Aikuislukiolainen yhdistää urheilun ja opiskelun

Toista vuotta Espoon aikuislukiossa opiskeleva Nestori Nuutinen, 19, on tyytyväinen opiskelija.

”Olen aloittanut urheilupolun opiskelijana syyskuussa. On hienoa, että pystyn yhdistämään opiskelun ja urheiluharrastuksen”, Espoossa asuva Nuutinen kertoo.

Nestori Nuutinen on tutkinto-opiskelijana aikuislukiossa. SM-tasolla crossfitissa kilpaileva Nuutinen käy harjoituksissa 8-12 kertaa viikossa ja saa nyt tukea harrastukseensa myös oppilaitoksestaan.

”On hienoa, että siellä ymmärretään urheilun harrastamisen vaativuus. Myös se auttaa, että kurssimäärä on tavallista lukiota pienempi. Minulle oli peruskoulun jälkeen selvää, että haluan lukioon opiskelemaan”, hän sanoo.

Lähes koko ikänsä jääkiekkoa harrastanut Nuutinen siirtyi crossfitin pariin jouduttuaan lopettamaan jääkiekon pelaamisen aivotärähdysten vuoksi. Peruskoulun jälkeen hän pelasi pari vuotta jääkiekkoa Yhdysvalloissa Portlandissa.

”Siellä ei hirveästi opiskeltu, vaan keskityttiin pelaamiseen. Tiesin kuitenkin koko ajan, että haluan jatkaa opintojani lukiossa, ja aikuislukio on minulle sopiva vaihtoehto”

Nestori Nuutinen saa urheiluharrastukselleen tukea aikuislukiosta.

 

Nuutisen tavoitteena on valmistua aikuislukiosta keväällä 2019.

”En pidä mahdottomuutena, että urheilisin ammatikseni myöhemmin. Toisaalta olen asettanut tavoitteekseni päästä opiskelemaan palomieheksi”, hän selvittää.

Nuutinen kiittelee Espoon aikuislukion opetuksen tasoa.

”On todella tärkeää, että siellä ymmärretään, kuinka paljon urheilu ja harjoitukset vievät aikaa. Lisäksi esimerkiksi voimaharjoittelumahdollisuus ja muut oheisjutut ovat todella hyviä.”

Tällä hetkellä Nestori Nuutinen ei ole valmistautumassa kisoihin, mutta harjoittelee päivittäin ja keskittyy muina aikoina lukio-opintoihin.

”Menen nyt urheilun kanssa päivä kerrallaan. Viimeksi kilpailin toukokuussa, jolloin voitin Karjalan kovin-kilpailut skaalatussa sarjassa”, hän sanoo.

”Tykkään kovasti lukio-opiskelusta. Se vie aikaa yhtä lailla kuin urheilu ja on oikeastaan juuri sitä, mitä olin odottanut.”

Teksti ja kuva: Milka Mantsinen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *