Tilannekatsahdus maaliskuussa 2017

AvoinOmnia hakee vielä ensimmäisen vuosineljänneksensä lopussa olemustaan ja hahmoaan. Ideoita ja tarpeita Omnian avoimeen tarjontaan on runsaasti, ja lisää tulee kentältä ja sen laidoiltakin kaiken aikaa. Kärsivällisyyteni ei ole toistaiseksi riittänyt jongleeraukseen opettelemiseen (yrittänyt olen) ja siksi pitikin ottaa avuksi jokin työkalu ennen kuin palloja alkaa putoilla. Trello on verkkopohjainen projektinhallintatyökalu, joka on tarpeeksi helppokäyttöinen tällaiselle low-tech-humanistillekin. Listattiin siis Trelloon ideat ja tarpeet ja jaoteltiin ne eri tauluihin aihealueittain. YTOt saivat oman taulunsa, samoin lukio, työvis, ammatilliset, korkeakouluväylät, AvoinOmnian rakenteet jne. Jokaiseen tauluun kirjataan vasempaan laitaan listalle omille korteilleen ideat ja tarpeet. Idealistan viereen oikealle edellytykset toteutukselle, sitten suunnitteluvaihe, tuotanto, toteutus ja arviointi. Perusajatuksena on, että prosessia päästään seuraamaan kun kortit siirtyvät vaiheittain vasemmalta oikealle suunnittelun, tuotannon ja toteutuksen kautta arviointiin sitä mukaa missä vaiheessa kunkin idean tai tarpeen toteuttaminen on. Tässä vaiheessa vuotta vasemmanpuoleisella listalla on ruuhkaa ja oikealla vielä väljää. Niin kai kuuluukin olla, kun hommaa vasta rakennellaan.

 

AvoinOmniassa pyritään avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen myös omassa tekemisessä. Siksi esimerkiksi yllä olevan kuvan YTOjen Trello-taulua pääset kurkkaamaan livenä tästä https://trello.com/b/DEy7wdkY/ytot

 

AvoinOmniaa voisi kuvailla metaforalla tori tai basaari, jossa on houkutteleva ja värikäs tarjonta. Itsenään AvoinOmnia ei ole mitään. Ei sitä ole olemassakaan ilman koko Omniaa eikä sen toteutumiseen ole mitään mahdollisuuksia ilman koko organisaation ihmisiä ja osaamista. AvoinOmniassa on tällä hetkellä töissä yksi henkilö, ja vaikka sukunimi Kekkonen onkin, ei silläkään ihmeisiin saakka ylletä. Tässä jos missä on siis verkostoitumisen ja yhteistyön paikka.

Kokosin yhteen kuvaan toimijoita, osaamisia ja resursseja, joita AvoinOmnia toteutuakseen tarvitsee – jotta torille saadaan runsas ja monipuolinen tarjonta. Ilokseni totesin, että kaikkea tarvittavaa Omniasta jo löytyy. Tekninen toteutus (“verkkokauppa” eli käyttöliittymä jonka kautta tarjonta saadaan ulos) pitää vielä rakentaa, mutta siihenkin on rakennuspalikoita jo työn alla. Miettimistä on vielä siinäkin, miten resursseja saadaan ohjattua AvoinOmniaan silloin kun ihmisillä on kädet täynnä työtä muutenkin. Esimerkiksi vaikkapa miten saadaan vapautettua opettajien aikaa verkkopedagogiseen kehittämiseen ja opintokokonaisuuksien rakentamiseen verkkoon. Lähtökohtaisesti kaikki palikat ovat kuitenkin jo olemassa, joten hommahan on enää tekemistä vaille valmis!

Kuva on tämänhetkinen näkemykseni AvoinOmnian toteutumisen edellytyksistä. Siitä saattaa hyvinkin puuttua jotakin oleellista, jota en vielä ole hoksannut. Kerro siis mitä sinun mielestäsi kuvasta puuttuu!

Taru Kekkonen

 

 

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “Tilannekatsahdus maaliskuussa 2017

  1. Kiitos Taru! Hyvä tilannekatsaus ja erittäin hyvä idea dokumentoida AvoinOmnian rakentumista blogiin.
    Tsemppiä 🙂

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *