Räsyjä riekaleiksi – vanhasta uusi matto

Teksti Jaana Murrosvuo, Leppävaaran kudonta-aseman asiakas

Ajatus siitä, että vanhasta lempipaidasta ei tarvitse luopua kun se ei ole enää käyttökunnossa, eivätkä kuluneet lakanat ole jätettä, on minulle luonteva. Mukana on kiertotalouden ajatus. Samalla matonkutominen on rentouttava harrastus, joka lähtee liikkeelle kuteiden repimisestä tai leikkaamisesta ja maton suunnittelemisesta vähin erin siinä samalla. Tarvitaan vähän aikaa ja kaksi kättä. Materiaalia löytyy omista ja kavereiden kaapeista ja lisää juuri sopivan värisiä raitoja saa vaikkapa kierrätyskeskuslöydöistä. Tärkeintä on, että mikään ei värjää ja kolmella kudottaessa joka kolmannen kuteen tulee olla trikoota, jotta matosta tulee napakka. Monesti mattoon pääsee sellaisia kankaita, joka ei kirjavuudessaan tai muuten sävynsä puolesta tullut koskaan ommelluksi. Eikä kankaan vahvuuden kanssakaan ole niin tarkkaa, ohuemmasta kankaasta voi leikata leveämpää kudetta ja toisin päin.

Mummoni lauloi joskus riepumattolaulua, jossa sanotaan: ”paljon vanhaa, hiukan uutta, monen muiston kirjavuutta yhteen riepumattoon kätkeytyä voi”. Ehkäpä hän ajatteli samalla tavalla kuin minäkin, että kutoessa ja kuteita leikatessa voi joko muistella tai keskittyä ajattelemaan tai antaa käsien tehdä ja lepuuttaa mieltä. Itselläni on ollut tapana pitää kutoessa miniloma viikonlopun kahta puolta ja joskus olen myös aloittanut lomani kutomalla.

Maton kutominen on helppoa. On muutamia jokaisen opittavissa olevia peruskikkoja, jolla varmistetaan se, että reunasta tulee siisti ja matosta napakka. Kudonta-asemalle voi vaan kävellä ja siellä ohjataan tarvittaessa. Omasta osaamisestaan ei tarvitse olla huolissaan: siellä ollaan oppimassa ja kokeilemassa ja myös jakamassa kokemusta käsillä tekemisestä. Tärkeintä matonkutojalle on hitunen kärsivällisyyttä ja kohtuulliset käsivoimat. Oma niksini on se, että jaan aina kaiken kuteen vähintään kahteen kerään ja huolehdin siitä, että räsymaton molemmissa päissä on yhtä paljon molempia. Olen myös kehitellyt merkkaussysteemin maalarinteipillä sekä roomalaisilla ja arabialaisilla numeroilla. Näin saa mattoon yhdenmukaisia raitoja, vaikka tarkkoja rantuja ja yhdenmukaisuutta en mattoihini haekaan. Myös kännykän kamera on maton tekemisessä hyvä muistiinpanoväline. Tapoja on kuitenkin yhtä monta kun on tekijöitäkin ja käsityön kuuluu olla tekijänsä näköinen.

 

 

Paras räsymaton ominaisuus on minusta se, että se on helppo pestä ja huoleton pitää. Räsymatosta saa vanhoista kutomalla myös kevyen, mikä lisää ison maton käyttömukavuutta. Tärkein ominaisuus ja syy siihen miksi minä kudon, on kuitenkin räsymaton kodikkuus.

Jaana Murrosvuo

 

Kantoliinan kudontakurssilla yhteistyötä ja yllätyksiä

Teksti ja kuvat Elli Miettinen (kirjoittaja osallistui kevään 2017 kantoliinakurssille)

Sain loppuvuodesta vinkin työväenopiston kurssista käsinkudottu kantoliina ja lmoittaudun innolla mukaan. Lähes puolen vuoden odotus tuntui pitkältä, joten aloin jo etukäteen lueskella aiheesta ja miettiä mahdollisia materiaaleja ja värejä. Aikani ihailtuani käsinvärjättyjä lankoja päätin odotellessa kokeilla lankojen värjäystä itsekin. Tilasin valkoista silkkivillalankaa ja värejä ja jonkun aikaa testailtuani ja sekoteltuani värejä uskalsin värjätä vyyhdit. Värjääminen oli kohtuullisen helppoa ja väreistä tuli mieleiset. Toisen kurssilaisen kanssa vaihdoimme myös etukäteen ideoita parityönä tehtävän kantoliinan loimien väreistä ja kudontakuvioista ja saimme etukäteen päätettyä alustavan suunnitelman molempiin.

Kurssin vihdoin keväällä alkaessa pääsimme tutustumaan muihin kurssilaisiin ja kudonnan teoriaan tunneilla Tapiolan kudonta-asemalla. Digiaika on ulottunut perinteiselle käsityöalalle ja liinojen värejä ja kudontakuviota pääsimme suunnittelemaan myös tietokoneella. Ohjelmasta oli paljon apua lankojen määrän laskemisessa ja monessa muussa yksityiskohdassa ja lisäksi sai paremman käsityksen siitä miltä liina oikeasti tulisi näyttämään. Iltapuhteena pääsi myös puolaamaan kudelankoja valmiiksi.

Kuukauden teoriaopintojen jälkeen päästiin tositoimiin, loimilangat olivat saapuneet ja pääsimme luomaan lomia suurille luomapuille. Oli jännittävää nähdä vihdoin konkrettisesti miltä paperilla ja tietokoneella tehdyt värisuunnitelmat näyttivät luonnossa. Neljätoista metriä lankaa kieputettuna lähes yhdeksänsataa kertaa ei syntynyt ihan yhdessä illassa, mutta toisena iltana saimme kuitenkin loimen luotua valmiiksi.

