Joululahjavalvojaiset

Perinteiset Joululahjavalvojaiset järjestettiin Tapiolassa Itätuulentiellä 14.12.

Joululahjavalvojaisissa oli mahdollisuus tehdä pieniä lahjoja pukinkonttiin ja viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. Illan aikana kuultiin työväenopiston musiikin opetuksen hienoja esityksiä ja kielten opiskelijat esittelivät taitojaan.

Ohessa muutamia esimerkkejä, mitä kaikkea illan aikana saatiinkaan aikaan.

Pajoissa koristeltiin piparkakkuja, tehtiin enkelikoristeita ja paperinarukransseja. Kudonta-asemalla oli mahdollista tehdä himmelikoriste lasiputkihelmistä. Taidegrafiikkaan tarjoutui mahdollisuus tutustua monotypiamenetelmällä. Nikkariverstaan pajassa tehtiin kynttiläteline, pannunaluset ja paistinlasta. Leimasinpainannalla oli mahdollisuus tehdä pieni liina. Joulukorttipajassa tehtiin joulukortteja.
 Illan aikana Espoon pitsinnyplääjät ry ja Espoon kirjansitojat ry esittelivät toimintaansa.

Joulukorttipajassa tehtiin kauniita ja persoonallisia kortteja.

 

Kirjansitojat opastivat joulukuusen taittelun saloihin.

 

Leimasinpainannalla oli mahdollista tehdä leivinliina joululeipomisa varten.

 

Pitsinnypläykseen oli mahdollista tutustua taitavien opettajien johdolla.

 

Nikkariverstaan pajassa tehtiin paistinlasta, kynttiläteline ja pannunalunen.

 

Mehiläisvahasta muotoiltiin kynttilöitä.

 

Piparikakkuja koristeltiin sokerimassalla.

 

Savesta muotoiltiin joulukuusenkoristeita.

 

Paperinarusta oli mahdollisuus tehdä ovikranssi.

 

Turvalonkero -tempaus jatkui Joululahjavalvojaisissa. Turvalonkero –tempauksen tavoitteena on saada virkattua vähintään 100 turvalonkeroa. Turvalonkerot lahjoitetaan ennen joulua HUS:in keskososastolle sekä Leppävaaran ja Kauklahden Elä ja Asu keskuksiin.

Tässä siis vain muutamia esimerkkejä, mitä kaikkea illan aikana saatiinkaan aikaan. Tervetuloa joululahjavalvojaisiin taas ensivuonna!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *