kurssit ovat täyttyneet jonoiksi asti, mutta osaan mahtuu vielä hyvin. Esimerkiksi parin viikon päästä alkavalla Pitsitekniikat tutuiksi -kurssilla on vielä tilaa. Kurssilla voi vaikka opetella tekemään somia pitsiperhosia.

Käpyiltyistä perhosista voi tehdä vaikka korvakorut. Kuva: Maija Vaara
Käpypitsiperhosista voi tehdä vaikka korvakorut. Kuva: Maija Vaara

Tilaa on myös Lastenvaatteita lauantaina -kursseilla. Yhden päivän kurssit ovat peräkkäisinä lauantaipäivinä lokakuussa ja parhaiten tilaa on jälkimmäisellä kurssilla. Kurssilla voi vaikka surauttaa jotain pukinkonttiin.

Neuloksia 2
Lastenvaatteita kelpaa nykyään tehdä, sillä hauskoja kankaita riittää. Kuva: Pirjo Pyymäki

Kirjontakurssit ovat ihania. Kävisin kaikilla, jos vain ehtisin, sillä kirjonta on minulle samalla tapaa meditatiivista kuin jollekulle toiselle neulominen tai virkkaaminen. Kohta puoliin tarjolla on esimerkiksi Kirjonta käyttöön.

”Kurssilla opitaan ristipisto, karjalankirjonta, sashiko sekä villakirjonta, joilla tehdään aina jokin pieni herkullinen työ”, kertoo Laura Hämäri.

mainoskuva_blogiin
Joko kirjonta alkaa kutkuttaa? Kuva: Laura Hämäri

Ehkä nyt kannattaa plarata vielä uudestaan kurssitarjontaa ja miettiä, mitä olisi kiva oppia tänä syksynä.

 

Silmukoita, kirjontaa ja patalappuja

Tässä toinen satsi uusia kursseja – huomenna 16.8. onkin jo aika ilmoittautua. Kannattaa olla nopea, jos mielessä on jokin tietty kurssi, jolle ehdottomasti haluaa päästä.

E161634 Laukkuja ja vetoketjupussukoita tukiraudalla

Voiko naisella olla liikaa laukkuja ja pussukoita? Tuskin:-)

Laukkuja ja vetoketjupussukoita tukiraudalla -kurssilla ommellaan lääkärinlaukun tapaan aukeavia vetoketjupussukoita ja laukkuja. Nyt kannattaa käydä tutkimassa oman kangasvaraston ihanuudet ja valita kauneimmat ja hauskimmat kankaat uusiin laukkuihin.

Kurssilla opitaan erikokoisten pussukoiden ompelu, vetoketjun kiinnitys ja metrivetoketjun käyttö.

E162027 Kymmenen silmukkaa puikolla

Jos kesä onkin kulunut muissa puuhissa, syksyn ollessa ovella on mukava tarttua taas puikkohin ja aloittaa uusi neule. Tänä syksynä se voisi olla vaikka jotain kymmenen silmukkaa puikolla -tekniikalla.

”Kymmenen silmukkaa puikolla on tekniikka, jossa pärjää, kun oppii pari juttua: osittain neulomisen, jotta saadaan kulmat tehdyksi (tai pyöreässä versiossa laajennettua ympyrän kehää) ja ylivetokavennuksen, jolla uusi kierros aina kiinnitetään aiemmin neulottuun reunaan. Kumpikaan ei sinällään ole vaikeita, pitää vaan hahmottaa miten rakenne muodostuu. Kaikki kurssilaiseni ovat tähän mennessä oppineet”, kertoo Johanna Oksanen-Lyytikäinen.

Tekniikkaa tarjoaa mahdollisuuksia kaikentasoisille neulojille.

”Vähemmilläkin taidoilla ehdottomasti mukaan jos kiinnostaa. Itse olen hirmu kiintynyt tekniikkaan ja kehitellyt sitä vähän eteenpäinkin. Kokeneemmille neulojille tekniikka mahdollistaa myös variaatiomahdollisuuksia, kuviointitapoja palmikoista kirjoneuleeseen asti.”

Katso Johanna blogista kuvia tekniikalla toteutetuista neuleista. http://silmukointia.blogspot.fi/2015/04/kymmenen-silmukkaa-puikolla.html http://silmukointia.blogspot.fi/2012/10/kymmenen-silmukkaa-puikolla.html

E161625 Historialliset kirjansidokset

pitkäpistoja
Kun sitoo kirjansa itse, voi käyttää juuri sellaisia materiaaleja kuin haluaa. Kuva: Soili Kokkonen

Jos kaupasta ei löydy omaa silmää miellyttävää tyhjää kirjaa, on parasta sitoa omat kirjansa itse. Silloin voi valita juuri sellaisen kansimateriaalin kuin haluaa ja tehdä kirjasta muutenkin oman makunsa mukaisen.

Tämän syksyn uutuuksissa on mukana kiinnostava Historialliset kirjansidokset –kurssi. Tarjolla on sekä kovakantisia että pehmeäkantisia kirjamalleja.

”Koptisidos on egyptiläisten varhaiskristittyjen eli koptien kehittämä, n. 2000 vuotta vanha sidostyyppi. sidostyyppi. Sitä pidetään nykyaikaisen suorakaiteen mallisen sidotun kirjan alkumuotona. Sidoksesta on säilynyt useita erilaisia versioita”, kertoo kurssin opettaja Soili Kokkonen.

Pehmeäkantiset sidokset eivät yllä koptisidoksen ikään, mutta eivät nekään ihan eilispäivän keksintöjä ole.

”Pitkäpistosidos on peräisin 1400-luvulta, keskiaikainen pehmeäkantinen sidos, (limp bindings) jossa sivut ommellaan suoraan kiinni taipuisiin kansiin. Se on Ranskassa kehitetty pergamenttisidos, eräänlainen väliaikaissidos matkalla länsimaiseen kirjansidontaan. Juju piilee koristeellisessa ompelutavassa, josta on olemassa lukuisia muunnoksia.”

E161796 Lastenvaatteita lauantaina A ja E161797 Lastenvaatteita lauantaina B

Vaikka kirppareilta löytää hyväkuntoisia lastenvaatteita, on mukava ommella myös itse, varsinkin kun tarjolla on nykyään paljon herkullisia kuoseja.

Lastenvaatteita lauantaina -kurssilla voi viimeistellä keskeneräistä tai ommella ihan uutta. Kurssilla on luvassa vinkkejä ja opastusta joutuisaan ompeluun. Ompeluluokassa on hyvät koneet ja saumurit, joten omaa konettakaan ei tarvita.

Katso Ilmonetista mukaan otettavat materiaalit ja tarvikkeet.

E161918 Pykälä- eli hakapunontalaukku tai kori

Jokainen käsillää tekijä tietää, että materiaalia tahtoo kertyä niin paljon kuin tila vain sallii, sillä koskaan ei tiedä, milloin mitäkin voi tarvita…

”Kurssilla opetellaan ajankohtaisella perinnetekniikalla valmistettava laukku tai kori. Materiaalina käytetään esim. kahvipusseja, käärepaperia, sanomalehteä, paperikasseja tms. sopivaa materiaalia. Kahvipusseja lukuun ottamatta paperimateriaalit pinnoitetaan ensin kontaktimuovilla, jolloin pinta on kestävämpää ja kosteudelta suojassa”, kertoo Seija-Sisko Mustonen.

Jotta pääsisi varsinaiseen punontaan käsiksi, tarvitaan alkuvalmisteluja.

”Punontaa varten materiaali leikataan tietyn kokoisiksi nauhoiksi, jotka taitellaan ja pujotetaan toisiinsa pykälämäiseksi ketjuksi. Ketjunauhat ommellaan toisiinsa ja näin saadaan halutun muotoinen tuote. Laukkuun voidaan kiinnittää vetoketju tai muu kiinnike ja kantohihna tai muut kädensijat mallin mukaisesti. Koriin voi tehdä kädensijat punomalla tai jättää ilman.”

iso laukku
Punomalla saa aikaan kiinnostavaa pintaa. Kuva: Seija-Sisko Mustonen

Katso Helsingin työväenopiston käsityönopetuksen blogista, minkälaisia töitä Helsingin kurssilaiset ja opettaja tekivät viime keväänä. Ja sitten vain etsimään materiaaleja omista kätköistä!

http://www.opistostakasin.fi/kurssikertomukset/pykala-eli-hakapunonta-laukku-tai-kori

E162002 Kirjontaa Bayeux’n seinävaatteen tapaan

Kirjontaa Bayeux´n seinävaatteen tapaan -kurssilla sukelletaan ensin Maikki Kariston luennolla huikean seinävaatteen historiaan ja kokeillaan sen jälkeen  kirjontaa Bayeux´n seinävaatteen hengessä.

Bayeux´n seinävaate vaatii melkoisen paljon tilaa ja pistoja on niin paljon, ettei määrää oikein osaa kuvitellakaan.

”Bayeux’n seinävaate on luonnonväriselle pellavakankaalle värillisillä villalangoilla kirjottu tekstiili, johon on ikuistettu yli 2200 hahmoa ja esinettä. Kirjontatyö tehtiin yhdeksälle pellavakangaskaitaleelle, jotka yhdistettiin lähes 70 metriä pitkäksi kokonaisuudeksi. Tekstiilin tarkkaa alkuperäistä pituutta ei tiedetä, koska kangas on rikki loppupäästä, josta oletetaan puuttuvan joitakin kuvasarjan kohtauksia. Kankaan leveys on noin 50 cm, ja koko työ painaa 350 kiloa”, kertoo Maikki.

Odo_bayeux_tapestry_Fotor
Yksityiskohta Bayeux´n tekstiilistä.

Jos tekstiilihistoria ja kirjonta kiinnostavat, tämä on kurssisi!

E161985 Lapsen piirroksesta pehmolelu

Käsi ylös kaikki, jotka ovat tallettaneet lasten hellyttäviä piirroksia – meitä on taatusti paljon. Kaisa Vilhusen Lapsen piirroksesta pehmolelu -kurssilla voi muokata kaksiulotteisesta piirustuksesta kolmiulotteisen pehmolelun, jollaista ei taatusti ole toista samanlaista.

Pehmolelu lapsen piirustuksesta
Tämän pehmolelun taustalla on 5-vuotiaan Siljan piirros. Kuva: Kaisa Vilhunen

”Kurssi soveltuu kaikille, niin aloitteleville kuin kokeneillekin ompelijoille. Työn haastavuuden voi itse määritellä sen mukaan, kuinka monimutkaisen työn tai töitä haluaa tehdä. Kurssilla opitaan tilanteen mukaan konekirjontaa, käsin kirjontaa, päällike- ja alikeompelua sekä muita tekniikoita kurssilaisten toiveiden mukaan. Materiaaleina voi käyttää tilkkuja, jämälankoja, nappeja, helmiä ja mitä vain kaapeista löytyy”, kertoo Kaisa

E162138 Parhaat patalaput

Patalappukuva
Siilikangasta vai pala vanhasta paidasta? Patalappuihin sopivat monenlaiset materiaalit. Kuva: Merja Räty

Parhaat patalaput -kurssilla voi uudistaa kertaheitolla patalappuvarastonsa ja tehdä vaikka muutaman lahjaksi. Jaa omat hyväksi todetut mallisi ja opi uusia. Materiaaleiksi kelpaavat niin uudet kuin kierrätetytkin materiaalit.

E162569 Lasihimmeli ja E162808 Kuvan siirto puulle

Päivi Björkroth vetää joulukuun alussa kaksi lauantaikurssia, jotka virittelevät jo joulumielelle.

Himmeleitä voi tehdä monista materiaaleista, ja tällä kurssilla niitä tehdään lasiputkista.

”Kauniin kuultava ikkunahimmeli tehdään lasiputkista. Mukaan kurssille tarvitset ohutta metallilankaa, pihdit, joilla voi leikata metallilankaa sekä halutessasi helmiä. Lasiputket voit ostaa minulta”, kertoo Päivi.

Kuvan siirto puulle on hauska tekniikka, johon ei tarvita kovin paljon välineitä.

”Ota mukaan mustavalkokopio haluamastasi valokuvasta, puhdas puulevy, lauta tms. kuvan pohjaksi, akrylaattilakkaa ja sivellin sekä leivinpaperia ja tuikkukynttilä.”

E162038 Paperin lumo

Tiina Härkösen Paperin lumo -kurssi sopii mainiosti sille, joka säästää aina kauneimmat saamansa joulukortit, muttei oikein tiedä, mitä niillä tekisi.

”Paperin lumo -kurssilla tehdään jouluisia koristeita. Kannattaa tuoda mukanaan kurssille kotoa löytyviä mm. vanhoja joulukortteja, erilaisista koristepapereita, vanhoja nuottipapereita, kaunista tapettia, kartonkia ja tulostuspaperia. Apuna tarvitsemme helmiä, nappeja, paperinarua, nauhoja ja erilaisia lankoja. Kuviolävistimiä ja rei’ittäjäjiä (mm. Sinellin kaupat ja verkkokaupat) kannattaa tuoda mukanaan, jos sellaisia on. Naskali, nahkapaskat tai kuviorei’ittäjä on kätevä, kun teemme mm. lankaa varten reikiä paperiin ja kartonkiin. Omat sakset, metalliviivain, katkoteräveitsi (ns. kirurginveitsi) kannattaa ottaa mukaan” sanoo Tiina.

IMG_2399
Paperi on mainio materiaali joulukoristeisiin. Kuva: Tiina Härkönen

Tiina vinkkaa, että kurssille lähtijän ei välttämättä tarvitse käydä ostamassa uutta.

”Tuon kurssille ensisijaisesti kierrätettyä paperimateriaalia. Myös muut tarpeelliset materiaalit pyrin löytämään kierrätettynä. Kierrätyskeskuksen Näprän askartelumateriaalipisteet myymälöissä ja tavarataloissa kannattaa käydä katsomassa, ennen kuin lähtee paperikauppaan ostoksille.”

Ensi viikolla taas uudet kujeet!

Merja