Seuraava vaihe oli loimen tukille veto ja niisintä, jossa samat 900 lankaa pujotettiin pienten lankasilmukoiden läpi. Tämä vaihe vaati kärsivällisyyttä ja otti hartioihin. Tarkastusten jälkeen korjattiin pari virhettä ja yksi jäi silti valmiiseen työhönkin, mutta onneksi ei aiheuttanut isoa kauneusvirhettä. Kankaanrakennuksen lopuksi ryömittiin kangaspuiden alle sitomaan polkusia niisivarsiin ja välittäjiin. Kangaspuiden toimintaperiaate alkoi pikkuhiljaa valjeta kun näki konkreettisesti miten eri osaset liikkuivat. Mutta sen verran monimutkainen viritelmä oli, että opittavaa jäi vielä reilusti ja rakentamisessa luotettiin oppimateriaaliin ja opettajan apuun. Kun kaikki 900 lankaa oli vielä vedetty pirran ohuiden rakojen läpi ja alkusolmut tehty niin vihdoin päästiin kutomaan!

Kaikesta etukäteissuunnittelusta huolimatta oli aika yllätys minkä näköistä kangasta puille alkoi syntymään. Käsinvärjätyn kudelangan värien asettuminen kankaassa ja kudontakuvion muodostuminen olivat aika erilaisia kuin mitä oli etukäteen kuvitellut ja oli jännittävää nähdä miten kuvio vihdoin alkoi muodostua. Muutaman kerran piti tehdä pieniä säätötoiminpiteitä polkusiin, että viriö aukesi paremmin ja välillä puolat vähän temppuilivat, mutta työ eteni silti yllättävän nopeasti ja kutominen oli kivaa  ja palkitsevaa puuhaa, missä näkee heti työnsä jäljen. Olin valinnut melko paksun kudelangan saadakseni tukevan kantoliinan ja niinpä langan menekki pääsikin yllättämään ja kudelanka loppuikin odotettua nopemmin ja liinasta tuli lyhyempi kuin olin ajatellut. Onneksi se ei kuitenkaan jäänyt liian lyhyeksi ja kantoliinoja voi käyttää monessa pituudessa erilaisissa sidonnoissa. Liinasta tuli hyvä tukeva reppuliina, joka tuntuu mukavan kuohkealta ja pehmoiselta hartioilla kannettaessa.

Parini sai myös oman liinansa kudottua yllättävän nopeasti, joten koska loimilankaa oli vielä jäljellä, kudoin vielä toisenkin kankaan eri väreissä ja hieman eri poljentakuviolla. Oli hauska nähdä miten samalla niisinnällä sai erilaista kuviota poljentaa muuttamalla. Toisesta lyhyemmästä pätkästä syntyi kantoreppu, sekä mm. rannekoru ja käsilaukun koriste ja jäi vielä jäljelle muihinkin askarteluprojekteihin.

Kurssi oli hieno ja opettavainen kokemus, josta lopputuloksena tuli hieno käyttöesine sekä syvä arvostus käsityöläisiä ja kutojia kohtaan kun oppi miten paljon työtä vaatii kankaan rakentaminen ja kutominen.

 

Nyt syksyllä Tapiolan kudonta-asemalla järjestetään samanlainen kantoliinakurssi (E171886 Käsinkudottu kantoliina). Tai jos haluat itse värjätä esimerkiksi kudonnassa käyttämiäsi lankoja, tule reaktiovärjäyksen kurssille (E171851 Reaktiovärjäys, taso I-II).

Espoon työväenopiston kudonta-asemilla järjestetään myös muita kudonnan kursseja. Tutustu tarjontaan tarkemmin https://ilmonet.fi/#fi/search/com=5/cgt=694 ja ilmoittaudu mukaan. Kudonta-asemilla voit kutoa myös valmiisiin yhteisloimiin, esimerkiksi Tapiolassa on kudottavissa myös kantoliinan yhteisloimi.

 

Työssäoppijana kudonta-asemalla

Teksti ja kuvat Merja Saviranta

Opiskelen ensimmäistä vuotta vaatetusartesaaniksi Omnian ammattiopistossa ja suoritin alkuvuonna opintoihini kuuluvan kahden ja puolen kuukauden mittaisen työssäoppimisjakson Leppävaaran kudonta-asemalla.

Minulla oli vain vähän aiempaa kokemusta kudonnasta, ja edellisestä kerrastakin oli vierähtänyt yli 15 vuotta. Silloin kudoin käsityökeskuksessa valmiiseen loimeen muutamia trikoomattoja. Kudonnan opettelu oli kuitenkin alkanut kangastella mielessäni, ja ajattelin, että se olisi hyvä ja hyödyllinen lisä vaatetusopintoihin. Vaatimattomasta kokemuksestani huolimatta kudonnanopettaja Jaana Saha päätti ennakkoluulottomasti ottaa minut oppiinsa.

Aloitimme kankaan rakentamisen perusasioista, kuten loimen luomisesta, sen kiertämisestä tukille, niisimisestä, alkusolmujen tekemisestä ja sidonnasta. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka kangas löysi muotonsa lankojen siirtyessä vyyhdeiltä tai rullilta luomapuille, luomapuilta palmikolle, palmikolta loimitukille, loimitukilta käärinpirtaan ja siitä niidensilmien ja pirran läpi kutojan eteen.

 

Loimi palmikolla
Alkusolmut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusia asioita, termejä ja muuta muistettavaa tuli etenkin aluksi aivan valtavasti, ja välillä tuntui, että uuteen työvaiheeseen keskittyminen pyyhki muistista pois aiemmin opittuja asioita. Huomasin hyvin pian kudonnan taitojen vaativan useita toistoja ja harjoituskertoja painuakseen mieleen, ja toistoja tulikin luontevasti, kun asiakkaiden töitä valmistui ja loimia loppui. Otin töitä pois puista ja tein uusia alkusolmuja ja pääsin luomaan niin matto-, poppana-, huopa-, huivi- kuin pyyheloimiakin. Kudonta-asemalla alkoi työssäoppimisjaksoni kanssa sopivasti samoihin aikoihin kudonnan peruskurssi, jota pääsin seuraamaan. Sen myötä sain jälleen lisää tietoa aiheesta ja pääsin samalla kertaamaan joitakin alkujakson aikana harjoiteltuja asioita.

 

Rakennettu loimi

Jokaiseen työssäoppimisjaksoon kuuluu näyttötyö, jossa mitataan jakson aikana opittujen asioiden omaksumista. Minun näyttötyöni oli vaatetuskankaan koeloimen rakentaminen ja kutominen. Olin kiinnostunut vaatetuskankaan kutomisesta, ja ajattelimme tällaisen kokeilun tuottavan käyttökelpoista tietoa myös kudonta-asemalle tulevia vaatetuskangasprojekteja silmällä pitäen.

Koeloimesta oli tarkoitus selvittää ohuehkoon vaatetuskankaaseen sopiva tiheys ja sidos. Loimen pituudeksi tuli 3 metriä ja leveydeksi 15 senttimetriä, ja langaksi valikoitui ohut vaaleansiniharmaa puuvillalanka. Aluksi kudoin lyhyitä pätkiä eri sidoksia ja hain sopivaa kuteen tiheyttä. Kun sopiva yhdistelmä löytyi, kudoin kaksi samanpituista pätkää, jotka mitattiin tarkasti kiinni kangaspuissa sekä puista irrotuksen jälkeen, kasteltiin ja annettiin kuivua, jotta saatiin selville kutistuminen ja kankaan lopullinen rakenne. Tämän operaation perusteella harvensin hieman loimen tiheyttä kankaan laskeutuvuuden parantamiseksi ja kudoin uudet tilkut, jotka kokivat saman kohtelun kuin edellisetkin. Kuivaneet tilkut vaikuttivat sopivilta tarkoitukseensa, joten varsinainen vaatetuskangas päätettiin toteuttaa koeloimesta saatujen tietojen pohjalta.

Koetilkkuja ja muistiinpanoja

Työssäoppimisjakson kahdella viimeisellä viikolla ahkeroin varsinaisen kankaan rakentamisen ja kutomisen parissa ja sain kuin sainkin valmiiksi kolmisen metriä kangasta, josta suunnittelen ompelevani kaftaanin. Kangasprojekti oli melko työläs mutta erittäin palkitseva ja opettavainen. Oli hienoa huomata omaksuneensa jakson aikana paljon uusia taitoja ja osaavansa rakentaa oman loimen, vaikka toki monessa kohtaa tarvitsinkin opettajan neuvoja. Projektin aikana heräsi myös uusia ideoita, joita toivottavasti pääsen myöhemmin toteuttamaan.

 

Oma kangas valmistuu

 

Kaiken kaikkiaan työssäoppimisjakso oli erittäin antoisa, eikä kudontainnostusta suinkaan ammennettu tyhjiin. Jakson jälkeen oppiminen jatkuu kudonta-asemalla järjestettävällä Suunnittele oma loimi -kurssilla.

Kudonnan maailma on niin monipuolinen ja laaja, että muutamassa kuukaudessa siihen ei ehdi perehtyä vielä valtavan syvällisesti, mutta kudonta-aseman rennossa ja oppimiseen ja kokeiluun kannustavassa ilmapiirissä saamani tiedot ja kokemukset ovat vankka perusta uudelle taidolle.

 

Kangaspuilla kutomisen viehätys

 

Työskentelen kudonnanopettajana Leppävaaran kudonta-asemalla. Kutojien kanssa tulee usein puheeksi kutomisen viehätys. Yleensä yhden työn valmistuttua haluaa pian päästä tekemään seuraavaa. Christina Varis on yksi ahkerista kutojista, ja kysyin häneltä selkeän kysymyksen: miksi kudot?

Christina Varis:

”Kudonta taitaa koukuttaa. Olen kuullut niin monen lausuvan nuo sanat, kun olen ollut kudonta-asemalla kutomassa ja joku uusi utelias kutoja käy tutkimassa, mitä kaikkea voikaan tehdä Leppävaaran kudonta-asemalla.

Kun avaan kudonta-aseman oven, tuntuu kuin jokin myönteinen ja ihmeellinen voima vyöryisi ylitseni, ja se valtaa mielen. Näin käy silloinkin kun huolet ja murheet painavat. Uuden luomisen ja värien maailma vangitsee. Tunnelma tiivistyy, kun muut saman luomisen ilon kokevat kanssakutojat touhuavat kangaspuiden äärellä. Yhdessä parannamme maailmaa ja ideoimme uusia loimia tai väriyhdistelmiä. Mahdollisuudet ovat äärettömät, sillä materiaaleja ja värejä yhdistelemällä erilaisilla sidoksilla voi kutoa niin kauniita mattoja, pyyhkeitä, huiveja, liinoja, niin mitä tahansa. Ja samalla saa ihailla muiden kutojien töitä, olla taidenäyttelyssä siinä kutomisen lomassa.  

Olen myös vakavan sairastumisen yhteydessä kokenut kutomisen eheyttävän vaikutuksen. Ollessani niin ahdistunut syöpäleikkauksen jäljiltä, etten pystynyt tekemään yhtään mitään, menin kudonta-asemalle ja rupesin paukuttamaan kangaspuita. Siinä silmieni alla syntyi huopa. Sitä kutoessa aistin pehmeän villalangan ihoani vasten. Lankojen puolaaminen todisti, että vielä pystyn toimimaan. Tämä kokemus kantoi päivästä toiseen ja antoi voimia. Niin paljon voimia, että kudoin monta työtä, koska systemaattinen toiminta mahdollisti etenemisen elämän virrassa. Ja niin vain huomasin, että täällä vielä saan tallustella ja kutoa.

Vielä yksi parahultainen asia kudonnassa: sehän avaa uusia ikkunoita myös sisustamisessa!!

Joten, kysymykseen miksi kudon kangaspuilla tekee mieli vastata – miksi en kutoisi kun se rikastuttaa elämää niin monin tavoin.

 

Kuten Christina totesi, kangaspuilla saa tosiaan aikaan monenlaista. Polkusen painallus, sukkulan heitto ja luhan lyönti… Kudelanka sujahtaa loimilankojen väliin ja muodostaa kangasta. Jokainen voi valita itselleen sopivan työn: selkeän ja yksinkertaisen, jossa voi nauttia kutomisen toistosta ja rytmistä, tai vaativamman poljennan tai värisommitelman, joka vaatii enemmän keskittymistä. Varmaa on, että itse tehty tuote on uniikki, ja sillä on aivan erilainen merkitys kuin kaupasta ostetulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kudonta-asemat Leppävaarassa, Tapiolassa ja Espoon keskuksessa tarjoavat hyvän mahdollisuuden kudonnan oppimiselle. Kudonta-asemalle voi tulla kutomaan, vaikka ei olisi aikaisemmin kangaspuita nähnytkään. Ottamalla yhteyttä kudonnanopettajaan voi sopia, koska ja mitä voi ryhtyä tekemään. Opettajalta saa kaiken tarvittavan opastuksen kädestä pitäen, ja siitä se lähtee! Kannattaa tulla aloittamaan kutominen silloin kun opettaja on paikalla, ja kun kutominen alkaa sujua, voi jatkaa työtä itsenäisesti.

Sekä työskentelyajat että opettajien paikallaoloajat vaihtelevat hieman eri kudonta-asemilla. Leppävaarassa voi työskennellä maanantaista perjantaihin klo 9-21 ja lauantaisin klo 9-18. Opettaja on paikalla maanantaisin klo 9-16, tiistaisin klo 9-15, keskiviikkoisin klo 12-19 ja perjantaisin sopimuksen mukaan.

Valmiista yhteisloimista voi valita sopivan kudottavan. Loimen materiaali ja leveys määrittävät, mitä siinä voi kutoa. Myös loimen väri, tiheys ja sidos vaikuttavat lopputulokseen. Kuteen väriä, materiaalia ja poljentaa voi kuitenkin muunnella, joten samasta loimesta saa hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Kudonta-asemilla on pieni lankavarasto, josta on mahdollisuus ostaa joitakin kudelankoja, tai kudelangat voi tuoda tullessaan. Matonkuteet kutojat hankkivat itse, mutta opettajalta saa vinkkejä matonkuteiden hankkimiseen.

Ajankohtaiset, puissa olevat loimet esittelemme jokaisen kudonta-aseman Facebook-sivuilla. https://www.facebook.com/pg/leppavaarankutojat/photos/?tab=album&album_id=375815345771044 Loimet vaihtuvat kaiken aikaa, ja kutojat voivat esittää myös toivomuksia uusiksi loimiksi. Mikäli riittävästi muitakin kutojia löytyy, toivomusloimi laitetaan puihin.

Pikkuvinkki kudonnan perusteet hallitseville: Jos haluat oppia lisää kudonnan suunnittelusta, materiaaleista, sidoksista ja väreistä, maaliskuussa alkavalla ”Suunnittele oma loimi” -kurssilla (E170396) on vielä muutama paikka vapaana. https://ilmonet.fi/#!code=E170396

 

Tämän vuoden alusta alkaen olemme ottaneet käyttöön taitotasoihin ja aktiivisuuteen perustuvan päivämaksuhinnoittelun. Siinä on ideana, että osallistumalla kudonnan prosessissa muuhunkin kuin pelkkään kutomisvaiheeseen on mahdollista kutoa huokeammalla päivämaksulla ja oppia enemmän. 1) Yhden sukkulan kutoja (10 €/päivä) on aloitteleva kutoja ja tarvitsee paljon opettajan apua. Opettaja ottaa valmiin työn pois puista ja tekee uudet alkusolmut seuraavalle kutojalle. 2) Kahden sukkulan kutoja (7 €/päivä) osaa käyttää kangaspuita itsenäisesti ja tarvitsee opettajan apua lähinnä työn aloituksessa. Hän ottaa valmiin työn itse pois puista ja tekee alkusolmut seuraavalle kutojalle. 3) Kolmen sukkulan kutoja (5 €/päivä) osallistuu edellisen lisäksi kudonta-aseman yhteisloimien rakentamiseen sopimuksen mukaan. Kudonnanopettajalta voi varata myös henkilökohtaisen opetusajan liittyen johonkin kudonnan osa-alueeseen tai vaikkapa loimen rakentamiseen omiin kotikangaspuihin. Tämän asiantuntijapalvelun hinta on 35 €/tunti.

Kudonta koukuttaa ja antaa mahdollisuuksia kokeilla ja toteuttaa mitä moninaisimpia ideoita. Tervetuloa mukaan innostumaan kutomisesta!

kirjoittaja

Jaana Saha, kudonnanopettaja, Leppävaaran kudonta-asema

https://www.omnia.fi/

 

Opettaja tutuksi: Ritva Kurittu-Kalaja

Tekevällä riittää ideoita, näinhän se usein menee. Ritva Kurittu-Kalaja  on ollut Keski-Espoon kudonta-asemalla opettajana kymmenen vuotta, eivätkä ideat ole loppuneet.

”Tässä oppii itsekin koko ajan. Tulee uusia asioita, joista innostuu. Se on työn voimakas suola”, sanoo Ritva.

”Esimerkiksi juuri hiljattain kokeiltiin maton kutomista viidellä sukkulalla, sillä tavalla maton reunaan saadaan kaunis punos.”

ritva-k-k2
Ritva Kurittu-Kalaja kehittelee mielellään uusia mattomalleja.

Mattoloimia Suviksessa onkin aina tarjolla, samoin pellavaista kudottavaa.

”Kuuntelen asiakkaiden toiveita ja kirjaan niitä muistiin. Kun samasta ideasta on riittävän moni kiinnostunut, pannaan loimi puihin. Nyt esimerkiksi viritellään täkänäprojektia ja jotain suunnitellaan myös Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä.”

 

Joulun alla kutojia kiinnostavat erityisesti nopeasti kudottavat työt – itse tehdyssä lahjassa on aina oma hohtonsa.

Myös Suviksessa on nähty se, että kudonta on alkanut kiehtoa myös nuorempaa väkeä: perinteiset käsityötekniikat ovat nousussa, ja hyvä niin. Innostuneet kutojat myös seuraavat, mitä alalla tapahtuu ja tuovat uusia ideoita kudonta-asemalle.

suvis
Kutomalla saa aikaan vaikka mitä. Sidosmallien ja materiaalien kirjoa riittää.

Suviksen kutojille Ritva on tuttu, mutta tuttu hän on myös kirjansitojien piirissä.

”Ensimmäisessä työpaikassani Sisä-Savon kansalaisopistossa oli opettaja, joka oli perehtynyt kirjansidontaan. Menin kurssille – ja se oli menoa.”

Nälkä lisäopin saamiseen oli kova,  ja kun muuttokuorma kulki kohti pääkaupunkiseutua, Ritva päätti hankkia parasta mahdollista opetusta.

”Menin kysymään taidekirjansitoja Juhani Roiniselta, ottaisiko hän minut oppiin. Hain apurahaa, kun hän otti minut oppilaaksi, ja se oppi, mitä häneltä sain, kantaa vieläkin.”

Kirjansidontaa Ritva on opettanut itsekin eri opistoissa pääkaupunkiseudulla. Espooseen muutettuaan hän löysi Espoon kirjansitojat ry:n.

”Menin kursseille petraamaan opittua – lasten vuoksi kirjojen sitomisessa oli ollut taukoa – ja sitä mittaa päädyin hallitukseen ja nyt olen puheenjohtajana.”

punainen-kirja
Kiinteäselkäinen punainen nahkakirja. Kuva Ritva Kurittu-Kalaja.

Yhdistyksessä jaetaan ideoita toinen toiselle. Kun yksi löytää jotain kiinnostavaa, pannaan mallit jakoon.

Seppo Seppälällä on energiaa penkoa erilaisia kirjansidontamalleja. Niitä sitten esitellään ja tehdään malleja puolin ja toisin. Se jos mikä on innostavaa yhteistyötä!”

Kudonta-ideat ja kirjansidontaideat kilpailevat välillä keskenään Ritvan mielessä: välillä on voitolla toinen ja välillä toinen.

”Eihän tällä alalla voi olla niin, että ideat jäisivät vain työpaikalle, kyllä niitä kehittelee kotonaankin.”

kaksoiskluutti
Kaksoiskoptisidos on vanha sidosmalli. Kuva Ritva Kurittu-Kalaja.

Unelmista kyseltäessä Ritva tuumii, että hänellä ei ole oikeastaan mielessään mitään suuria unelmia, mutta että pieniä on ja paljon.

”Se on parasta elämää, kun on pieniä unelmia pitkin matkaa ja pystyy innostumaan uusista asioista ja onnistumisista – vaikka siitä, että saa tehdyksi onnistuneen kaksoiskoptisidoksen. Tai että innostuu yllättäen värttinällä kehräämisestä!”

Ritva oli ajatellut, että värttinällä kehrääminen on tuskallisen hidasta, kunnes hänelle näytettiin, miten homma toimii.

”Innostuin valtavasti. Nyt meillä on kotona sellainen yhteistyöprojekti, että poikani kehrää langat, minä kertaan ne ja neulon hänelle lapaset.”

munankuorilla-koristettu
Munankuorimosaiikilla koristeltu kirjan kansi. Kuva Ritva Kurittu-Kalaja.
 

Syyslomaviikon ratoksi

Kädentaitokurssien opettajat tapaavat olla sangen monitaitoista  joukkoa. Kirjoitetaan kirjoja, pidetään näyttelyitä, tehdään tutkimustyötä… Ja tietysti kurssitetaan myös itseä ja ollaan valppaana seuraamassa, mitä uutta  (tai uudestaan pinnalle noussutta vanhaa) on ilmassa.

Otetaan vaikka esimerkiksi Meskasen Ulla, joka vetää nyt syksyllä Espoon työväenopistossa tilkkutyökurssia. Ulla kertoo opettaneensa ympäri ämpäri Suomea, opiskelleensa  aina lisää ja tehneensä opiskeluihin liittyen erinäisiä opinnäytetöitä. Silkkimaalausbuumin aikaan Ulla teki aiheesta myös pienen kirjan, Ullan silkkimaalausoppaan. Kaupasta sitä ei enää saa, mutta hyvällä tuurilla sen voi kirjastojen lisäksi löytää esimerkiksi nettiantikvariaatista. (Jos innostuit kovasti, minun täytyy tunnustaa, että niitä on nyt liikkeellä yksi vähemmän – tilasin kirjasen itselleni…)

Eksoottisimmasta päästä julkaisuja on varmaankin Marko Saarnion tansanialaisen kääntäjän kanssa yhteistyössä tehty swahilinkielinen kudonnan kirja. Tästä on vaikea pistää paremmaksi.

Kurkistus omaan kirjahyllyyn (tunnustan olevani parantumaton kädentaitokirjahamsteri) paljastaa, että melko moni tuttu opettajakin on tullut lisänneeksi niteitä kässäkirjastooni.

kirjat
Aika muhkea pino, sanon minä.

Katriina Leppäsen Virkattua-kirjassa on upeat kuvat. Siksipä kirjaa on mukava selailla, vaikkei olisi juuri suunnittelemassa virkkuutyötä. Jos kirjan haluaa omakseen, joutuu luultavasti olemaan tarkkana ja kärkkymään nettiantikvariaateissa, jos Virkattua sattuisi kohdalle.

katriina2
Kuppi kuumaa lämmittää kolealla säällä – ja hauska pannunalunen piristää.

Olen edelleen kömpelö lautanauhojen kanssa, ja siksipä pidänkin visusti tallessa Maikki Kariston kirjaa Lautanauhat ja Maikin Mervi Pasasen kanssa tekemää Omenaisia ja revonneniä. Lautanauhat-kirja on luultavasti jokaisen lautanauhafriikin hyllyssä. Jos ei ole, niin sen hankkiminen voi ainakin tällä hetkellä olla ylen vaikeaa.

maikki2
Lautanauhoissa riittää kokeiltavaa ja opeteltavaa, siksi ne niin kiinnostavia ovatkin.

Suvelan kudonta-asemaa luotsaavan Ritva Kurittu-Kalajan nimi putkahtaa usein esiin lehtien kudontaohjeiden tekijän kohdalta. Ja löytyy Ritvan nimi kirjan kannestakin: hän on tehnyt Annukka Mikkolan ja Tea Rahkamaan kanssa kirjan Mattoja monin tavoin. Kirja ilmestyi vuosi sitten, joten sitä saa vielä ihan kirjakaupoistakin.

Myös Tapiolan kudonta-asemalta löytyy kässäkirjan tekijä: Marjukka Vuorisalo julkaisi Mila Duktigin kanssa pari vuotta sitten kirjan Synkät kuteet. Musta neulekirja. Siis nimensä mukaisesti neulekirja hänelle, joka ei viihdy kirkkaissa väreissä ja ohittaa pastellit kaukaa. Tutustu ihmeessä, jos et ole sitä jo tehnyt.

synkatmatot
Mustaa monella tavalla: Notre Dame -laukku Synkät kuteet -kirjasta ja Ketju-matto Mattoja monin tavoin -kirjasta.
kollaasijaanaleena
Puuta ja villaa – Jaana Sallisen ja Leena Loukojärven töitä oli esillä näyttelyssä kesällä 2015.

Myös näyttelypuolella putkahtelee tuttuja nimiä esiin. Raija Rastas, väritaituri, on esimerkiksi pitänyt monta näyttelyä ja toissa kesänä Lasipalatsin näyttelytilassa pääsi tutustumaan mm. Leena Loukojärven ja Jaana Sallisen töihin.

Nyt sitten odotellaan uusia näyttelyitä. Jos sellainen on menossa tai pian tulossa, ilmoita ihmeessä asiasta bloginpitäjälle.

Tässä olikin tämänviikkoinen pikku katsaus. Ensi viikolla taas uudet kujeet.

****

Vielä tärkeä tiedotus: älkää unohtako tämänsyksyistä Helsingin suomenkielisen työväenopiston ja Tekstiilikulttuuriseuran järjestämää luentosarjaa Hyvinvointia käsitöistä. Tilaisuudet pidetään Helsingissä, mutta kaikkia luentoja voi seurata etänä Espoon työväenopistossa (Kuunkehrä 2 B, II krs, Meteori-luokka).

Ohjelma

3.11. Taiteen ja käsityön voima

Luentosarjan avaus, Marika Sarha

klo 16.45–17.30 kuvataiteilija Timo Tähkänen

klo 17.30–18.15 taiteilija Maiju Ahlgrén

 

10.11. Käsityö ja henkinen hyvinvointi

klo 16.45–17.30 kirjailija Laura Honkasalo

klo 17.30–18.15 dosentti, yliopistolehtori Sirpa Kokko/Handmade Wellbeing -hanke

 

17.11. Hyvää tekevä käsityö

klo 16.45–17.30 muotoilijat/yrittäjät Mari Martikainen ja Minna Impiö / Mifuko Oy

klo 17.30–18.15 professori Erja Syrjäläinen/ Helsingin yliopisto

Luentosarjan päätössanat, käsityön johtava opettaja Inga Pihlhjerta

 

 

 

 

Tapiolan kudonta-aseman ovet ovat taas auki

malli

Tapiolan kudonta-aseman avautumista on selvästi odotettu: avajaispäivänä kantoliinakurssilaiset ovat jo täydessä työn touhussa. Kun niisittävänä on reilut kuusisataa lankaa, tarkkaa työtä riittää melkoiseksi toviksi. Juttelun lomassa niisintä näyttää kuitenkin sujuvan leppoisasti.

Mukana on sekä ihan ensikertalaisia että niitä, jotka ovat kutoneet ainakin jotain jo aiemmin, mutta eivät ole rakentaneet kangasta alusta asti itse. Kantoliinakurssilla opitaankin kaikki työvaiheet tekemällä.

niisinta2
Niisintä sujuu parityönä tai yksin. Työtä tehdessä ehtii myös jutella lapsiperheen arjesta.

niiainta-1

Päivän mittaan uuteen paikkaan tullaan tutustumaan ja varaamaan kudontavuoroja – jotkut ihan kukkien ja kortin kera.

kortti
Kudonta-aseman ohjaajia Leena Loukojärveä ja Marjukka Vuorisaloa muistettiin avajaispäivänä kukilla ja kortilla.

vieraita

Leena ja Marjukka kertovat, että kaikki tavarat eivät ole kudonta-asemalla vielä paikoillaan,  koska kaappeja ei ehditty  avajaisiin mennessä saada. Onneksi kangaspuut ovat kuitenkin pystyssä! Kokemukseni mukaan kutojat eivät nyrpistele  nenää, vaikka kaikki ei olisi heti ihan vimpan päälle valmista. Tärkeintä kun on päästä kutomaan.

kollaasi-tapiolasta
Ennen pitkää tavarat löytävät uusissa tiloissa paikkansa.
nakyma
Kudonta-aseman plussapuoliin kuuluu isoista ikkunoista tulviva luonnonvalo.

Työväenopiston kudonta-asemille on helppo tulla, vaikka olisi aivan noviisi, sillä apua ja oppia on tarjolla.

pienta-saatoa
Pientä hämminkiä, mutta ei hätää, kun apu on lähellä.

Avajaispäivän puheensorinan keskeyttää riemastunut hihkaisu: ”Valmis!” Niisintäurakka on ohi ja kutomaan pääsy ison askelen lähempänä.

niisimisen-jalkeen
Niisintä on valmis ja iso työvaihe takanapäin.

Kudonta-aseman varausvihkoon kertyy jo avajaispäivänä toiveita. Kovin kauan ei siihen mene, että kudonta-asemalla kuuluu mukava kutomisen kolke.

kukka
Onnea uudelle kudonta-asemalle ja tietysti sen ohjaajille.

****

Loppumainoksen vuoro: Entisöinnistä kiinnostuneet huomio! Nikkariverstaalla pidettävistä entisöintikursseista ensimmäisellä on vielä tilaa. Jos aihe on ollut mielessä, kannattaa pitää pientä kiirettä ja varata paikka kurssilta.

 

 

Kudonta mahtaa olla nyt in

lankoja

Kudonta-asemien tarjoamat kurssit ovat täynnä ja kiinnostus kudontaa kohtaan on ihan toista kuin vielä muutama vuosi sitten.

Kutojien ikärakennekin on muuttunut: Innostus kantoliinojen kutomiseen on tuonut kangaspuiden ääreen nuoret äidit, jotka eivät kavahda ohuita lankoja ja työlästä niisintää. Ja kun on kutonut yhden kantoliinan, tekee ehkä mieli kutoa toinenkin, kolmas…

Jos kudonnan opettaja Jaana Sahalta kysyy, on tekniikan arvonnousu ansaittua.

”Kudontahan on kaikkien tekstiilitekniikoiden kuningatar monipuolisuudessaan”, kehaisee Jaana.

Ja tottahan se on, sillä kangaspuilla saa tehtyä monenmoista tukevasta matosta hienoon silkkihuiviin asti. Ja sitä paitsi kutominen on rentouttavaa ja kudonta-asemilla on mukavaa porukkaa. Uskokaa pois, kokemusta on.

Tällä hetkellä Leppävaaran kudonta-asemalla ovat pinnalla solmuttomat ryijyt. Infoiltanakin pöydänympärys oli täynnä tekniikasta kiinnostuneita naisia.

ryijymatskua
Solmuttomaan ryijyyn voi kokeilla monenlaisia materiaaleja.

 

Leppävaarassa kudottiin solmuttomia ryijyjä nelisen vuotta sitten ja sitten tuli tauko. Nyt ne innostavat taas.

”Puskaradio oli tiedottanut, että täällä niitä on tehty ja kyselyitä alkoi tulla. Niinpä solmuton ryijy otettiin taas ohjelmaan ja kudonta-asemalla on kaksi erilevyistä lointa, 40 senttimetriä ja 88 senttimetriä. Ja jos loimet kudotaan loppuun, tehdään uudet”, lupaa Jaana infoillassa.

Loimet suunnitellaan muutenkin asiakkaiden kanssa tai asiakkaiden toiveiden mukaan. Sitä tehdään, mitä kutojat toivovat.

Jokainen ryijyä kangaspuilla kutonut tietää, että homma on varsin hidasta. Solmutonta ryijyä aloittelijakin saa kudottua päivässä pitkän pätkän.

Solmuttomaan ryijyyn ei pysty suunnittelemaan kuvioita, vaan siinä pelataan väreillä ja materiaalien yhdistelyllä. Voi tehdä pelkistettyä tai oikeaa väri-iloittelua, ihan oman maun mukaan.

solmutonryijykollaasi
Valkoista vai värillistä? Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin kutojiakin.

 

jaana-nayttaa
Jaana Saha näyttää, miten solmuton ryijy saadaan alkuun.

Kaikuisassa tilassa solmuton ryijy toimii hyvin. Se on myös lankahamsterin unelmatekstiili, sillä siihen voi upottaa langanjämät.

ensimmaisen-lenkkirivi
Tässä on kudottu ensimmäinen nukkarivi.
kaksi-lenkkirivia
Tässä nukkarivejä on jo kaksi.
pitempaa-nukkaa
Jos haluaa pidempää nukkaa, jätetään kude löysille lenkeille.
lyhytta-nukkaa-leikattuna
Tässä on lyhyempää nukkaa…
pidempaa-nukkaa-leikattuna
…ja tässä vähän pidempää.

Paperi  on vähän konstikkaampi materiaali, mutta kiinnostava.

paperinarua
Nukkalenkit tekeillä, materiaalina paperi.
paperinauhanukkaa
Tällaista nukkaa syntyy paperista.

Ennen muinoin kangaspuut olivat maalaistaloissa tuiki tavallinen ja tarpeellinen työkalu. Nykykoteihin niitä voi olla vaikea mahduttaa, vaikka pieniäkin malleja on kyllä tarjolla. Siksi on arvokasta, että on olemassa paikkoja, joissa voi kutoa. Ja joissa saa opastusta.

”Tänne voi tulla kutomaan ilman arkailua. Mitään ei tarvitse osata ennakkoon, täällä neuvotaan.”

Katselen kotona kaihoisasti omia kangaspuitani. Jospa tässä vähitellen ehtisi niiden ääreen kutomaan. Jotenkin solmuton ryijy alkoi kiinnostaa kovasti. Niitä jämälankojakin on kertynyt aika tavalla…

 

Kun Tellervo vaatteet sai

Tellervo

Helsingin Dianapuistoa komistaa veistos Tellervo, Tapion tytär. Tellervo on vailla vaatteita, mutta pian asiaan tulee muutos.

Helsinki Design Weekin installaatiosarjaan kuuluu PEFC Wood Worksin ja muotitaiteilija Justus K:n projekti: Tellervo saa käsinkudotut vaatteet, joiden raaka-aineena on sertifioitu paperinaru.

Tellervo saa vielä tovin odotella vaatteitaan, sillä h-hetki on perjantaina kello 18. Puistossa on kuitenkin toimintaa koko viikon ajan, sillä siellä pääsee kutomaan kangaspuilla ja tekemään erilaisia punoksia (materiaalina tietenkin paperi). Työpajaa pyörittää Espoon työväenopiston kudonta-asemien väki.

Ritva kangaspuilla
Ritva Kurittu-Kalaja kangaspuiden ääressä.

”Jo maanantaina täällä kävi satakunta ihmistä tutustumassa kudontaan”, kertoo Ritva Kurittu-Kalaja.

”Ja iso osa heistä oli aasialaisia”, lisää Marjukka Vuorisalo.

Moni kävijä on malttanut jäädä kokeilemaan kudontaa tai punontaa: keskelle arkea tuodut tapahtumat kiinnostavat. Kun oman reitin varrella on jotain kiinnostavaa, on helppo poiketa paikalle.

Justus
Justus K mallailee naamiota.

Tiistai-iltapäivällä puoli neljän aikaan kävijämäärä oli jo kahdeksankymmenen nurkilla, ja kiinnostuneita kävijöitä piipahti paikalle tuon tuostakin.

Paperinauhan punominen on näppärä tapa tutustua paperiin materiaalina.
Punominen on näppärä tapa tutustua paperiin materiaalina.
Paperinauha taipuu mainiosti myös pirralla kudottavaksi.
Paperinauha taipuu mainiosti myös pirralla kudottavaksi.

Kudontatyöpaja pyörii koko Helsinki Design Weekin ajan Dianapuistossa ke – to klo 12 – 18, pe – la klo 12 – 19 ja su klo 12 -17.

***

Hypätäänpä Tellervon vaatteista kurssiasioihin.

Monet kurssit ovat täyttyneet jonoiksi asti, mutta osaan mahtuu vielä hyvin. Esimerkiksi parin viikon päästä alkavalla Pitsitekniikat tutuiksi -kurssilla on vielä tilaa. Kurssilla voi vaikka opetella tekemään somia pitsiperhosia.

Käpyiltyistä perhosista voi tehdä vaikka korvakorut. Kuva: Maija Vaara
Käpypitsiperhosista voi tehdä vaikka korvakorut. Kuva: Maija Vaara

Tilaa on myös Lastenvaatteita lauantaina -kursseilla. Yhden päivän kurssit ovat peräkkäisinä lauantaipäivinä lokakuussa ja parhaiten tilaa on jälkimmäisellä kurssilla. Kurssilla voi vaikka surauttaa jotain pukinkonttiin.

Neuloksia 2
Lastenvaatteita kelpaa nykyään tehdä, sillä hauskoja kankaita riittää. Kuva: Pirjo Pyymäki

Kirjontakurssit ovat ihania. Kävisin kaikilla, jos vain ehtisin, sillä kirjonta on minulle samalla tapaa meditatiivista kuin jollekulle toiselle neulominen tai virkkaaminen. Kohta puoliin tarjolla on esimerkiksi Kirjonta käyttöön.

”Kurssilla opitaan ristipisto, karjalankirjonta, sashiko sekä villakirjonta, joilla tehdään aina jokin pieni herkullinen työ”, kertoo Laura Hämäri.

mainoskuva_blogiin
Joko kirjonta alkaa kutkuttaa? Kuva: Laura Hämäri

Ehkä nyt kannattaa plarata vielä uudestaan kurssitarjontaa ja miettiä, mitä olisi kiva oppia tänä syksynä.