Suunnitteluprojektit Keniaan

Ohessa Käsityön taiteen perusopiskelijamme Heidi Hatakan kirjoitus hänen yhteistyöprojektistaan Keniaan. Edellisessä postauksessa Heidi kertoi opiskeluistaan Käsityön taiteen perusopinnoissa.

Olen aina halunnut tehdä käsitöitäni aidoista materiaaleista. Niinpä eräillä messuilla kiinnostuin osastosta, jossa esiteltiin tuotteita Keniasta.

Sitä ennen olin suunnitellut itselleni ponchon, jonka neuloin luomulammastilan aidoista villalangoista. Paras vaate ikinä, kirjoitin silloin faceen päivityksen. Enpä silloin vielä tiennyt, että tämä neuleeni kiinnitti huomiota messuilla, jossa Kikoi/Werannas -yrityksellä oli osasto. Juttelimme käsitöistä ja siitä, että olisi ihana myydä näitä asiakkaillekin, mutta aika ei oikein riitä.

Meni jonkin aikaa ja Riikka tuli luokseni. Silloin hän kysyi, josko haluaisin suunnitella heille korusarjan, rannekorun sekä avainnauhan. Niin sovittiin ja sain materiaalit suunnittelua ja malleja varten. Helmet olivat heinänsiemeniä. Monta versiota ja mallia syntyi, kuvia läheteltiin edestakaisin. Viimein olin tyytyväinen malliini ja ne toimitettiin Maijakaisan mukana Nairobiin.

Samaan aikaan ponchon ja asusteiden suunnittelu oli käynnissä. Mitat ja mallityö alkoi valmistua. Yhteistyö sujui mukavasti, koska Kikoi/Wernannas -yrityksellä on aikaisempaa yhteistyötä Kenian käsityöläisiin. Maijakaisa myös osaa paikallisen kielen, onhan hän asunut lapsuutensa Keniassa. He halusivat minun suunnittelevan tuotteita, koska arvomme kohtasivat. Piti myös sitoutua työhön.

Keniassa on paljon käsityöläisiä ja suunnittelemani tuotteet tehtiin yhteisössä  Kenana Knittersin kanssa. Se on ruohonjuuritason yritystoimintaa, jonka perusti paikallinen Kenialainen Patricia Nightingale. Hän halusi kehittää tuotteita käsinkehrätystä paikallisesta langasta, koska näki niiden mahdolisuuden markkinoilla.

Patricia suunnitteli innovatiivisesti tuotteita, joita olivat lelut, sisustustuotteet, vaatteet ja asusteet. Tuotteet olivat ekologisia ja designtuotteita.  Samalla hän perusti kodikkaan yhteisön, jossa naiset saivat neuloa ja ansaita rahaa perheensä tarpeisiin.

KENANA-päivä

Sain tehdä yhteistyötä täällä Kikoi Tradingin sekä Werannas -yrityksen kanssa. Koska itselläni ei ollut tällä kertaa mahdollista vierailla paikanpäällä Keniassa, sain väliaikatietoja ja tarinoita Keniassa naisten luona projektia auttaneelta Salla Thurelta. Tässä hänen kuvauksenta Kenana-päivästä.

”Työpaja aukeaa puoli yhdeksän aikaan kun naiset alkavat tulla paikalle. Nykyään mukana on noin 400 rekisteröitynyttä neulojaa, joista noin 200 aktiivisia. Yleensä kuitenkaan kaikki 200 eivät pelmahda paikalle kerralla, vaan he tulevat lähinnä silloin kun tuote on niin valmis, että neuloja vain täyttää, ompelee ja myy sen. Ne naiset, joilla on muutakin vastuita kuin neulominen, ovat täällä 5 päivää viikossa 8 tuntia, kuten Anna (“hän on vastuussa kaikesta, HR, ohjeet, olisimme pulassa ilman hantä”), Monica ja Susan (langanvärjäys), Helen ja Tabitha (lankavarasto ja lankojen jakelu), Evelyn (ohjeiden jakelu ja tilastot) ja Purity (tilastot).

Naiset siis saavat ohjeen, langat ja puikot ja sitten he neulovat ohjeen mukaan tuotteen, yleensä kotonaan. Kun he ovat valmiita, he tulevat tänne, pesevät palaset, ompelevat ne yhteen ja täyttävät. Lopullisen tuotteen he tuovat tietylle pöydälle ja Kerry ja Kay aloittavat laatutarkastukset. Tuotteista tarkistetaan mitat, ettei apinan toinen jalka ole isompi kuin toinen. Sitten tarkastetaan saumat, että ne ovat kestävät. Sitten varmistetaan ettei lelussa ole reikiä, jos langat päätellään huonosti, se saattaa aiheuttaa reiän tuotteeseen, mitä kukaan ei tietenkään halua. Tämän laatutarkastuksen ansiosta ostaja tietää, että tuote on turvallinen antaa pienellekin lapselle.”

Salla Thure Kikoi/Werannas

 

Kenana Knitters Ltd. on organisaatio, jossa on n.400 neulojaa ja kehrääjää joista aktiivisia n.200.  Villalangat kehrätään käsin paikallisten lampaiden villoista. Niitä myös värjätään kasveilla ja loppukäsittelytkin tehdään ekologisesti.

Käsin kehrätyllä langalla neulotut asusteet ovat hyvin uniikkeja. Neulojan käsiala ja kehrätty lanka vaikuttavat lopputulokseen. Naiset työskentelevät kotonaan ja osalla naisista on myös muu vastuutehtävä ja he ovat paikalla kaikki arkipäivät.  Naiset tekevät tuotteet valmiiksi ja myyvät ne ja saavat rahat työstään. Minulle onkin tärkeää, että naiset saavat palkan ilman ison organisaation välikäsiä.

Ponchon, rannettimien ja säärystimien ohjeet piirsin paperille mittoineen. Lisäksi neuloin malit omasta luomuvillalangasta. Maijakaisa vei neuleet mukanaan Keniaan ja siellä tuotteille arvioitiin myyntihinnat. En unohda koskaan, miten tunteikas hetki oli, kun kaivoin laukustani neuleet ja Maijakaisa pakkasi ne omaan laukkuunsa. Sinne lähti suunnittelemani tuotteet Keniaan!

Kun kaikki järjestelyt, neuvottelut ja aikataulut oli sovittu, projekti pääsi alkamaan. Kikoi/Werannas  kävi henkilökohtaisesti ohjaamassa tuotteiden ensimmäisiä neulomisia. (Korujen osalta siellä suunniteltiin ja hankittiin korujen osat. Jonka jälkeen slummien naiset pääsivät tekemään tuotteita.)

Tässä kuvassa on tupsuntekoa, joihin myös piirsin tarkat ohjeet. Kuvassa näkyy myös muovitasku, jossa piirrokseni ja mitat ovat. Kun ensimmäinen tuote neulottiin, piti mitta ja silmukkaluku tarkistaa, minulla kun ei ollut paikallista lankaa malliini. Kun malli on valmis, voidaan työn tekeminen opettaa eteenpäin neulojille. Lopputulokset ovat todella hienoja!

Kenian ponchomalliini sunnittelin myös napin, jonka toivoin olevan paikallisesta luonnonmateriaalista tehty. Minut yllätettiin todella iloisesti, kun kuulin että nappi tehdään aidan seipäästä sahaamalla. Lämminhenkisyyttä tuo myös se, että tuotelapussa on neulojan nimi. Tuotteesta tulee näin vieläkin henkilökohtaisempi.

Kotimainen tuote on aina lähellä sydäntäni, mutta niin myös näiden naisten toimeentulo Keniassa. Nainen on perheen tärkeä ihminen, joka näillä käsitöillään ansaitsee rahaa ja voi antaa esim.lapsilleen mahdollisuuden käydä koulua. Ja tämä projekti täällä Suomessa työllisti kahden yrityksen naiset!

 

Teksti: Heidi Hatakka

Kuvat:Werannas/Kikoi, Kenana Knitters Ltd. ja Heidi Hatakka

www.designheidihatakka.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *